Syö pääsi. [Kojja och Micah]

[koji]

Pitäisi kyllä pakottaa itsensä, yrittää oppimaan luottamaan taas. Vaikka hyvin hyvin vaikeaa se oli. Ei kaikki voineet olla pettäjiä. Tai mistäs sen tietää? Kuka vain saattaisi pettää kenet vain, mistä tahansa syystä. Ja olisiko nyt viisasta yrittää ystävystyä Minichian kanssa? Sehän oli kiellettyä. Hitto. Kokoajan sääntöjäkin nyt rikottiin, mahtavaa. Todella. Toinen kertoikin nimensä, Tinttu. Voisi varmaan omankin nimensä kertoa, vaikka ei se kummoinen ollut. Jos nyt toista edes... Ai, kysyikin se.
"Micah." hän vastasi, lyhyesti.
He vaikuttivat siniraitaisesta aika samanlta, ainakin kummallakin oli ollut Hiron kanssa kränää ja muutenkin. Äh... Ei nyt tälläistä voi miettiä. Ties vaikka toinenkin kokoajan esittäisi, huvikseen. Ja lopulta sanoisi Micahin olevan ihan sukka, lähtisi ja nauraisi perään.

[Tika]

Tinttu oli tyytyväinen ja helpottunutkin kun toinen kertoi nimensä. Susikoira hymyili varovasti, ehkä tästä vielä tulisi jotain ystävyyden tapaista... Vaikka toinen olikin eri laumasta. Se ei haitannut Tinttua pätkääkään, neiti kun ei pahemmin välittänyt laumoista. Vaikka sen emo olikin Minchioiden johtaja. [[Siis Tinttu luulee yhä niin x3 Ei ole kuullut tapahtumista vielä]] Ehkä se ei siksi tätä haitannut, koska Tuskahan oli erotettu ja tämän isä. Ja Tuska ja Vilkku olivat yhä pari, vaikka Tuska oli erotettu ja Vilkku peräti minchioiden johtaja. Niinpä Tinttu ei ollut moksiskaan, vaikka toinen oli donia. Ehkä tilanne oli vähän erinlainen kuin Tuskan ja Vilkun juttu, mutta mitäpä tuon olisi väliksi.

"Tuota... Hmm, Micah, oletkos kauankin asunut tällä saarella?" kysyi narttu varovasti. Se halusi kokeilla, oliko toinen halukas juttelemaan. Aluksi tietenkin pitäisi pitää keskustelu kepeänä ja aika turhanpäiväisenä, mutta ehkä joskus, jos tämä tutustuisi toiseen paremmin, voisi neiti kertoa tuolle omasta elämästään... Mistä sitä tiesi, ja ainahan saisi haaveilla. Tintun kysymys oli hyvin normaali, peruskysymys, jonka saattoi esittää melkeinpä kenelle tahansa. Se ei ollut välttämättä niin henkilökohtainen, koska se ei välttämättä paljastanut mitään kyseisestä otuksesta. Siksi se olikin niin mainio kysymys.

[koji]

"Aika kauan." Micah vastasi. Itseasiassa liiankin kauan. Niin niin kauan, että kaikkea ikävää on kerennyt käydä. Olisi mukavaa päästä nyt tältä kirotun saarelta pois, mutta tuskin jaksettaisi edes uida sitä matkaa enään. Mitenhän kauan sitten toinen on asustellut täällä? Voisi ehkä kysyä, että nyt jotain puhetta tulisi. "Entä itse?"
Ei uroskaan kovasti nyt välittänyt laumoista, ei ainakaan enään. Paitsi ranwit pysyisivät aina pahoina vihollisina. Jos yksi oli sellainen, oli varmasti moni muukin. Olisi kauheaa jos muuttuisi itse ranwiksi, erotettunakin olisi paremmin. Ranwina kun kaikki pelkäisi ja vihaisi. Ja ei hänestä edes ranwiksi olisi. Hyvä jos vähän osattiin taistella, sen verran että elossa pysyisi juuri ja juuri. Onneksie ei taisteluihin nyt vähään aikaan olla jouduttu.

Ähhh.... Ei tästä mitään tule. Kumpikaan ei melkein yhtään puhu, ellei sitten toinen kysy tai jotain. Joku hyvä aihe nyt perkele. Micah vain nykyään oli niin hiljainen, eihän kukaan luonteeleen voinut mitään. Ja hänellä oli muutenkin heikko itsetunto, mitään hyvää asiaa ei löytänyt. Oltiin täysi idiootti, huono taistelemaan, riutuneen näköinen ja ties vielä mitä. Lista voisi valua vaikka taivaanrantaan asti, mutta hyvät asiat tuskin edes minnekkään.

[Tika]

Jaa. Aika kauan. Kertoi paljon. No, ei sillä oikeastaan edes ollut väliä, Tinttu olikysynyt sen saadakseen edes pienen keskustelun aikaiseksi. Eiköhän se luonnistuisi, kun toinen näköjään kysyi tältäkin tuota asiaa. Jospa voisi jotenkin saada jotain keskustelua, jos vastaisi vähän laajemmin? Kannatti varmaan yrittää.
"Olen syntynyt saarella. Isäni on erotettu ja emoni..." susikoira epäröi hetken, mutta päätti sitten kuitenkin kertoa, eihän se mikään salaisuus ollut. Monet varmasti tunsivat Vilkun muutenkin. Tosin, joutuisikohan Vilkku pulaan, jos joku saisi tietää, että sillä oli pentuja Tuskan kanssa? No, jospa ei.
"... emoni on minchioiden alfa Vilkku", sanoi tämä vähän huokaisten. Nyt pitäisi vain katsoa ja odottaa, mitä toinen siihen sanoisi. Muuttuisiko tuon käyttäytyminen tätä kohtaan? Toivottavasti ei.

Susikoira toivoi, että keskustelu lähtisi tuosta liikkeelle, mutta koskaan ei voisi olla varma. Pitäisi varmaan miettiä joku toinenkin puheen aihe. Mutta aivot löivät tyhjää. Toisaalta, voisi ehkä kysyä, että millaista oli elämä saaren ulkopuolella. Tinttu oli kiinnostunut aiheesta, koska se ei ollut koskaan käynyt saaren ulkopuolella. Eikä nyt varmaan voisikaan, kun saari oli singottu toiseen ulottuvuuteen. Se ei ollut koskaan kuullut mitään ihmisistä, eikä mistään.

[koji]

Jaahas, alfalle sukua siis. Mitä väliä. Ihan sama, ei asema Donioissa voi enään pahentua. Mihin ihmeeseen tämä maailma oli oikein menossa? Pelkkää tuskaa ja kärsimystä kaikki koko ajan vain oli. Huoh. Jotkut kokivat toisia enemmän tätä tuskaa ja muuta, olkaa onnekkaita te ns. suositut. Micah ainakin oli aika syrjitty, että ei paljoa ystäviä ollut. Oikeastaan ei ollenkaan. "Tämän saaren ulkopuolinen maailma on paljon kylmempi." uros huokaisi pitäen hetken taukoa, ja katsahti toiseen.

"Ihmisiin ei todellakaan voi luottaa, ja ei kovinkaan moneen muuhunkaan. Ei kyllä täälläkään, mutta ulkomaailmassa on synkenpää. Onneksi täällä ei sentään ihmisiä ole." siniraitainen jatkoi sitten ja siirsi katseensa järven pintaan. Tällä saarella elettäisi nyt ja aina. Ei täältä pääse pois, muttei kuitenkaan tiedä mitä tulevaisuus tarjoaa. Saataa tapahtua mitä vain, ties vaikka huomenna tämä saari vajoaisi tai jotain. Huomenna voidaan kuolla, tai tänään, viikon päästä... Elämää pitäisi osata arvostaa, elää vain kerran. Mutta arvostaminen oli hankalaa, koska oltiin yksin. Kukaan ei sanonut, että oli mukava, tai mitä nyt vain positiivista. Kaikki tarvitsivat kehuja, ne tuntui ihanalta. Hellyyttäkin kaikki kaipasi, vaikkeivät näyttäneet. Micah ainakin toisaalta kaipaa no kuka vain, joka olisi monesti hylätty.

[Tika]

Tinttu helpottui, kun toinen ei nähtävästi paljoa välittänyt, vaikka tmä oli (entisen) alfan tytär. Tai sitten tuo ei näyttänyt sitä, mistä sitä ikinä tiesi, mitä toinen ajatteli. Niin, olisi kyllä ollut ihanaa, jos olisi voinut vain katsoa toisen mieleen ja saada selville, mitä tuo ajatteli. Mutta sehän oli vain haaveilua, ei sellaista voisi ikinä tapahtua, Tintun harmiksi. Susikoira vilkaisi toista tuon alkaessa kertoa ulkomaailmasta. Narttu keskittyi siis kuuntelemaan Micahin juttuja.

"Niinkö? Aika kurjaa", totesi teini harmistuneena. Se oli jotenkin aina vain kuvitellut, että ulkopuolinen maailma olisi joku ihana paratiisi, muttei kait ollutkaan. Ainakaan jos Micahin puheisiin oli uskominen, ja kyllä Tinttu uskoi. Miksi tuo olisi valehdellutkaan? Kuitenkin, teini oli aina haaveillut pääsevänsä pois tältä saarelta. Nyt tämä ei kuitenkaan ollut niin varma, halusiko lähteä täältä.
"Minkä näköisiä ihmiset oikein on?" kysyi susikoira kiinnostuneena, koska se tosiaan halusi tietää ihmisistä. Ne olivat sen mielestä kiinnostava aihe, vaikka kuulostivatkin hyvin inhottavilta otuksilta.

[koji]

Micah katseli järven aika tyyntä pintaa. Tuuli sai siihen pieniä aaltoja, ei kovinkaan suuria. Ei järvessä yleensä hurjat vaahtopäät nyt ollut. Enemmän meressä. Hän jäi hetkeksi miettimään, mitä vastaisi Tintun kysymykseen. Hmm.. Mitenhän sen sanoisi? Kaksijalkaisia, joilla on kuitenkin 4 raajaa ja pää? Vai miten ihmeessä? No, jotain tuollaista.
"No.. Ihmiset kävelevät kahdella raajalla, ja kahta muuta käyttää joissain asioissa. En osaa kuvailla kunnolla." uros sanoi ja siirsi katseensa takaisin Tinttuun. Mitähän tuo nyt ihmisistä tuumisi?

[Tika]

Tinttu kallisti päätään hiukan hämmentyneenä. Vai kulkivat ihmiset kahdella raajalla. Se oli aika vaikea kuvitella, ja kun narttu yritti, sitä vain alkoi naurattamaan. Teini pyrskähti muutaman kerran hassusti pidätellessään naurua.
"Mahtoivat olla aika hassun näköisiä?" kysyi susikoira huvittuneena. Olivatkohan ne korkeitakin. Vai olivatko ne yhtä matalia, kuin Tinttu itse.
"Ovatko ihmiset korkeitakin?" kysyi tämä hetken mielijohteesta ja höristi hiukan korviaan.

[[Vähän lyhyt]]

[koji]

Anteeksi kauheasti jumitus T__T
-----------------------------

"Miten nyt ottaa..." uros sanoi ja katseli taas peilikuvaansa vedestä. Kääntäen päänsä kuitenkin pian takaisin Tinttuun, ei Micah halunnut katsella peilikuvaansa. Nähden vain hyödyttömän ja epäonnistuneen suden.
"Aika. Tai en tiedä, riippuu varmaan heidän iästään." siniraitainen vastasi.
Miksi monella muulla meni niin hyvin? Hänellä ei ollut melkeinpä koskaan, paitsi silloin hän oli saanut tuntea sen ihanan tunteen vähän aikaan. Sen, että tietää jonkun välittävän. Joka kuitenkin myöhemmin paljastuu leikiksi. Ajan tappamiseksi. Se Ranwi ei olisi edes ihastunut unissaan Micahiin, niin ainakin oli sanonut. Ja jos, ei olisi menty tuohon halpaan. Niin sen yhden Doniankin henkikulta olisi säästynyt.

[Tika]

[[Örr, anteeksi minun puolestani jumitus myös .__."]]

"Kiintoisaa", sanoi Tinttu ja tosiaan tarkoitti sitä. Se oli hyvinkin kiinostunut ihmisistä. Mutta nyt saisivat ihmiset jäädä taka-alalle. Toisen mieltä kun näkyi vaivaavan jokin asia. Mikähän se oli? Uskaltaisikohan sitä kysyä? Oikeastaan tämän teki mieli kysyä toiselta, että mitä se oli tehnyt saadakseen Hiron vihat niskaansa. Muttei kuitenkaan kehdannut. Pitäisi olla hienovaraisempi, varmaan. Neiti ei ollut kovinkaan tottunut ajattelemaan muita kuin itseään, joten tämä oli sille vaikeaa.
"Mitä mietit?" se kysyi mahdollisimman luonnollisen oloisena.

[koji]

Micah katsoi hetken Tinttua, ja sitten taas järveä. Hänen tosiaan tekisi mieli hukuttautua tuonne. Mutta kentiäs Tintusta saisi ehkä ystävän, jos hän nyt oppii kunnolla luottamaan. Se nyt ensin esteenä on. Ja se ei olisi helppoa. Ja jos nyt jouduttaisi erotetuksi jostakin syystä, niin haluaisikohan toinen edes olla hänen ystävänsä?
"Öh... En mitään erikoista." donia vastasi nopeasti.

[Tika]

Tinttu hiukan pettyi vastaukseen, mutta antoi asian sitten olla. Jos toinen ei halunnut kertoa niin ei sitten. Mutat selvästi tuo jotain pohdiskeli. Narttu kallisti hiukan päätään ja katseli toista tarkkaavaisesti. Susikoiran mielestä oli mukava katsella toisia, tarkkailla muiden tapoja ja mieltymyksiä. Joskus toisesta sai paljonkin selville vain katselemalla, mutta joistakin ei selvinnyt mitään. Micahista ei selvinnyt paljoakaan katselemalla, joten pitäisi kait yrittää puhua. Mutta se oli oikea ongelma, kun teini ei tiennyt miten pitäisi puhua. Minchia mietti hiljaa, mitä sanoisi.
"Etkö?" kysyi tämä lopulta hiljaa katsellen samalla tarkkaavaisesti toista.

[koji]

Micah oli hyvin murheen murtama, piristyminen ei nyt onnistu ainakaan helpolla. Ja ehkä sen ranwin takia ei enään pystytä rakastaa, tai edes luottaa kehenkään. Liian syvät arvet jäivät siitä. Syvät arvet, jotka eivät parane noin vain. Paraneminen vie aikaa, tai sitten jonkun täytyy parantaa ne.
"En..." vastasi uros hiljaa.
Naurettavaa toisaalta, yleensä uroksien piti olla niitä vahvoja ja kestäviä. Mutta ei nyt, Micah oli itse heikko.
Ei heikkous sinänsä ole paha asia, hyvä vain kun osaa olla surullinen. Ne ovat heikkoja, jotka ilkeilevät toisille. Nälvivät koko ajan ja muutenkin kiusaavat. Se on heikkoutta. Ei uskalleta olla heikompia kuin muut.

[Tika]

Narttu huokaisi hiukan alakuloisena. Nousi kuitenkin seisomaan, ja asteli varovasti lähemmäs toista. Ei kuitenkaan mennyt liian lähelle, ties vaikka toinen ahdistuisi siitä. Se ei osannut kuvitellakkaan toisen murhetta, koska sitä oli aina rakastettu ehdoitta eikä sen luottamusta oltu koskaan petetty. Siksi tämä ei aavistanutkaan toisen syytä olla surullinen.
"Mikä hätänä?" kysyi narttu varovasti ja kirosi mielessään itseään. Ei sitä vain sitten osata kommunikoida, kun suoraan tökätään vaan kysymystä toiselle. Ei Micah varmaan haluaisi edes kertoa ongelmistaan Tintulle, eiväthän ne olleet tunteneet kuin vähän aikaa. Tinttu vain halusi auttaa, muttei osannut.

[koji]

Micah hämmentyi hieman Tintun tullessa lähemmäs. Kiinnostiko toista tosiaan hänen murheensa? Se olisi jo uutta, kun ei kovinkaan moni ennen ole oikeasti kiinnostunut. Mutta uros ei tiennyt osaisiko sanoa mikä häntä mätää, tai siis muokata niitä sanoiksi. Mutta nyt pitäisi yrittää, ehkä tälläistä tilannetta ei enään tule. Donia katsahti Tinttuun, katse oli surullinen. Ja silmistä pystyi nähdä tuon tuskan, mitä Micah on kokenut. Pian hänen silmänsäkin rupesivat vuotamaan.
"En jaksa vain elää enään... " siniraitainen sanoi hiljaa ja laski katseensa maahan.
Elämä oli turhaa, ei ollut ketään johon turvautua. Uroksen olisi tehnyt mieli vain painautua Tinttua vasten ja itkeä surunsa pois. Muttei kuitenkaan viitsinyt, kun ei tuntenut Tinttua vielä kunnolla.

---------------------------------
Purrr <3