Syö pääsi. [Kojja och Micah]

[koji]

Micah hymyili pienesti. Hän oli paljon pirteämpi kuin aikaisemmin, kun nyt sai tunteitaan purettua. Se oli ihanan helpottavaa. "Säännöt on tehty rikottaviksi." uros tokaisi, puoliksi ajatteli kyllä ääneen. Siniraitainen nousi seisomaan ja meni järven vesirajalle. Hän laittoi tassunsa sinne, hrr... Se tuntui kauhean kylmältä.
"Vaikkapa." Micah sanoi ja astui lopulta muutamia askeleita. Kauhean kylmää... Onneksi oli paksuhko turkki, niin ei tuntunut niin kauheanlta kuin voisi.

[Tika]

Susikoira oli päässyt ja niin syvälle, että vesi ylsi vähän mahan yläpuolelle. Tämä vilkaisi virne naamallaan Micahia, ja käänsi sitten taas katseensa eteenpäin. Kylmä tuuli puhalsi järven pinnassa kylmempänä ja terävempänä kuin rannalla, niin että vesi ei tuntunut paljoa sen kylmemmältä kuin ilmakaan. Narttu loikkasi muutaman pitkän loikan eteenpäin ja päätyi niin syvään veteen, että tassut enää hiukan hipaisivat pohjaa. Tinttu potki jaloillaan rytmikkäästi, eikä enää tuntenut pohjaa tassujensa alla. Vesi oli kylmää, mutta oli silti virkistävää uida. Sukeltamaan susikoira ei kuitenkaan alkanut, koskapa saattaisi vielä pahastikin paleltua sillä tyylillä. Vaikka olihan se vaara tässäkin, muttei niin suuri kuitenkaan. Oranssi kääntyi vedessä hiukan katsellakseen taakseen kohti Micahia.

[koji]

Vesi oli kylmää, inhottavan kylmää. Sellaista joka tuntuu luissa ja ytimissä asti. Silti uros uskaltautui menemään vielä syvemmälle, vaikka minkä räkätaudin tästä saisi saada. Tekisi mieli sukeltaa tuonne kylmään hornaan, jos se huutoisi kaiken ikävän mielestä. Mutta tuskin. Enemmän aiheuttaisi tuota ikävää...
Micah ui hieman suvemmälle, niin ettei enään tassut osu pohjaan. Helvetti kun noihin arpiin sattuu jaloissa. Kipuaan uros ei kasvoillaan näyttänyt, hän ei tahtonut toveriaan huolestuttaa enään.

[Tika]

Susikoira oli ehkä hiukan huolestunut toisesta, mutta piti asian omana tietonaan. Eiköhän Micah pärjäisi, itsehän tuo oli päättänyt seurata. Ja Tinttu uskoi, että huomaisi kyllä, jos toisella tosiaan olisi kamalan kylmä. Paitsi jos Micah ei vain halunnut paljastaa sitä. Oli miten oli, Tinttu ei huolestunut. Neiti alkoi kyllä itse olla jo melko kylmissään, ja tämä päätti uida vähän rannemmas. Kylmyys tunki luihin ja ytimiin asti. Mitä jos tässä nyt tosiaan joku tauti tulisi? Ei olisi mikään kauhean kiva juttu. No, omapa olisi silloin vika. Että mitä tässä turhaan valitteli itselleen. Parempi vaan olla hiljaa ja tyytyä osaansa. Eikä mihinkään flunssaankaan nyt sentään kuollut, se kyllä menisi ohi. Kunhan tajuaisi levätä tarpeeksi. Toivottavasti vain ei sataisi lunta vielä kovin pian... Minchia veti korvat luimuun ajatellessaan lunta. Olihan se sinänsä ihan kiva, mutta kun lumen mukana tuli myös pakkaset, ja ne eivät olleet tälle mitenkään mieleen. Minchialla kun oli melko ohut turkki. Susikoria oli nimittäin tottunut olemaan enemmän lämpimillä alueilla. Pitäisi siis varmaan tulevaisuudessakin pysytellä minchioiden reviirillä, jossa oli paljon lämpimiä paikkoja jotka olivat vain sateisempia ja viileämpiä talvella, eivät kuitenkaan kylmiä.

Narttu potkaisi ajatuksissaan takajalkansa johonkin kelluvaan tukkiin ja älähti yllätyksestä ja pikkuisen kivustakin. Tämäkin vielä. Ettei vain Micah luulisi tätä kauheaksi neidiksi, kun heti ulahti jos jotain vähänkin sattui. Narttu vilkaisi nopeasti toista ja tunsi punan nousevan naamalleen. Voi kuinka noloa. Narttu käänsi nopeasti päänsä sivuun ja katseli mukamas kiinnostuneena vettä, jossa ui. Samean vihertävän likaista vettä, josta ei edes nähnyt läpi. Pohjassa varmaan oli paljon vesikasvien peittämiä puunrunkoja ja sellaisia, kuten tuo yksi joka oli jostain syystä nyt vain noussut pintaan. Miksi, voi miksi oli tuon tukin pitänyt kohota juuri tuolla hetkellä. Varmaan tarkoituksella nolatakseen tämän. Pirullinen tukki, sitä se oli. Tai sitten Tintulla oli vain liian vilkas mielikuvitus, mikä oli hyvin todennäköistä, pakko myöntää.

[[Täyttä sotkua koko viesti, anteeksi ]]

[koji]

Micah ui hieman syvemmälle, kiroten hieman jalkaansa, kun kylmä kirveli ikävästi. Osan arvista hän itse oli kyllä aiheuttanut, mutta osa ei ollut omaa syytään. Kohta tultaisi varmaan joksikin rammaksi... Se ei olisi mukavaa, jos toinen etujalka puuttuisi... Käveleminen pitäisi uudestaan opetella, ja ruu'an hankkiminen. Saalistaminen olisi vaikeaa yhdellä koivella. Hyvin vaikeaa. Itsetunto tippuisi siitä nollaan, ja sitten Tinttukin varmaan pitäisi täytenä luuserina. Niinkuin yleensä, kaikki halusivat kumppanikseen vahvan komistuksen, joka olisi suosittu laumassa. Micah oli mielestään kaikkea muuta, hän ei ollut vahva henkisesti tai fyysisesti, eikä kovinkaan komea tai suosittu.
Uros heräsi ajatuksistaan kuullessaan toisen älähtävän. Donia oli sanomassa jotakin, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Kunnossa taisi olla...

Micah ui rantaan ja asteli vedestä pois. Pitkät karvat roikkuivat märkinä. Ärsyttävää.
"Olipa se viileää, mutta kyllä hieman virkistävää." Micah sanoi ja ravisteli turkkiaan kuivaksi. Onneksi ihan läpimäräksi ei oltu kastuttu.

[Tika]

Narttu oli kiitollinen siitä, että toinen ei sanonut mitään tämän säikähtelemisistä. Ei ihan tyhmänä pitänyt. Mutta mistä sitä ikinä tiesi, mitä toinen lie ajatteli. Tinttu alkoi hiljalleen tuntea veden kylmyyden yhä enemmän ja enemmän, ja kun Micah nousi rannalle päätti tämä tehdä samoin. Ei nyt ihan paleltuisi sentään. Susikoira polskutteli rantaan, nyt kuitenkin koko ajan tarkkaavaisesti varoen mahdollisia tukkeja, joita vielä saattaisi olla veden alla piilossa. Niitä ei vain voinut nähdä, koska vesi oli niin samean likaista.

Teini nousi rantaan melkein Micahin perässä. Neiti kallisti hiukan päätään ja virnisti toisen sanoille.
"Niinpä", totesi tämä ja seisoi hetken kylmässä tuulessa ihan hiljaa. Se kuunteli lammelta ja sitä ympäröivistä metsistä kuuluvia ääniä. Ei kuulunut mitään ihmeellistä, tuuli vain puhalsi kylmänä. Kylmyyttä tämä ei toki kuullut, vaan tunsi. Luita ja ytimiä myöten tunsikin, koska märkä turkki ei enää yhtään suojannut tuulelta. Äkkiä oli kovin pieni olo. Narttu ravisteli turkistaan enimmät vedet pois, mutta ei se kovin paljoa auttanut. Pitäisi vain odottaa, että vesi haihtuisi turkista. Siihen asti saisi värjötellä kylmissään. Vaikka kyllä sen jälkeenkin saisi värjötellä, ainakin jos tälle lammelle jäisi. Ehkä voisi mennä erotettujen reviirille suomaalle. Siellä olisi varmasti lämpimämpää kuin täällä, niin neiti ainakin uskoi. Mutta mistä itä tiesi.

"On täällä kyllä aika kylmä", totesi susikoira ja virnisti hiukan. Oma mokahan tämä oli, kun oli uimaan päättänyt lähteä. Mutta nyt kun mietti, niin olisiko susikoira jättänyt menemättä, jos saisi uudestaan valita? Ehkä, ehkä ei. Sinänsähän uinti reissu oli ollut hyvinkin piristävä ja virkistävä. Se oli ikäänkuin huuhtonut surulliset ajatukset pois, tai ainakin haudannut ne syvälle mielen sopukoille. Vähäksi aikaa, eihän sitä toki koskaan voinut tietää, milloin ne taas pulpahtaisivat mieleen.

[koji]

Micahistakin tuuli tuntui viileältä. Vaikka oli kylmiin viimoihin totuttu... Toisella oli taatusti vielä kylmempi, kuin uroksella.
"Niin on..." siniraitainen sanoi ja käänsi päänsä hetkeksi tuulen suuntaan. Sitten katse siirtyi Tinttuun. Sokeakin huomasi, että toisella oli kylmä. Donia vaihtoi paikkaansa niin, että oli sillä puolella Tinttua, mistä suunnasta tuuli. Ei se ehkä kamalasti auta, mutta ehkä vähän.

"Toivottavasti ei tule kauhean kylmää talvea." hän sanoi. Talvella oli masentavan pimeää. Ja se ei tehnyt hyvää, jo valmiiksi masentuneelle Micahille. Siitähän masentuu enemmän, ja ehkä syksylläkin. Kun oli märkää ja piemää. Mutta ei nyt niin masentuneita olla. Nyt on ystävä, jolla sai puhua. Purkaisikohan toinen koskaan hänelle tunteitaan? Uros olisi kyllä valmis kuunelemaan. Kiitollisuus selittäisi kaiken.

[Tika]

Narttu katsahti toista kiitollisena, kun tuo meni tuulen puolelle tästä. Eihän se paljoa auttanut, mutta vähän sentään, ja olihan ele huomaavainen. Tinttu jäi hetkeksi miettimään itseään siinä väristessään. Teini oli tosiaan muuttunut paljon silloin, kun Hiro oli tämän kimppuun hyökännyt. Silloin oli Tuska pelastanut tämän. Mutta tapaus oli jäänty mietityttämään. Susikoira oli laittanut käyttäytymisensä uusiin uriin, ja aikoi nyt pitää niistä kiinni. Olihan tämä nimittäin saanut kaverinkin näin pian, kun oli vain muuttanut käyttäytymistään.

"Niinpä", sanoi narttu hiukan värähtäen kylmästä. Jo nyt oli kylmä, joten miten kylmä silloin olisi? Sitäpaitsi, talvella oli pimeää ja synkkää ja sateista. Kaamos aikaa. Päivät olisivat aina vain lyhyempiä. Voi kun voisi vain nukahtaa ja nukkua koko talven, kuten karhut tekivät. Niin, se olisi ihanaa.
"Mutta sinänsä olisi kiva jos sataisi lunta mahdollisimman useille alueille, koska silloin ei olisi niin pimeää lumen heijastaessa valoa", sanoi neiti pohdiskelevasti.

[koji]

Micah mietti hieman omiaan.
"Noniin... Mutta jos vähänkin menee lämpimämmälle säät, on ihan märkää." donia sanoi. Kun plussakelit tulevat yhtäkkiä kylmän sään jälkeen, lumi muuttuu loskaiseksi paskaksi. Siitä uros ei todellakaan pitänyt, turkki kastui ja tuli kylmä. Mutta kun oli lunta, ei niin pimeää ollut. Se oli hyvä puoli, ja oli lumi sinänsä ihan kivaa. Ja kasvejen kannalta lumi oli hyvä asia.

"Hirveän kylmiä ilmoja en kuitenkaan kaipaa..."
donia sanoi, tai ajatteli ääneen. Olisi ihanaa, jos olisi vielä paksumpi ja tuuheampi turkki, niin ei olisi niin kylmä.

[Tika]

"No se", sanoi Tinttu. Olisi tosiaan kurjaa, jos tulisi sitten pakkasten jälkee lämpöä ja sulaisi kaikki lumet ihan loskaksi. Susikoira ei pitänyt märätä loskasta, se kasteli ja oli kylmää, ja siinä oli aina jäänpalasia jotka pistelivät tassuja. Ei kivaa. Vaan kurjaa. Ja miksi talven piti olla niin pitkäkin. Pitkä kylmä kausi, jolloin ruokaa oli vaikea löytää ja jolloin pakkanen nipisteli. Narttu mietti. Se aikoi ehkä etsiä jostain itselleen "pesän", jossa voisi talvisin nukkua. Minchialla kun oli melko ohut turkki, niin ei mieluusti ihan taivasalla lumessa kiepillä nukkunut.

"En minäkään", vastasi neiti, vaikkei ollutkaan varma oliko kommentti tarkoitettu edes tämän vastattavaksi. Susikoira oli joka tapauksessa kuullut, joten päätti myös vastata. Eihän siitä mitään haittaakaan olisi. Narttu huokasi hiukan. Miksi nämä sosiaaliset suhteet olivat nykyisin niin monimutkaisia? Kun piti ottaa muutkin aina tarkasti huomioon ja miettiä, että eikait toinen vain pahasti ainakaan ottaisi nokkiinsa jostain kommentista. Ei myöskään voinut noin vain avoimesti haastaa riitaa, tai ainakaan se ei ollut mitenkään järkevää. Ellei sitten ihan kerjännyt tappelua, mutta minchia ei tajunnut kuka sellaista haluaisi.

[koji]

Micahin suhde asiat ovat olleet aika solmussa jo kauan. Kaikki menee pieleen, kaikkiin ei kerkeä tutustua kunnolla, toiset pettävät ja sitten jotkut jäävät ystäviksi joksikin aikaa. Ties nyt miten kauan Tinttu olisi. Toivottavasti kauan, ystäviä ei joka oksalla kasva. Paitsi ehkä joillain.
"Mutta talvella näkyy, ainakin Donioitten alueella, joskus revontulia. Ne ovat kauniita." hän sanoi.
Pari kertaa niitä hän oli nähnyt, kauniita ovat. Luonnossa oli paljon kaunista, jota kaikki eivät nää. Vaikka nuo pudonneet oranssinpunaiset lehdet olivat kauniita. Ja moni muu.
--------------------------
vähä kökkö...

[Tika]

Tinttu katsahti toista uteliaana. Revontulia? Kivoilta kuulostivat, mutta mitähän ne olivat? Narttua alkoi harmittaa, ettei tämä viettänyt paljoa aikaa Donioiden alueella. Susikoira ei nimittäin ollut koskaan kuullutkaan revontulista, saatikka nähnyt niitä. Mutta kiinnostusta riitti, niinpä teini päätti kysyä asiaa uudelta ystävältään.
"Hmm.. Mitä ne revontulet oikein ovat?" kysyi oranssi virnistäen heti perään vähän alistuvasti. Oli ärsyttävää, kun ei tiennyt jotain asiaa, mitä toinen piti melkein itsestään selvänä. Ja silloin tajusi myös, miten nuori oli vielä. Toisinkuin Tintun äiti, joka oli jo paljon nähnyt ja kokenut. Tinttu itsehän oli vielä melkein penikka, joka vasta alkoi hahmottaa kunnolla maailmaa. Pentunahan maailman oli kuvitellut vain pieneksi onnelliseksi paikaksi, jonka rajoja olivat suurinpiirtein ne alueet, joilla emon ja isän kanssa joskus liikuttiin. Mutta oikeastihan maailma oli valtava. Tinttu epäili, että tietäisiköhän tämä koskaan kaikkia asioita maailmasta. Tuskin.

Kun tämä nyt eksyi ajattelemaan äitiäja isää, niin ajatukset valuivat auttamatta Vilkkuun. Missäköhän tuo oli nyt? Olikohan se hoitamassa alfan velvollisuuksia? Tinttu ei uskonut äidillään olevan mitään hätää, nartun äiti kun oli niin vanha ja viisas, ainakin tämän mielestä. Entä missäköhän Tuskakin oli. Mutta eihän Tuska kuitenkaan ollut tämän isä, se oli riipaiseva totuus. Tuska oli kertonut sen, ja se oli sattunut. Mutta nartun mielessä Tuska olisi tämän isä, aina.

[koji]

Micah mietti miten selittää, mitä revontulet olisivat... Valoja taivaalla, yksinkertaistettuna.
"No.. Ne ovat jotain valoja taivaalla. Ei tähtiä tai kuu, ne voivat olla erivärisiä." uros sanoi, toivottavasti toinen ymmärtäisi. Edes jotenkin tämän sepityksen. Ei siniraitainen kyllä ihmetellyt, jos toinen ei tiennyt. Ymmärrettävää se oli. Kun toinen oli Minichia. Ei kaikki Donian alueella hypi, jos ovat erilaumasta. Ei hänkään aina Minichian alueella pompi, kerran pari vain on.

[koji]

Vedan Micahin pois. Jumiittaa liikaa
-----------------------------------------

[Tika]

[[Jep, ymmärrän. Tinttukin pomppaa siis pois jonnekin~ (toivottavasti nämä kuitenkin joskus uudemman kerran tapaavat? x])]]