Erotettujen-Eteläpuoli rannasta/Se ilta oli../

[fang]

#Ratsuväki saapuu#

And never again, and never again
They gave us two shots to the back of the head
And we're all dead now

Ranta.

Kauempana taistelevista koiraeläimistä raahautui väsynyt, riutunut ja nälkiintyneen näköinen koira uros. Vaaleat tassut eivät juuri maasta kohonneet, laahasivat vain maata, oikein raahustaen. Pian otus rojahti, juuri veden muodostamalle viivalle. Kylmä ilma iski heikkoon urokseen, kun tämä työnsi kielensä jääkylmään veteen ja alkoi juoda, oikein maireasti ja kulausten kera. Ruskea nosti pörröisen, raihnaisen ja takkuisen päänsä, ja katsoi punertavaa taivasta. Hetken aikaa ruskea lipitti melkein jäätynyttä vettä, kunnes yritti nousta, huonoin tuloksin. Tuska rojahti kerta toisensa perästä maaha. Viidennellä kerralla hän pysyi pystyssä, vesi alkoi vaikuttaa, ja virvoittaa. Erotettu ravisteli itseään niin että likaa ja irronneita karvoja lensi kaikkialle.
'Pian tännekin sataa ensilumi' tuo tuumi, ja tunsi pian olonsa paremmaksi. Kävely alkoi sujua, ja vaimea, surumielinen hymy kareili koiran kasvoille.
'Vilkku...'
Ja pian, arvaamatta tuli tämän mieleen muutakin.
'Panta.'

Jonkin matkan päästä, hiljaisen matkan päästä, kaikui luppiin korviin ääniä. Taistelun ääniä. Taistelu, missä, kuka ja miksi? Eikö muka oltu jo tarpeeksi taisteltu? Ruskea kiihdytti askeleitaan, ja pian tämä meni jo niin kovaa kuin nyt kehtasi. Pian Tuska seisoi pienellä kukkulalla, ja näki allaan taistelu parin. Mustan, tuntemattoman suden ja... Oliko tuo... Tinttu?

Epäuskoisena Tuska tuijotti tuota näkyä. Pian hän tajusi, että Tinttu oli pulassa. Ruskea rohkaisi itsensä, ja lähti juoksemaan alaspäin, ja aivan lähellä noita kahta, loikkasi hän ah-niin-ritarillisesti Tintun eteen, ja mulkoili doniaa.

[langennut]

Hiroshima


Hiro tuijotti toista. Avuton, typerä narttu oli saanut kaiken minkä ansaisti. Uros hymyili, hän nautti tilanteesta runsaasti, lukuun ottamatta kirvelevää kuonoa ja kauheaa kipua tassussa. Hän seisoi siinä, ja haavoittamisen ilo paistoi hänen silmistään. Hän nauroi pienesti, mutta se päätyi äkkiä. Hiro haistoi välittömästi vieraan, joka oli matkalla lähemmäksi. Aina vain lähemmäksi. Uros sulki hitaasti silmänsä ja huokaisi. Hän ei vaivaantunut kääntymään tulevaa henkilöä kohti, mutta oli koko ajan valmiina jos se vaikka hyökkäisi. Kun hän lopulta avasi silmänsä, näki hän vaalean ruskean koiran. Pah. Hiro alkoi hymillä pelottavaa hymyään, ja pudisteli päätään sanomatta sanaakaan.

[Tika]

#Hienoahienoa #

Tinttu huohotti raskaasti. Miten tässä nyt kävisi. Susikoira oli täysin toisen armoilla, ei voinut tehdä mitään, hyvä kun pysyi hereillä eikä vaipunut tajuttomuuteen.
'Tähänkö kaikki loppuu?'
Ajatus ponnahti teinin mieleen kutsumatta ja yllättäen. Michia huokaisi ja tunsi samalla pistävää kipua selässään. Hiljainen vikinä purkautui nartun suusta.
'Ei! Olen liian nuori kuolemaan!'
Susikoira yritti tolkuttaa itselleen. Mutta oma olo tuntui jo heikolta. Vasta äsken niin itsevarma teini oli nyt täynnä epävarmuutta ja pelkoa. Kyynelet tuntuivat kirvelevän silmäluomia. Yhtäkkiä jotain tapahtui. Jotenkin tämä vaistosi sen. Susikoira raotti vaivoin silmiään. Ruskeat jalat? Kenen? Teini nosti vaivoin vähän päätään, ja tunnisti avun tuojan.
'Tuska'
Teiniltä pääsi kyynel. Mutta se ei ollut surusta, vaan ilosta. Kipu oli yhä, mutta ainakaan se ei kuolisi. Tuska auttaisi. Susikoira oli valtavan helpottunut.
"Tuska..."
Mutisi Tinttu hiljaa.

[fang]

#Ilmeisesti vakiinnutan vuoroni tähän kohtaan#

Tuska mulkoili doniaa. Niin yököttävä, että siltä olisi voinut puhkoa silmät, tunkea säkkiin ja heittää järveen. Uros paljasti valkoisen hammasrivistönsä, ja vääni kasvonsa vihaiseen ilmeeseen, ja alkoi murista. Turhautuneisuus, viha ja kostonhimo, kostonhimo donioihin, kumpusi syvältä, aivan niikuin koiran murina kumpusi syvältä palleasta.
"Irti tästä neidistä," Tuska sai sanottua, ennenkuin adrenaliini otti koirasta vallan. Koira loikkasi, niin huonakuin olikin, suoraan kohti mustaa urosta, aikeinaan tarttua tuota niskasta, kaataa se, tehdä mitä vain, että toista sattuisi.

[langennut]

Hiroshima

Hiro vilkuili toista, mutta tunsi näkevänsä jotenkin sumeatsi, johtuen varmaan lakkaamattomasta veren vuodostaan, joka tuli kuonosta ja tulvi silmillekkin. Mutta tuskaansa uros ei tuntemattomalle näyttänyt. Kun hän kuuli toisen sanat, hän vain naurahti kuivasti hampaidensa välistä. Mutta kun toinen hyppäsi tätä kohti, onnistui Hiro hädin tuskin väistämään. Donia hyppäsi vinosti ruskean koiran ohi maassa makaavan Tintun viereen. Sitten hän yritti potkaista takatassullaan hiekkaa Tintun päälle, ja hän varmastikkin onnistui. "Kyllä tämä saastainen narttu on jotain jälkeä saanut aikaan" Hiroshima sanoi kirves suussaan, ja heilautti veristä tassuaan kuonoaan kohti. Verta valui alas hiekkaan, värjäten senkin tumman rusehtavan punaiseksi.

[Tika]

Tuskan ääni kuulosti niin ihanalta. Sulosoinnuilta. Tinttu vain makasi avuttomana. Sen oma avuttomuus raivostutti sitä, mutta jokainen liikahdus lähetti uuden kivun aallon. Kun pysyi liikkumattomana, kipu tuntui tasaisena koko ajan ja siihen oli pakko tottua. Kipuaallot olivat paljon kamalempia. Susikoira oli hiukan huolissaan, pärjäisikö Tuska Hirolle. Teini tosin karisti pian päästään tuollaiset ajatkset. Tuskahan oli sen isä. Tai siis niinhän Tinttu luuli. Se pärjäisi kenelle tahansa ja koska tahansa, Tuska siis. Ainakin tämän mielestä. Meri loiski levottomana. Tinttu vain kuuli toisten ääniä, ne kuulostivat kuin huonosta radiosta kuunneltuna. Välillä äänet loittonenivat ja välillä taas lähenivät. Teini irvisti. Tuuli puhalsi kylmänä. Pian varmaan tulisi ensilumi. Tinttu kuulosteli toisten puheita. Loukkaantuneenakin se vielä jaksoi mielessään uhmailla Hirolle. Mutta vain mielessään.
'Vai muka saastainen! Itse olet senkin... senkin... Ärf!'

[fang]

Tuskaa ei toisen uhkailut, naureskelut, puheet tai teot saaneet tyyntymään, tai suuttumaan lisää. Uros murahti vihaisena ja loikkasi uudelleen toista kohti, aikeinaan yhä iskeä toista tai tehdä jotain. Toisen tassuissa vilkkuva kirves ei saanut urosta pelokkaaksi, vaan vain mietteliääksi. Osuisiko toinen? Osuisiko isku minne? Kuolisiko Tuska? Tai Tinttu? Niin, noita asioita tämä pyöritteli mielessään samalla kuin oli jo matkalla Hiroa kohti.

[langennut]

Hiroshima

Hiro katseli kun toinen loikkasi sitä kohti. Doniaa tuntui kuin tulevan sisältäpäin kuuma tunne joka levisi se koko ruumiiseen, ja se tuntui todella ahdistavalta. Tumma yskäisi kerran, ennenkuin suurempia mietteitä yritti väistää, mutta kun toinen tuntui tulevan liian nopeasti, laittoi se viistosti kirveen terän toista kohti, toivoen että se osuisi siihen.

//Lyhyt, ja kestikin niin kauan -.-'//

[Tika]

Tinttua alkoi taas pikkuhiljaa pelottamaan enemmän. Tappeluhan siitä tietty syntyi, ja miten tässä nyt sitten kävisi? Mitä jos Tuskakin loukkaantuisi, vakavasti kenties? Se olisi kamalaa. Susikoira vain makasi paikoillaan. Sen oma avuttomuus raivostutti sitä, mutta totuus oli, että siitä ei olisi tappelemaan. Eihän siitä varmaan olisi edes seisomaan nousemaan. Selän haavasta vuosi, onneksi, vähän vähemmän verta. Mutta liikaa yhtäkaikki. Kipu tuntui tasaisena jyskytyksenä, mutta joka liikahduksesta se koveni ja sai Tintun irvistämään ennenkuin se laantui taas. Nartun silmäkulmasta vierähti yksinäinen kyynel. Lokit lentelivät jossain kauempana merellä, niin tämä ainakin oletti kuulonsa perusteella.

[fang]

Tuska ei osunut suteen, mutta susi osui Tuskaan. Uros karjahti kivusta, kun kirves iski syvän haavan tämän ennestäänkin jo arpiseen kehoon. Veri purskahti suurella paineella, ja sitä lensi joka puolelle ja kaikkien päälle. Tuska lensi maahan jonkin matkan päästä Hirosta ja Tintusta, ja vain verivana jäi koirasta jälkeen. Labradori yritti nostaa vasenta etutassuaan, johon kirves oli osunut. Kirves oli tehnyt suuren reiän tassussa olleeseen rannekkeeseen, ja veri töhri sen, ja jatkoi vuotoaan hieman laantuneempana. Isku oli osunut vain johonkin suoneen tai jonnekkin, josto suurimmat veret olivat purskahtaneet ulos. Tuskaa alkoi pyöryttää todella paljon, veren ja nesteen hukka sen saivat aikaan. Vihreän silmät harottivat erisuuntiin väsyinenä, ja uros alkoi liikutella hitaasti ja vaivalloisesti takatassujaan, koska niistä alkoi kadota tunto. Erotettu ei tahtonut antaa periksi, sillä Tintun henki oli vaarassa. Tuska nosti itsensä etukenoon, ja kannatteli itseään kolmella tassulla. Takatassuihin ei saanut oikein otetta, ja niitä oli vaikea liikuttaa. Tuska ulvahti vielä, ja rojahti sitten uudemman kerran maahan, ja sulki silmänsä. Sydän löi tuhatta ja sataa, ja uros alkoi kirota mielessään.
'Mene helvettiin.'

[langennut]

Hiroshima

Hiroa huimasi vähän, mutta se onnistui pysymään pystyssä. Donia katsoi toiseen urokseen havelksuen ja sanoi: "Ha! Eipä ollut sinusta sen enempää vastusta kuin tuosta nartustakaan" Tämän sanottuaan uros yritti sylkäistä Tinttua, varmaan onnistuikin. Hän otti vaivalloisia skeleita, kuonossa olevaa haavaa jomotti. Mutta hän käveli ihan koiran luo, jonka jalkaan oli juuri saanut pahankin näköisen haavan aikaan. Hän yritti nauraa, mutta kipu kuonossa esti sen ja hän tyytyi vain hymyilemään halveksivasti toiselle.

[Tika]

Tinttu hätkähti rajusti kun kuuli Tuskan karjaisun. Susikoira puristi vain silmiään tiukasti kiinni ja kuunteli. Kaikesta päätellen Tuskakin oli jo maassa. Tuntui kuin sydän olisi pompannut kurkkuun hyppimään tukahduttavasti. Teini huohotti raskaasti. Kun toinen sitten tuli ja sylkäisi tätä osuen naamaan, ei narttu enää kestänyt. Kipu oli jo jonkin verran laantunut ja veren vuoto vähentynyt. Onneksi tällä ei ollut osunut mihinkään suurempaan suoneen. Minchia liikutteli varovasti takajalkojaan. Kipuaallot pyyhkäisivät neitosen yli, mutta hiukan siedettävämpinä sentään. Teini avasi silmänsä. Naama sattui olemaan Tuskaan päin. Ja näky sattui. Toinen makasi myös maassa, tassu verta vuotaen. Se herätti samalla myös raivokkaan pedon teinin sisällä. Tinttu veti jalkansa alleen ja keräsi kaikki voimansa. Susikoira ponnisti hotjuvin jaloin ylöspäin. Teiniä alkoi huippasemaan, mutta pääsi kuitenkin pystyyn. Jalat täristen minchia seisoi paikoillaan. Kipu oli kova ja sai susikoiran ulvahtamaan kivusta. Teini pysyi kuitenkin pystyssä, hädin tuskin.

[fang]

Tuskan kuono vääntyi vihasta ja vittuuntuneisuusta irvokkaaksi, ja Tuska alkoi murista. Murina kumpusi syvältä palleasta, ja uros karjaisi vihasta. Labradori ei enää nähnyt tai vaistonnut mitään, kun luontaiset aistit ottivat Tuskasta vallan, ja sisällä oleva raivohulluus nousi pintaan. Tuska nousi pian Tintun jälkeen, ja hengitti raskaasti. Silmistä kuvastui vain hulluutta, ja uros lähti karjuen juoksemaan Hiroa kohti. Tuo kohtaus toi tämän mieleen paloja uroksen kurjasta elämästä raivohullun entisen alfan poikana.

Pian Tuska oli Hiron kohdalla. Eroettu meinasi kaatua tassunsa takia, mutta kokosi itsensä, ja aikoi iskeä leukansa Hiron kurkkuun. Nyt taisteltiin, ja tosissaan.

[langennut]

Hiroshima

Hiroa alkoi tosissaan heikottaa. Se pysyi paikoillaan ja huohotti kirves yhä suussaan. Se ei edes ehtinyt liikahtaa, ajatellakkaan väistämistä, vaikka juuri äsken oli ollut vähän parempi olo..
Toisen koiran hampaat upposivat sen kurkkuun. Hiro päästi omituisne äännähdyksen, mutta ei vieläkään liikkunut.

//Anteeksi, lyhyt ja voi pee rkee lee kun kesti ^^'//

[Tika]

Tinttu otti yhden horjuvan askelen, mutta totesi äkkiä kävelemisen miltei mahdottomaksi. Susikoira huomasi Tuskankin nousseen ylös. Kun Tuska tarrasi Hiroshiman kurkkuu, päätti teinikin tehdä jotain. Narttu keräsi vähäiset voimansa rippeet ja loikkasi kohti Hiroa yrittäen tarrata kiinni takajalkaan. Minchiaa huippasi, mutta se pysyi sentään hereillä. Kipu tuntui kuin sähköisinä aaltoina. Silmissä vilisi, joten susikoira puristi silmänsä tiukasti kiinni. Tähdet hyppivät teinin silmissä. Se ei ollut koskaan ikinä tuntenut tälläistä kipua, ei koskaan. Maailma tuntui heittävän volttia.

#Lyhkäseksi jäi.#