Usvaa vain, ei muuta näköpiirissä lain [pentupeli]

[Lara]

#Olen runollisella päällä tänään 8DD Eli siis pentujen pelittäjät tänne näin! Pelipaikka sijaitsee siis Donian Louhikolle#

Vilkku


Narttu, alfa, tarkalleen ottaen Minchian alfa asteli louhikolla hiljalleen. Muistoja palasi tuon mieleen, muunmuassa Sprite. Mutta siitä oli kauan, niin kauan. Suuret kivet ikäänkuin odottivat häntä turvaan luolaansa. Mutta ei hän turvaa tarvinnut, ei enää. Tuhosaurukset olivat menneet ja kuolleet. Sumu olikin yllättänyt Vilkun ennenkuin tämä oli huomannut. Hyvä että enää eteensä näki. Yhtäkkiä alkoi sutta huipata päästä. Tuo laskeutui varovasti makuulleen ja siiä kyljelleen. Synnyttäminen alkoi tuossa rosoisella kylmällä maalla. Narttu haukkoi hiljalleen henkeä ja lähti ryömimään hiljaa lähimpää luolaa kohden joka oli korkealla. Ehkä kahdenmetrin korkeudella. Susi pääsi suoraan kolon eteen, enää olisi kiivettävä. Sitten narttu lysähti kyljelleen ja tunsi supistuksia. Mahassa tuntui kipeästi. Ensimmäinen pentu syntyi nopeasti ja se oli paljolti äitinsä näköinen, sitä ei ollut kieltäminen. Pienoinen makasi kylmällä kivikkoisella ja soraisella maalla liikkumatta kuin kuollut. Hetken Vilkku jo pelkäsikin kunnes se väräytti tassuaan, kipu mahassa hellitti hetkeksi ja Vilkku nappasi pennun noisten huterasti ylös. Susi vei pennun mukanaan ylös koloon jonne ei meinannut itse kylläkään mahtua. Vilkku laski pennun juuri sopivasti ja kaatui maahan jalat täristen. Vanhin pentu oli ihan vilkun lämpimässä turkissa kiinni ja imi nisistä maitoa tuli viisi supistusta ja Vilkku puristi silmiään kiinni onneksi se oli ohi nopeasti ja Vilkku oli jo aika tottunut synnyttäään, olihan tämä tinen pentue. Eniten Vilkkua harmitti että pennuilla oli kaksi häntää. Löytäisiköhän Onni hänet kunhan ennut olisivat kasvaneet? Toivottavasti. Toinenkin pentu oli naaras ja susi nuoli sen puhtaaksi siirtäen vielä sokean pennun imemään sisarensa viereen maitoa. Oli hetken ihan rauhallista ja pentuja ei tuntunut syntyvän lisää kunnes sitten lopulta tuli kasa supistuksia. Pentu syntyi, taas naaras. Tulisikohan tästäainoastaan naaraita? Kaikki olivat enemmän tai vähemmän emonsa tai isänsä näköisiä. Kahdeksi minuutiksi supistukset lakkasivat mutta sitten syntyi viimeinen pentu. Aluksi susi katsoi sitä nartuksi mutta sitten paljastui että pentu oli uros. Narttu huokaisi onnellisena, enää ei tainnut syntyä pentuja. Ja uros kansa hänen suvussaan ja perheessään oli turvattu edes osittain. Narttu huolehti pennuistaan ja päätti nimetä ne. Ensimmäiseksi syntyneestä tuli Natasha, toisesta tuli Passion, kolmannesta Ingo ja viimeisestä, uroksesta Nico. Vilkku hoisi hellästi pentuja ja haukkoi henkeään mennen pentujen ympärillen makaamaan ja lämmittämään niitä paksulla turkillaan. Sokeat pennut imivät maitoa nisistä inisten.

[fang]

Mustaa urosta yökötti.

Jonkin matkan päästä tuosta onnellisesta nartusta seisoi tuulessa, musta turkki hulmuten musta, tympeän ja rujon näköinen susi uros. Alfa oli tuokin, vastapainoksi lämminhenkiselle nartulle oli erakkomainen kivikasvo.
'Heikkoutta.'
Miten muuten voisi kuvata sitä, että suostuu vapaaehtoisesti huolehtimaan neljästä sokeasta karvakasasta? Pyh, sitä paljon puhuttua rakkautta. Aave päätti laskeutua tuulesta kololle, ja puhutella kolleagaansa.

Ei onnitteluja.
Ei selkään taputuksia.
Ehkä selkäänpuukottamisia.

Mustan suden varjo lankesi toisen kerran tuoreen äidin ja neljän pennun ylle. Aave avasi kurkkunsa.
"Vilhelmiina," kuului vaimea ja karhea ääni, aivan kuin henkäys. Aave oli tullut paikalle hiljaa, joten oranssi tuskin oli huomannut tätä.
Sitten se iski alfan tajuntaan. Uros sattui vilkaisemaan yhtä pentua, ainutta urosta. Eripari silmissä käväisi syvä inho, ja tämä tökkäsi ehkä hieman korakouraisesti ainutta urosta. Aave päästi suustaan nuhtelevia huokauksia.
"Mitä sinun pienessä päässäsi liikkuu? Etkö sinä ymmärrä yhtään mitään? Sinä olet alfa."
Mustan kasvoilla kävi syvä paheksunta.
"Mutta katso, sinulla on pentuja. Erotetun kanssa," Aave lisäsi. Punainen, näkevä silmä tuijotti herkeämättä narttua.
"Tässä sen näkee. Nartuista ei ole alfoiksi. Olette heikkoja. Vähän lämpimiä katseita ja olette valmiita pettämään itsenne ja laumanne," uros puhui vakavaan ja nuhtelevaan sävyyn. Aave tiesi, että nuo pennut olivat hengen vaarassa. Aivan, vaarassa. Jos muut minchiat saisivat tietää, pennut olisivat vainaa. Vilkku ei ilmeisesti ymmärtänyt sitä.

#Aah, roolin pitkäst' aikaa#

[Lara]

Narttu hymähti kuullessaan karhean tutun äänen, ja sanovan inhoamansa nimen.
"En ole Vilhelmiina! Ja irti minun pennuistani"
Susi sanoi töykeästi ja epäilevästi.
"Ymmärrän kyllä kaiken mitä olen tehnyt, mutta sinä et ymmärrä näistä asioista mitään, olet vain kivinaamainen öykkäri. Ja jos herra alfalle sopii sinä käännyt nyt pois pentujeni luota etteivät he näe huonoa esimerkkiä. Tiedän varsin hyvin että he ovat pentujani jotka sain rakkaani kanssa. Laumalla ei ole väliä jos rakastaa", Vilkku tokaisi töykeästi, hän ei piitannut mitä sanoi ja miten sen sanoi sillä pennut olivat hänelle tärkeitä, eikä tuo halunnut ketään ääliötä siihen seuraksi.
"Nartut ovat yhtä hyviä, parempiakin jopa kuin urokset. Emme ole heikkoja. Tuska on paljon arvokkaampi kuin sinä, ja on suuressa arvossa. Etkö tiedä että hän oli entisen johtajan poika", Vilkku sanoi ja katsoi murhaavasti Aavetta.
"Ja muuten, suojaan pentujani hengelläni", alfa sanoi uhkaavasti ja katsoi "koskekkin heihin ja puren jalkasi poikki", ilmeellä.

[fang]

Musta uros nauroi käheästi. Ja jopa hivenen ivallisesti.
"Minä olen tainnut tavata tyttäresi. Yhtä äkkipikainen hän oli, niinkuin sinäkin," susi puhui melko hiljaa ja epäselvästi. Ilmeisesti pennuilla oli eri isät, koska Tintulla ei ollut ollut kahta häntää.
"Huonoa esimerkkiä he näkevät vain lapsellisesti kiukuttelevassa äitimuorissaan," uros totesi jäykästi.

Mustan läpi meni vihansekainen aalto toisen puhuessa. Eikö Aave muka ymmärtänyt mitään tästä... Rakkaudesta? Ei ehkä. Se vähä, mitä hän ymmärsi, oli erilaisesta rakkaudesta. Aave murisi hieman, ja korvat menivät luimuun.
Vihainen hän ei silti ollut. Närkästynyt vain toisen ikävistä sanoista.
"Erotettu-ei-ole-suuressa-arvossa. Johtajan poika kyllä, mutta potkut sai johtajaperheestä, sen tietää koko Kuolo," Aave totesi. Kyllä, hänkin tiesi surullisenkuuluisan jutun Tirasta, jonka valta oli sokaissut ja sekoittanut.
"Älä haasta riita Vilhelmiina-rouva. Tuossa kunnossa ja tilassa teistä tuskin on vastusta minulle," donia totesi, ja tiesi, että oli oikeassa. Juuri synnyttäneenä ei voimat riittänyt mihinkään.
"Tiedätkö, minä en ole pentujesi uhka, vaan oma laumasi. He kääntyvät sinua vastaan, kun saavat tietää. He suuttuvat, närkästyvät ja kapinoivat. He tappavat vielä nuo sekasikiöt, joita kutsut pennuikseksi. He riistävät ne sinulta, kostoksi, sillä olet pahimmalla tavalla pettänyt oman laumasi. Siitä näkee, ettet ole alfa-ainesta. Olet vain heikko narttu," uros mörisi ja huokaisi perään.

[Lara]

Vilkku käänsi päänsä pois hänen piti vain myöntää tappionsa. Hän oli huono alfa.
"Mitä jos lauma ei saa tietää? Paitsi...", nartun sanat loppuivat. Aave oli täysin oikeassa.
"Hmh.. Paras kai sitten ruveta jo valitsemaan uutta alfaa. Siihen hommaan tulee varmaan Tinatar, hän ei sorru rakkauteen, ei tähän asteeseen", susi sanoi korvat luimussa, katse siirtyi pentuihin.
"Ennemmin jätän lauman, kuin pentuni. Eläkä kutsu rouvaksi, olen vain... Hyvä on! En ole mitään!", Minchia huudahti ja nousi nopeasti ylös ja pennut kaatuivat. Narttu ei välittänyt.
" Ja jos minä en saa päättää seuraavaa alfaa, ei kyllä kukaan muukaan", Vilkku sanoi tiukasti, hän oli päättänyt tuossa asiassa kantansa. Kyyneleet eivät enää valuneet. Ei hän ollut niin heikko, ei enää. Pennut makasivat maassa ja inisivät etsien äitiään. Nata, se vanhin ryömi Aavetta kohti, tuon jalkoihin etutassun viereen inisten ja nojautui tuon tassuun. Vilkku katsoi pentuaan, tuo oli jo liian uskaliasta. Nata oli selvästikkin aika urhea, vaikka eihän se asioista tiennyt, ei vielä. Vilkku katsoi mitä aave tekisi seuraavaksi.
"Se hakee sinusta lämpöä ja turvaa", narttu vain tokaisi laskeutuen istumaan korvat luimussa katseen kääntyen pois. Muut pennut siirtyivät tuon luo mutta Nata oli ´vain ison uroksen jalassa kiinni.

[fang]

Aave kuunteli toisen sanoja. Jos uros pystyisi empatiaan, tämä varmaan jo poraisi toisen jaloissa.

Mutta musta ei osoittanut mitänä tunteita. Uros kuunteli tarkasti toisen sanat.
"Eikös Tinatarillakin ollut pentuja?" uros kysyi. Niin tämä muisteli. Entisen Mickian alfan kanssa. Tinatarista ei ole alfaksi. Nartuista ei ole," Aave tokasi koleasti. Jalkoja alkoi pakottaa, mutta uros ei tahtonut istua. Piti seistä ja säilyttää arvokkuus.
"Laumasi ei anna sinun valita uutta alfaa. He varmasti vain hylkäävät sinut. Eivät välitä. Sinun tulee toimia äkkiä, ettei kukaan saa tietää. Et saa kertoa kellekkään, et edes omille sukulaisillesi, ennen kuin olet eronnut," donia puhui tasaisesti. Tuuli ujelsi kolon suulla.

Aave ei aluksi huomannut pientä mönkijää, ennenkuin Vilkku alkoi puhua jotain. Musta siirsi hitaasti katseensa tassuihinsa, ja älähti pienesti nähdessään yhden pennun tassussa.

Aave tunsi jotain. Hän muisti, kuinka oli ollut pieni pentu. Kun kolme sisarusta oli kuollut, Aave oli mennyt oman isänsä jalkaan kiinni, aivan samalla tavalla. Isä oli heittänyt pennun irti tassustaan, ja alkanut huutaa.
"Älä osoita rohkeuttasi, jos kohde ei ole sitä ansainnut! Sinusta ei ole mihinkään, olet vain pieni penikka ottamassa vastaan kovan maailman paineita!"
Isä oli ottanut raskaasti lastensa kuolemat, eikä siksi tahtonut, että muutkaan eläisivät.

Aave palasi takaisin tähän hetkeen, ja nielaisi. Huohottaen tämä empi, mitä tehdä. Antaa penikan olla tuossa vai heittää menemään?
Erakko ei välittänyt pennusta, vaan hieman hämillään heitti tuon emonsa päälle, ja siitä se valui muiden pentujen viereen #Hittaan, sori#.

[Lara]

Narttu laski sopivasti päätään ja Nata liukui pentujen luo. Susi huokaisi ja nousi.
"jotenkin arvasin tuon, niin minä sitten...", susi oli jo myöntymässä toisen tahtoon, mutta sitten tuli mieleen; "Älä koskaan luovuta, ei sinua olisi koskaan päästetty mihinkään jos se olisi tarkoitettu vain siksi, että luovuttaisit". Vilkku ei muistanut kuin tuon ihan nuoresta pentu iästään, kun vain kerran tapasi erään hyvin vanhan suden. Sitten tuo alkoi miettiä.
'Miksi minut muka valittiin johtamaan laumaa? Olihan siellä muitakin, mutta juuri minut valittiin. Ei muita, ihmettelen. Tuskin he valitsivat minut vain sen takia että luovuttaisin ennenpitkää ja jättäisin alfan hommat muille. Jonkun asian takia. Miksi muka tekisin niin?', Vilkku ajatteli ja yritti selvittää päätään.
"En tottele sinua, laumalaiseni tuskin valitsivat minua johtoon monen muun seasta että luovuttaisin? Luuletko niin? Uhmaan sinun sanaasi, olemme tasavertaisia arvoissamme, etkä saa minua alemmas, et nyt, et koskaan", susi uhmasi, ehkä hänestä ei ollut nyt Aaveelle vastusta, mutta kun hän olisi kunnossa. Hänestä olisi paljon vastusta.
"Jos olisin heikko, olisin luovuttanut jo ajat sitten!", Minchia karjaisi, ja katsoi urosta pois käskevästi.
"Ja nyt, voit häipyä. Olet valittanut tarpeeksesi ja melkein saanut minut kääntymään pois ja antamaan heikomman tilalleni, jotta voisit vallata laumani. Mutta se ei käy. Lähde, äläkä uhmaa tahtoani!", susi komensi ja katsoi pää korkealla toista häntä dominoivasti ylhäällä, pois kippurasta.

[fang]

Aave seisoi tuon koko ajan, vastapäätä toista alfaa. Sanat kaikuivat kuin kuuroille korville, ja uros hörähti toisen pitkän paapomisen jälkeen. Suureen osaan nuo sanat olisivat tehneet vaikutuksen, mutta Aaveelle nuo sanat olivat yhdentekeviä.
"Vai että tasavertainen. Narttu alfat ovat heikompia ja huonompia. Me urokset voimme vaikka syrjäyttää teidät; iskemällä sydämmiinne, tai kenties alistamalla teidät tahtoomme."

Kongkreettisesti donia tahtoi tuon esittää. Niinpä alfa nappasi ensimmäisen hampaisiin sattuneen pennun, ainoan uroksen, hampaiden väliin, muttei puristanut kovaa. Niin, että pieni pentu alkoi hieman uikuttaa.
"Nyt olisit valmis tekemään mitä vain, että säästäisin tämän kurjan pentusi," Aave sanoi, ja heitti pennun muiden luokse.
"Sinusta ei ole minulle vastusta, nyt, ei huomenna, ei koskaan. Vaikka kuinka uhoat, se ei minuun tehoa," uros tokaisi, ja kääntyi kuitenkin.
"Minä en ole pienen perheesi uhka. Oma laumasi se uhka on. Osa heistä ei tule ymmärtämään valintaa, jonka olet tehnyt. Osa tulee; luultavasti nartut. Ne heikot, jotka tietävät, tai kokevat, mitä on rakkaus."

Donia lähti hitain askeli kololta, loikki pientä kumpua alas päin, ja katosi sitten.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

#Okei, nyt pelaamme pentupelin. Lara roolii tuohon vielä, samaan rooliin tulee aikahyppy ja niin.#

[Lara]

Narttu ei sanont mitään mihinkään enää. Jopa silloin kun viimeinen uros otettiin susi nosti korvansa ylös.
"Luletko että tuo minua hätkäyttää? Yhden pennun menettäminen, ei ole mitään! En ole niin heikko kuin jotkut, enkä välitä tuosta. Ja tiedän ettet sinä hänelle tekisi pahaa. Se ei olisi sinun arvollesi sopivaa, voisin nimittäin jo kuulla kuinka sinut haukuttaisiin lyttyyn murhaajana", Vilkku sanoi ja pentu heitettiin takaisin muiden mukaan. Ääni oli totinen.
"Ja kyllä, minusta on vastusta sinulle nyt, huomenna ja aina!", alfa tokaisi pistävästi.
"Minä tiedän ketkä ovat perheeni uhka, ja ketkä eivät. Niitä ei tarvitse minulle selittää. Niin ja joo, jos tapaat sen tyttäreni, sano hänelle ihmeessä että tiedän mitä hän on tehnyt, viime aikoina", susi katsoi uhmaavasti uroksen perään ja istui katsomaan kuinka tuo katosi näköpiiristä. Susi laittoi makuulleen ja pennut alkoivat imeä mitoa tarmokkaasti äskeisen kohtauksen jälkeen.
"Onneksi te minua lohdutatte", susi sanoi ja nuolaisi pentujaan.

------AIKA HYPPY------

Pennut olivat jo muutaman kuukauden ikäisiä ja hyvin virkeitä. Vilkku makoili ja vahtasi miten pennut leikkivät.

Nata

Vanhin ja isokokoisin pentu juoksenteli muiden perässä kaatuillen välillä. Aina se vain jaksoi, tuo olisi halunnut jo mennä pihalle mutta Vikku oli aina kieltänyt. Lopulta tuo juoksi väsyneenä äitinsä viereen ja lysähti siihen.
"Äiti mul on jano", se valitti ehkä pennut pitäisi käyttää joskus ulkonakin, mutta hän tavitsisi kaksi vahtijaa sillä pennut juoksivat sinne tänne.

[fang]

Pieni, tuhiseva karvakasa oli kolon nurkassa. Sen vatsa nousi ja laski, siitä pystyi päättelemään sen eläväksi olennoksi. Tuuhea turkki näytti jotenkin irtonaiselta, puhtaalta ja pehmeältä. Toinen häntä heilui hitaasti hieman. Jonkin ajan kulutta kasasta tuli neljä tassua ja pää, jossa nököttävä suu avautu suureksi, ja ilmoille pääsi pitkä ja harras haukotus. Ruskea otus nousi maasta ja puisteli turkkiaan. Silmissä pyöri vielä unihiekka, mutta Nico ei välittänyt siitä. Hieman nyrpeällä ilmeellä loikkien tämä pääsi muiden luo, ja veti keuhkonsa täyteen viileää ilmaa, joka tuli ulkonta. Ulkona satoi ensilunta. Ja tapahtui ihme, pennun huulilla kävi hymy, mutta tämä piilotti sen äkkiä muilta.
"Lunta," tuo hihkaisi. Äiti oli kieltänyt menemästä ulos, mutta Nico ei meinnannut voida vastustaa kiusausta.
"Äiti, saanko mä mennä ulos?" poika kysyi äidiltää ja esitti aina tehoavan koiranpentu-ilmeen. Killti äiti, pliis.

[Lara]

Vilkku

Narttu makoillen haukotteli ja nousi sitten ylös venytellen ja ravistellen turkkiaan. Sitten tuo kuulikin Nicon kysymyksen.
"Voi poika kuule, siellä on kylmä. Eikä muutkaan sisaruksesi pääse sinne ennenkuin joku sattuu tulemaan kaverikseni. Tiedän varsin hyvin että ryntäätte joka suuntaan!", susi naurahti heleästi ja nappasi (sowwy autohittaus) Nicon niskasta hellästi kiinni nostaen tuon ilmaan ja heilauttaen selkäänsä. Tuo nappasi loputkin pennut ja laski selkäänsä.
"Ja se joka yrittää hypätä pois tai karata ei saa käydä viikkoon yhtään ulkona!", Vilkku sanoi tiukasti ja käveli ulos pennut selässään. Auringon valo sokaisi hetkeksi pimeään tottuneet silmät ja Vilkku sulki silmänsä ja siristeli niitä. Näkymä oli kaunis, auringon valo ei kylläkään lämmittänyt. Joka paikassa oli jääverhoja ja puikkoja.


Nata

Tyttö haukotteli ja venytteli. Hetken kuluttua tuo löysikin itsensä äidin selästä. Susi tönäisi muita pois tieltään ja nojautui eteenpäin Vilkun niskaa pitkin. Tyttö siristeli valmiiksi jo silmiään. Kaksi häntää heiluivat innostuksesta. Kirpeä aamupakkanen pisteli kirsussa.

[fang]

#Tuska kokee jakautumisen ja Ingo herää henkiin. Ja emme välitä autohittauksesta#

Nico ei pitänyt siitä, että äiti uhkasi tämän käskyjä. Vielä vähemmän poika ilahtui siitä, kun Nata alkoi töniä.
"Tyhmä," Nico kivahti, ja yritti tönäistä siskonsa alas, joka oli kyllä aika epätoivoista, ottaen huomioon, että Nico oli pieni ja heikko, ja Nata oli isoin pentu.
Ingo keikkui selässä hiljaisena, ja katsoi hieman ylimielisenä sisarustensa kamppailua. Tyttö nojautui taaksepäin ja haukotteli. Kun silmät olivat jo tottuneet valoon, kääntyi Ingo ympäri, ja näki kaukana jonkin hahmon. Ruskean koiran.
"Äiti tuolla on joku," Ingo huudahti.

Lumessa oli raskas tarpoa, ja tilannetta ei helpottanut sade, joka oli pikkuhiljaa yltynyt kunnon tuiskuksi. Ruskea koira talsi siellä kuitenkin. Tämä painui alaspäin, koska oli kovin janoinen ja nälkäinen. Lisäksi lumisateessa tarpominen ei ollut tämän mieleen. Tuska kuitenkin erotti lumenseasta edessä päin tutun hahmon. Vilkku!

#Aika pashaa.#

[Lara]

"Nyt pennut kunnolla!", Vilkku tiuskaisi nopeasti. Sumeassa sateessa kuitenkin erottui myös ruskea hahmo. Kaksi häntää, ne silmät. Kyllä Vilkku tunnisti uroksen lopullisesti tuon silmistä.
"Tuska!", narttu huudahti heleästi ja muutama ilon kyynel valui poskia pitkin. Alfa hypähti urosta kohti ja pennut tippuivat lumihankeen. Susi nojautui heti urokseen.
"Tuska....", Vilkku sai sanotuksi.
"Sinä.. Palasit", susi nikotteli hieman ja painoi päänsä uroksen turkkiin.

Nata tuupahti lumeen ja alkoi kieriskellä hetken. Sitten katse siirtyi Tuskaan. Tyttö siirtyi Ingon puoleen.
"Tiiäks kuka toi on?", susikoira kysyi toiselta hiljaa ja epäilevästi.

[fang]

#

lara said:

"ja pennut tippuivat lumihankeen.

Lollahdin#

Nico yritti tarttua muihin pentuihin lentonsa aikana, turhaan. Uros lensi lumeen muiden luokse, ja nosti pian lumisen nassunsa maasta. Sivukorvalla poika kuunteli siskojensa juoruilua.
"Mistä te puhutte?" erotettu kysyi epäillen.
Ingo kohautti harteitaan.
"Enmä tiiä. Kait se on joku äitin kaveli kun ne tuntee toisensa," tyttö sanoi Natalle.

Tuska oli hyvin yllättynyt, hämillään, mutta silti iloinen. Ruskeakin tirautti pari ilon kyyneltä, kunnes katsahti hankeen, ja näki neljä pentua. Koira yskäisi terävänä, ja tuijotti melko hämillään, ja ehkä hieman järkyttyneenä pentuja.
"Mitä helv..." Tuska sai sanottua, kunnes katsoi epäuskoisena narttua.
"Ei, ei voi olla. Sano ettei..." erotettu aloitti.

[Lara]

Nata juoksi nopeasti äitinsä viereen ja kuiskasi tuolle.
"Äiti kuka toi on?", ja sitten tuo hyppi äitinsä jalkojen juureen tollottamaan Tuskaa ihmeissään.

Vilkku huokaisi ja vastasi Tuskalle.
"Nämä ovat meidän pentujamme Tuska, muistatko viellä viime kertaisen?", susi sanoi hymyillen hieman.
"Kuulkaas pennut, tässä on Tuska, isänne", narttu sanoi.
"Tulkaahan tänne", susi vielä sanoi.

Nata katsoi urosta.
"Et sä oo ees mun näkönen! Sä et voi olla mulle sukuu", pentu töksäytti. Eihän kukaan voinut olla hänelle sukua jos ei ollut tuon näköinen. Näin ainakin susikoira ajatteli.