Syö pääsi. [Kojja och Micah]

[Tika]

[[Joo, elä välitä otsikosta ^^' Kojja Micahinsa kanssa tänne siis]]

Ruskeat tassut tapasivat maanpintaa. Oranssi nuoren näköinen susikoira tassutteli reipasta kävelyvauhtia järveä kohden. Neiti vilkaisi kerran ympärilleen ja astahti sitten ihan järven reunalle. Hetken se katseli väräväjää peilikuvaansa järven pinnasta, ennenkuin laski päänsä ja rikkoi veden pinnan juodakseen. Tuuli suhisi puissa ja pörrötti susikoiran turkkia. Taivas oli tasaisen tummansiniharmaa ja mattapintaisen näköinen. Hämärä viipyili jo saarella, pian tulisi pimeä. Ei uskoisi, että oli vasta loppukesä. Normaalistihan aurinko olisi luultavasti vielä jostain pilkistänyt, ja luonut viimeisiä oransseja säteitään lämmittäen seudun. Muta tämä kesä oli ollut harvinaisen kylmä ja harmaa. Se ei lainkaan miellyttänyt Tinttua. Neiti nosti päänsä ja tunsi muutaman sadepisaran kuonossaan.

[koji]

Allapäin nuori susi asteli lähellä järveä. Hieman riutuneen näkoinen tuo uros oli... Turkki oli aika takussa, tuoreitä purema jälkiä tassuissa ja vieläpä oli älyttömän laiha. Siniraitainen ei ollut syönyt kunnolla pitkään aikaan, juuri ja juuri jaksoi juoda. Ja haavat tassuissakin oli tullut omista hampaistaan. Mitä järkeä yrittää jaksaa, jos se on aivan turhaa? Susi ei omistanut ollenkaan ystäviä, ja oli jokin aika sitten vielä tullut narutetuksi... Mokoma idiootti ranwi oli saanut Micah[/bia huijattua. No, kuka nyt tälläisestä täysin hyödyttömästä voisikaan välittää. Hän oli vielä mennyt myös uhittelemaan Donian Betalle... Varmasti erotettaisi Donioista, silloin ei ainakaan kukaan piittaisi.

Kylmä sateinen tuuli puhalsi haikeita kasvoja päin. Miten saatettiin olla niin tyhmä että uskottiin se kaikki vale? Hitto. Sitä uros katui syvästi... Jos olisi normaalisti vain lähtenyt paikalta tai jotain... Mutta, se ranwi vain ESITTI niin hyvin. Donia pysähtyi hetkeksi ja läimeytti tassullaan maata purkaakseen tunteitaan. Helvetin helvetti ja perkelen perkele... Nyt tekisi vain mieli hukuttautua vaikka tuohon lähistöllä olevaan lampeen. Hyinen vesi saattaisi kyllä ensin tehdä sen... Äh, ei. Liian hidasta. Nopea kuolema olisi parhaaksi... Kai... Ainakin niin kaikki aina sanoivat.
Uroksen katse nousi pian maasta järvelle. Hetkonen..! Siellä oli joku... Joku ei-Donia. Mitä väliä. Ihan sama. Yks hailee. Vaikka yksin nyt mielummin oltaisi. Micah lähti hitain askelin järvelle päin, eikä oikein huomioinut toista. Siniraita astui vesirajalle, jonkin matkan päähän Tintusta. Ja joi hieman tuota hyistä vettä, mihin aluksi ajatteli hukuttautua.

[Tika]

Tinttu höristi korviaan ja käänsi päätään hiukan niin, että saattoi silmäkulmasta katsoa taakseen. Se oli kuullut jotain, ja pitihän sitä olla vähän varovainen, ettei kukaan pääsisi yllättämään. Ettei kukaan saisi aloitettua tappelua. Niinkuin tässä jokin aika sitten Hiroshiman kanssa oli käynyt. Teini oli onnistunut jotenkin ihmeen kautta poistumaan rannalta, ja oli mennyt suojaan lepäämään parantuakseen. Nyt tämä olikin jo sen verran hyvässä kunnossa, että pystyi liikkumaan saarella normaalisti. Välillä tosin selkään iski pistävä kipu, kuin olisi veitsellä tökätty tuohon Hiroshiman tekemään haavaan. Oranssi oli suojassaan miettinyt, sitä mitä oli tapahtunut. Se oli lopulta tajunnut, että vika oli aika paljon siinä itsessään. Olihan todella tyhmää mennä, ja alkaa suoraan sanottuna haastamaan riitaa Donioiden betan kanssa! Niinpä se oli päättänyt edes yrittää muuttaa tapansa. Salaa se kuitenkin yhä haaveili maailman valloittamisesta. Nyt tuolla takana sivulta näkyi tulevan joku tummasävytteinen susi. Teini käännähti hieman nähdäkseen paremmin. Selvä Donia. Oivallus sai tämän hätkähtämään, koska se oli Donioiden alueella. Eikä muutenkaan innostanut tavata Donioita. Toinen ei kuitenkaan näyttänyt välittävän Tintusta paljoakaan, joten teini pysyi hiljaa paikallaan ja tarkkaili tuon liikkeitä. Susikoira huomasi, että tuon tassu näkyi olevan verillä. Liekö tuokin taistellut.

Oranssi istahti järven rannalle ja siirsi katseensa kohti järveä. Kolea tihkusade kasteli hitaasti tämän ohuehkon turkin, mutta neiti ei siitä paljoa välittänyt. Sade oli oikeastaan aika virkistävä. Ilma tuoksui aina niin hyvältä sateen jälkeen. Se oli ihanaa. Tinttu vilkaisi välillä Micahia, piti silmällä ettei tuo tekisi mitään uhkaavalta vaikuttavaa. Pitäisiköhän tässä sanoa tuolle jotain? Ei sillä, että narttua olisi yhtään huvittanut. Mutta jos toinen oletti, että tämä sanoisi jotain ja aloittaisi keskustelun? Mistä sitä tietäisi. Neiti päätti odottaa vielä jonkin aikaa ja nauttia pelkästä sateen ropinasta järven pintaan.

[koji]

Micah oli aivan hiljaa. Miksi nyt keskustelu pitäisi alottaa? Ei tuo narttu kuitenkaan hänestä välittäisi... Tai sitten vain leikkisi uroksen tunteilla ja kyllästytyään lopettaisi ja häipyisi. Niinkuin se Synti niminen Ranwi, "Huvikseni" tuo vain oli sanonut ja jättänyt siniraitaisen yksin vuorelle. Kirotun ranwit saisi kaikki kadota... Ainakin kaikki sen erään kaltaiset ja muutenkin sellaiset. Ei ole todellakaan mukavaa tulla taas petetyksi, pettämistä on menneisyys täynnä ja siksi menetetiin lähes kokonaan luottamus muihin. Ehkä saatettaisi joskus oppia luottamaan.
Ehkä... Sitten joskus... Mutta nyt oli nyt, eikä joskus. Ja miksihän hitossa tuokin koko ajan vilkuilee? Oliko Micah nyt niin outo? Vai tyhmän näköinen vai mitä? Ei hän nyt edes hyökkäävältä yksilöltä näyttänyt, ainakaan omasta mielestään. Taistella ei oikeastaan edes osattu yhtään... "Miksi ihmeessä vilkuilet minua?" nuori susi kysyi. Äänen sävy ei ollut mitenkään erikoinen. Ei töykeä, kysyvä... Ehkä sävytön. Micah vilkaisi sanomisensa päätteeksi toista. Hrr... Tuo tuuli oli kamala. Vaikka Donia olikin ja kylmään tottunut, tuo tuuli tuntui luissa ja ytimissä. Kai siksi, ettei missään parhaassa kunnossa nyt oltu. Pitäisi varmaan edes vähän syödä, muttei ole mitään voimia metsästää. Jos vain nyt kuoltaisi nälkään. Ei kukaan huomaisi yhden hyödyttömän Donian kadonneen, ja ei kukaan edes piittaisi.

[Tika]

Tinttu hiukan kallisti päätään kuullessaan toisen kysymyksen.
"No, mistäs sitä ikinä tietää, mikä monsteri sinä olet", sanoi neiti leikkisällä äänellä, vaikka melkeinpä oli tosissaan. Sitä ei kuitenkaan huomannut, toisen ei tarvitsisi tietää tämän huolista, jotka melko varmasti olisivat aiheettomia. Niinpäniin. Susikoira katsahti toiseen. Jälleen kerran. Pitäisi varmaan tosiaan lopettaa vilkuilu, toinen sai vain vaikutelman, että Tinttu oli tyhmä. Sitä se ei uskonut olevansa. Ei missään tapauksessa. Oranssi vain oli... erehtyväinen. Hmp.

"Kukas olet?" töksäytti narttu ja käänsi katseensa toiseen. vihreät silmät harhailivat hieman tämän miettiessä. Miksiköhän tuo ei häätänyt Tinttua pois Donioiden reviiriltä, kun kerran itsekin oli Donia? No, mistäpä noitten aivoituksia koskaan tiesi.

[[Lyhyt ja kökkö, anteeksi ,__,]]

[koji]

Micah siirsi katseensa järven toiseen päähän, katsellen sivusilmällä toista kuitenkin koko ajan. Mitä hiivattia se nyt toljotteli koko ajan? Näyttikö uros hyökkäävältä persoonalta vai? Hyökkäävä ei todellakaan ole. Märkä tuuli piiskasi kasvoja, tai ei tuuli märkä ollut vaan sadepisarat jotka kastelivat. Ja edelleen se vilkuilu jatkui, ärsyttävää. Monsteri?! Tosiaan monsteri oltiin...
"Näytönkö muka siltä, että hyökkäisin kimppuusi ja purisin kurkkusi auki?" siniraitainen sanoi hieman ivallisesti ja katsahti narttuun. Hee... Hyvä veto.

"Minä vai? Ei sillä mitään väliä ole."
Tosiaan. Ei ollut. Ainakaan Micahista. Paitsi... Tultaisiko suosioon, jos saataisi tuo häipymään omalle alueelleen..? Njäääh... Ei. Ei nyt jaksa ruveta taistelemaan, ei todellakaan.

[Tika]

Vai että alettiin sitä ivallisiksi. Sitä Tinttu ei halunnut kuunnella, ja se mulkaisi toista musertavasti. Jos se nyt tajuaisi pitään läpensä ummessa. Neiti tuhahti.
"Et, näytät lähinnä säälittävältä", sanoi tämä yhtä ivallisesti kuin toinenkin. Murr, susikoira ei vointu sietää itseensä kohdistuvaa ivaa. Se sai aina tämän ärsyyntymään. Teini kun oli tottunut olemaan se, joka ivaa toisia eikä toisinpäin. Toinen alkoi jo olemaan kyllästyttävä.

"Aivan ei olekaan. Tuollainen tyhjänpäiväinen..." mutisi tämä yhä vihaisena tuon ivasta. Tinttu oli liian pitkävihainen otus, pitäisi ehkä antaa edes joskus nopeammin anteeksi. Muttei vain huvittanut. Tuolle tämä ei ainakaan aikonut antaa anteeksi.

[koji]

Säälittävältä uros kyllä tosiaan näytti. Hirveän laiha, turkki takussa ja muutamia verisiä kohtia. Veri tosin oli kuivunutta. Ei se kyllä tätä paljoa haitannut, vaikka miten siisti olisi ei kukaan piittaisi tälläisestä tyhjänpäiväisestä. Toinen ei näköjään halunnutkaan tietää nimeä, mikä dorka. Ensin kysyy, muttei haluakkaan tietää.
"Miksi nyt minulle vihoittelet?"
Kuului kysymys Micahin suusta. Äänen sävy oli taasen normaali sävytön, ivaa ei nyt paljastunut yhtään joka näemmä ärsytti tuota vieraslaumalaista paljonkin.

[Tika]

Tinttua ärsytti, kun toinen yhtäkkiä olikin kuin ei muka tietäisi, miksi tämä vihoitteli. Narttu mulkoili toista vihaisesti.
"Mieti sitä", tuhahti narttu sitten ja luimisti hieman korviaan. Toinen ei ollut lainkaan mukavan oloinen, vain aika ärsyttävän. Susikoira käänsi taas katseensa järvelle. Kohta se varmaan lähtisi uimaan, jos tuo vielä alkaisi ärsyttävämmäksi. Pitäisi päästä vähän rauhoittumaan, ettei joutuisi taas joihinkin ongelmiin. Se päätti kuitenkin vielä edes yrittää tutustua tuohon.
"No mistäs olet tulossa?" kysyi tämäkin neutraalilla äänellä.

[koji]

Micah tuhahti.
"Vaikka olenkin erilaumasta, kuin sinä Minichia. Ei se tarkoita, että olisin samanlainen kuin kaikki muut. Jos kerran jo Betakin toteaa minut hyödyttömäksi, niin en halua muuksikaan muuttua." kuului vastaus uroksen suunnalta. Niimpä... Itsehän se Hiroshima silloin totesi, Micahin olevan yhtä hyödyllinen kuin kärpäsen paska Donioissa tai jtn sinnepäin. Miksi muka edes pitäisi nyt yrittää? Kuitenkin hänet erotettaisi, kun Ranwin kanssa ...
"Miten niin..? Tuolta maailmalta jostain." siniraita sanoi.
Enempää ei kukaan saa tietää. Menneisyydessä pettämistä ja kuolemaa esiintyi, eli miksi kertoa?

[Tika]

Tinttu loi hieman yllättyneen katseen toiseen tuon kertoessa, että Hiro oli todennut tuon hyödyttömäksi. Eli siis toinenkin kantoi kaunaa Hirolle? Ehkäpä. Nartun viha laimeni hetkessä, kun kuuli että heillä oli vähänkuin sama vihollinen. Tai eihän sitä tiennyt, jos tuo piti Hirosta kaikesta huolimatta? Pitäisi varmaan selvittää asia. Enää tätä ei lainkaan kiinnostanut, mistä tuo lie tänne kömpinyt.
"Ai että ihan Hiron kanssa olet asioinut?" kysyi neiti irvistäen kun selkää taas pisti ikävästi.
"No, enpä taida minäkään Hiron mielestä mitenkään hyödyllinen olla..." koskapa tuo uhkasi tappaa tämän, jatkoi susikoira mielessään muttei sanonut sitä ääneen. Toisaalta se halusi, ihan tosissaan halusi, kertoa jollekin tunteistaan, mutta tuo toinen ei mahtanut olla mikään maailman paras kuuntelemaan tämän murheita... Pitäisi löytää joku kaveri. Mutta siinä samassa narttu tajusi, ettei sillä ollut lainkaan kavereita. Mieliala putosi heti pohjamutiin. Sillä ei ollut yhtään kaveria! Surullista. Se masensi teiniä pahasti.

[koji]

Micah nyökkäsi vastaukseksi. Voisi kyllä samantien vain tehdä jotain ja tulla erotetuksi. Olisi ainakin vapaampi olo, vaikka saattaisi saada lisää halveksuntaa niskaansa. Se masentaisi. Nytkin oltiin halveksittu idiootti, josta ei varmasti kovinkaan moni piitannut. Sitten piitattaisi vähemmän, kun ei kukaan nyt erotetusta voisi piitata pätkääkään.

Hmh... Toinen oli siis näköjään myös joutunut riitoihin Hiron kanssa. No ei sinänsä ihme, eri laumasta. Mutta taisi muutakin kyseessä olla. Uros ei kuitenkaan kysynyt, eikä se paljoa tosiaan edes ehkä kiinnostanut. Ei nyt jaksa murehtia muitten huolia, kun omiakin on jo tarpeeksi. Esimerkiksi se helvetin Synti. Joskus vielä kostettaisi sille ja mokomalle betalle. Takuulla. Näytetään, että ollaan muutakin kuin pelkkä paska kikkare Donioissa. Mutta ei osattu vain taistella kunnolla... Jotain kyllä keksittäisi.
--------------------------
Micah ja Tinttu olis söpö pari >)

[Tika]

[[Ehdottomasti x)]]

Tinttu katseli toista vielä hetken kiinnostuneena, mutta kun toinen ei enää muuta sanonut, käänsi tämä katseesa taas järveen miettiäkseen omaa ongelmaansa. Miten ihmeessä oli mahdollista, ettei tällä ollut kavereita? Vasta nyt oli teini sen asian tajunnut, ei se aiemmin ollut osannut edes kaivata kavereita. Mutta nyt se kaipasi, kaipasi niin kovin! Narttu huokaisi hiljaa. Pitäisi kait yrittää ystävystyä jonkun kanssa. Mutta tämä ei kuitenkaan halunnut mitään pinnallista "hei on ihanaa kun ollaan kavereita, jeejee" - meininkiä, vaan jotain syvempää, ystävää jolle voisi kertoa ihan kaiken ja joka kuuntelisi, ja kertoisi sitten vuorostaan Tintulle kaiken... Teini oli täysin uppoutunut ajatuksiinsa, eikä kiinnittänyt enää paljoakaan huomiota ympäristöönsä. Naamalta paistoi apea ilme, joka heijastui järveen näyttäen teinille sen oman naaman. Susikoira tuijotti kuvaansa, ja läiskäisi sitten tassullaan veden pintaa rikkoen kuvajaisen. Se ei enää halunnut olla oma itsensä, vaan joku muu.

Hetkenkään päästä narttu ei ollut keksinyt ongelmaansa ratkaisua, ja huokaus karkasi taas tältä. Neiti vilkaisi Micahia. Hetken tämä kuvitteli, miten jotenkin kumman kautta avaisi keskustelun ja kertoisi kaiken tuolle, mutta ajatus oli aika järjetön. Eihän Tinttu edes tiennyt toisen nimeä! Jotenkin tuo kuitenkin veti tätä puoleensa. Ehkä siksi, että kummallakin oli ollut kärhämää Hiroshiman kanssa? Ja lisäksi toinen ei vaikuttanut kovinkaan vihamieliseltä, vaikka narttu oli sen lauman alueella, mikä kummasti lisäsi arvostusta toista kohtaan. Yleensä kaikki halusivat vähintäänkin ruhjoa tämän pahasti, johtuen kylläkin pitkälti teinin omasta käytöksestä.

[koji]

Micah mietti, yrittäisikö nyt luottaa tuohon Minichiaan. Ei. Ei hän pystynyt. Se viime tapahtuma oli tarpeeksi rankka, se sattuu vieläkin. Ja eihän voi tietää miten puhuttaisi selän takana. Varmasti pelkää pahaa. Uros laski katseensa järven pinnasta heijastuvaan kuvaansa. Ennen ehkä nähtiinkin jotain, mutta nyt ei enään. Muuta kuin, surkea, hyödytön, epäonnistunut ja tarpeeton susi. Ei mitään muuta. Nyt tekisi vain mieli ruveta itkemään, muttei viitsitty nyt nartun edessä. Ja vastahan he tapasivatkin, ja ei haluta heti näyttää luuserilta.
Pian kuuluikin läiskähdys, ja siniraitainen katsahti Tinttuun päin.
"Öm... Mikä nimesi olikaan?"

[Tika]

Susikoira vilkaisi hieman hämmentyneenä toista. Nytkö se halusi tietää Tintun nimen? Hetken tämä aisti, ettei ollutkaan ainut, jonka kohtalo oli kovin kurja.
"Olen Tinttu", sanoi neiti yksinkertaisesti, vaikka sen aluksi tekikin mieli vastata pistävästi, kostona siitä, ettei tuo ollut kertonut omaa nimeään. Jokin kuitenkin esti tyttöä, jokin selittämätön asia tuon päänsisällä. Sellainen, joka jokaisella oli, mutta ei aina toiminut. Tintun kohdalla se ei ainakaan ollut koskaan toiminut. Mutta nyt se taas toimi. Tai jotain sellaista.

"Entä... Mikä on sinun nimesi?" kysyi teini varovasti. Sanat meinasivat takertua kurkkuun, mutta lopulta tämä sai sen kysyttyä. Susikoira ei ollut varma, oliko ollut järkevää kysyä samaa asiaa uudelleen, se ei ainakaan halunnut että toinen taas vain kieltäytyisi kertomasta. Se tuntuisi varmasti nololta, ja pilaisi kaiken. Ehkä narttu kysyi siksi, että toinenkin oli jostain syystä kysynyt tämän nimeä.