I'm not the one who surrenders // Kalma

[kridu]

//Juhis rakkaani kanssa Sampan~//

Jûkyû

Sää oli mitään sanomaton. Ei ollut kylmä, ei ollut kuuma, aurinko ei paistanut, ei satanut. Taivas oli pilvinen, mutta ne eivät olleet sade pilviä, mutta ne olivat niin tiiviitä massoja, ettei aurinkokaan tulisi esiin. Tällaista Yuu niminen koirasusi inhosi. Hän vihasi kun ei mennyt selvää rajaa, millaista jokin oli. Kaikkeen piti löytää selvä, tarkka vastaus. Yuu katsoi taivaalle aavistuksen turhautunut katse sinisissä sielunpeileissään. Hänen leukansa oli kohotettu muutama aste liian korkealle, saaden arpikasvon näyttämään normaaliakin itsekeskeisemmältä ja ylpeältä. Tai no. Sellainen Yuu oli. Hän puhutteli jokaista muodollisesti ja vähäsanaisesti, kohteliaasti, mutta arvoa uros ei ajatellut muille antaa enempää kuin oli tarpeen. Hän oli itse täydellinen, muita ei tarvittu. Uroksen lihaksikkaat jalat kuljettivat tuon harmaavalkeaa hyvin kehittynyttä ruumista mukanaan aron ylitse. Kyllä mustakruunu tiesi, että oli jo pitkästi Minchian puolella, mutta tämä ei välittänyt. Omasta mielestään Yuu sai kulkea juuri siellä missä itseään huvitti ja muiden oli turha siitä päätään tulla aukomaan, koska Yuu sanoisi vain olevansa läpikulkumatkalla.

[Juhis]

Shemian oli toimeton. Ei mitään tekemistä. Ei kerrassaan mitään.
Rubiinikruunuinen olisi toki voinut tehdä jotakin hyödyllistä, kuten harjoitella tai metsästää, mutta hän oli jo harjoitellut eikä nälkäkään kurninut vatsanpohjia. Eli tylsää, jos ei vielä käynyt selväksi.
Kaneliturkki ei kuitenkaan masentunut tekemisenpuutteesta vaan oli päättänyt järjestää sitä itselleen. Jotakin vain. Ei sillä väliä. Eriparisilmä hölkytteli tasaisesti arolla pitkät, soreat verisuortuvat pennunnaamasta nuoren koiran kapeisiin kasvoihin vaihtuneita poskia pitkin heilahdellen. Perhana kun hän oli jo tottunut lettiinsä. Ei sitä enää raaskinut nyrhiä lyhyemmäksi, vaikka se näköä haittasikin.

Shemianin kirsuun kantautui tuoksu. Karu, mutta hienostunut, myskiä, vaniljaa ja jotain muuta... Selvästi toinen koiraeläin. Nuorukainen seisahtui ja kohotti päätään ylemmäs heilauttaen samalla hermostuneesti otsahapsia pois silmiltä. Nyt hän tarvitsi niitä.
Vähän aikaa ympäristöä maalailtuaan susihukkasen verkkokalvoille maalautui tuhkanharmaan koirasuden - myönnetään - suorastaan veistoksellisen komea vartalo. Se kulki kauempana arolla ja sen jokainen vaivaton askel edusti ylväyttä ja itsetuntoa. Shemianin suupielille syttyi arvostuksesta ja kiinnostuksesta kertova virne. Tai saattoihan se olla hymykin, ei suden omituisesta ilmeestä saanut selkoa.

"Hoi, kulkija!" susihukka huudahti äänenmurroksen jo ohittaneella nyt tummalla ja syvällä äänellään.

[kridu]

Yuutakin pysty helposti kuvailemaan tylsistyneeksi ja ihan syystä. Hän kohotti kerta kerralta voimakkaita jalkojaan ja niiden täydellisesti muodostuneita lihaksia, askelten kuljettaessa häntä aina vain pidemmälel Minchian alueelle. Ei kauaa ehtinyt kauempana oleva suklaaturkki Yuuta tarkkailemaan, kun harmaanutun sielunpeileihin kuvastui tuon kuvat, jotka maalautuivat verkkokalvoilel lähettäen tiedon toisesta kulkijasta pääkeskukseen. Pääkeskuksesta tuleva käsky ei poikennut millään tavalla, siitä miten uros reagoi aina vieraisiin. Sama etäinen, viileä käytös. Missään ei näkynyt muutoksia, eikä Yuu niitä liiemmin haalinutkaan. Hän rakasti muuttumattomuutta henkeen ja vereen, samoin tavoin kuin vapauttakin. Kukaan ei tulisi kahlitsemaan häntä, tai jos tulisi tappaisi tuhkaturkki itsensä sillä samalla hetkellä. Sidottuna elämä ei ollut minkään arvoista, kun ei saanut päättää itse valinnoistaan ja elämästään täydellisesti. Kaneliturkin ääni kuitenkin repi riekaleiksi mustakruunun keskittyisyyden. Elegantit liikkeet seisahtivat ja kovera kallo kääntyi nuorukaiseen. Etuharja valahti puoliksi silmille, korvat pysyttelivät neutraalisti paikoillaan, hieman viistoon taakse päin asetettuina.
"Niin?" Yuu kysyi. Hän ei nähnyt tarpeelliseksi tervehtiä, saatika alkaa kuulumisia kyselemään. No ehkäpä tuo tuliharja pelastaisi hänet edes hetkeksi tylsyydeltä.

[Juhis]

Shemian ei jäänyt odottelemaan vaan ravaili hiekan ja heinikon seassa kevyen, lipuvan näköisesti kohti arpinaamaista kuljeskelijaa. Kerrankin tarjolla oli edes jotakin tekemistä, vaikka sitten vaan toisen harjaniskan jututtamista. Tuhkatakki kysäisi mitä asiaa hänellä oli. Ei ollutkaan, mutta voisihan sitä aina keksiä. Esimerkiksi siitä miten ulkomaiden tuoksuja tuova ja väritykseltään kylmänharmaa koirasusi oli Minchian alueelle eksynyt. Tai ehkä se oli vähän väärä sana, sillä toinen vaikutti kaikkea muuta kuin eksyneeltä, mutta silti.
Suklaanuttu seisahtui kohteliaan välimatkan, muutaman koiranmitan päähän ja heilautti vielä kerran hurmeenpunaisia harjassuortuviaan pois kasvoiltaan.

"Olen Shemian, Minchian jäsen, ylpeä tai ei. Kuka olette ja mitä haette, jos sallitte kysyä?" nuorukainen uteli sielunpeilit valppaasti arpinaamaa tutkien.

[kridu]

Nuorukainen läheni Yuuta keveästi ravaillen. Energiaa ainakin toisella riitti. Neutraalin katseensa avulla Yuu pisti nopeasti merkille monta seikkaa toisesta. Ulkonäön, askellusten vaivattomuuden, mielenkiinnon. Yuu tunnisti itsensä nuorempana tuosta kaneliturkista, tosin hän oli tietenkin ollut ulkomuodoltaan täydellisempi -mitä oli edelleen- ja hän sattui olemaan kaikessa muutenkin parempi. Luonnollisesti. Päästyään tarpeeksi lähelle Yuuta alkoi ruskoturkki juttuamaan kaikkea turhaa, joka ei koirasutta kiinnostanut. No, jos muutamaa senttiä pienempi rakkimus halusi turhanpäiväisiä jututa, niin kai Yuu voisi hänelel sen ilon tarjota, vaikkakin vähäsanainena, passiivisena itsenään.
"Laumaton läpikulku matkalla." Yuu sanoi lyhyesti. Ääni olio etäinen, mutta kohtelias. Hän käänsi katseensa pois nuoremmasta, koska koki nähneensä tarpeeksi. Hän pystyisi tästä lähin yhdistämään nuo kasvo tuohon nimeen. Shemianiksi esittäytynyt ei vaikuttanut riidanhaluiselta, mutta ulkokuorihan saattoi pettää. Siksipä Yuu pysytteli turvavälin päässä ja oli koko ajan valppaana, mikä ei tosin ulospäin näkynyt.

[Juhis]

Rubiinihapsi kuunteli kohteliaasti toisen lyhyen vastauksen. Musteharjalla oli viileä, mutta kohtelias ääni. Arpinaama käänsi kumminkin katseensa pois. Shemian kurtisti kulmiaan. Oliko hän muka noin kauheaa katsottavaa?
"Epäkohteliasta tuo. Eikö teillä ole nimeä, laumaton?" punahapsi uteli muka tyhmänä jättäen huomiotta faktan, että hänen ehkä olisi minchialaisena pitänyt kehottaa toista poistumaan lauman alueilta. Paskat. Hän ei tosiasiassa jaksanut kunnioittaa ylempiä auktoriteetteja vaikka niin ehkä päällepäin esittikin. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että laumattomat kuljeskelivat heidän alueillaan, päinvastoin.

[kridu]

Eli minchialainen aikoi käyttää vähäisen aikansa Yuun täydellisessä seurassa turhuuteen. Yuuta se ei nyt kauheasti häirinnyt, juttuaisi siinä ympäripyöreitä vastauksia antaen muutaman minuutin ja lähtisi jatkamaan matkaansa.
"En sanoisi epäkohteliaaksi. Tietenkin on", jälleen lyhyitä kirjakielisiä vastauksia vailla merkitystä. Yuu tosin ehkä enemmänkin tesatasi nuorukaisen hermoja ja älyä ja kaikkea muutakin samalla. Yuu tosin ymmärsi, että joillakin oli pakkomielteenä repiä kaikki tieto ulos seuralaisestaan, käyttääkseen niitä likaisesti hyväkseen. Sen vuoksi Yuu piti mielellään kuononsa ummessa ja kuunteli muoden pälätystä. Hän nimittäin itse käytti edellä mainittua tekniikkaa röyhkeästi hyväkseen, eikä epäillyt hetkeäkään etteikö muutkin käyttäisi. Kertaakaan ei Yuu kääntänyt päätään nuoremman puoleen, vaan pysytteli tiiviistii sivuprofiilissa Shamienin silmiin, valmiina lähtemään jatkamaan matkaansa, joka oli vailla päämäärää. Leuka edelleen yläilmoihin osoitettuna, ryhti täydellisenä. Muuta asentoa Yuu ei enää edes tunnistanut omakseen.

[Juhis]

Shemian ei odottanutkaan saavansa vastausta heti. Mitähän tämäkin mustehapsi oli kokenut elämänsä aikana? Varmaan aika paljon paskaa kaadettu niskaan, että oli noin varovaiseksi oppinut. Hurmeharjaa ei oltu vielä pahemmin alistettu tai käytetty hyväksi. Hänellä oli ollut aina vähän onnea matkassa eikä toki oma tekaistu huomaavaisuus asiaa ainakaan huonompaan suuntaan vienyt.
Punaharja olisi hykerrellyt saadessaan kerrankin massasta erottuvaa seuraa ellei olisi tiennyt sitä epäkohteliaaksi ja kohotti sitten vain kulmiaan kysyvästi. Mikäli arpinaamalla ei sittenkään olisi haluja muutamaa hassua tavua paljastaa niin ei voinut mitään. Eriparisilmä ei kahkkaan alentuisi, se jos jokin oli varmaa.

[kridu]

Ei. Yuulle ei ollut koskaan tapahtunut mitään radikaalia tai pahaa. Hän oli ollut rakastettu lapsi, vaikka olikin äpärä, hän oli ollut aina paras kaikessa ja hän oli aina ollut parhaimman näköinen. Hän vain sattui olemaan vähäsanainen, joka johtui suurimmaksi osaksi ylpeydestä, jota urokselta piisasi vaikka muille jakaa. Kun rubiiniharja hiljeni, tuumaili Yuu että voisi jatkaa päätöntä vaellustaan ilman esteitä. Sanaakaan sanomatta otti tummakruunu kootun, elegantin askeleen eteemmäs, jatkaen sarjaa loputtomiin. Uroksen askeleet olivat kepeitä, lennokkaita, saaden tuon kuvankauniin kehonkin parhamilleen täydellisen ryhtinsä avulla. Yuun silmissä paloi edelleen neutraali, tylsistynyt katse. Shemian saisi jatkaa puhuttelua jos näki sen edelleen tarpeelliseksi, mutta turhaan ei suurikokoisempi aikonut jäädä seisoskelemaan hiljaisuuden vallitessa. Hän pystyisi nauttimaan hiljaisuuden saloista paremmin yksinään, jonka vuoksi seuralainen joko puhui, taikka ei olisi Yuun seurassa. Mitä nyt poikkeuksia astui toisinaan tielle, mutta poikkeus vahvisti säännön.

[Juhis]

Koirasusi jätti nimensä omaan tietoonsa. No, ei Shemian sitä olisi muuhun kuin puhutteluun tarvinnutkaan. Kestäköön hiilihapsi sitten sen, että häntä puhutellaan ruskaturkin suusta milloin miksikin.
Vanhempi jatkoi matkaansa ja minchialainen lähti sulavan näköisesti jolkottelemaan muutamaa senttiä itseään kookkaamman koiraeläimen rinnalla kuin kutsuttuna. Hänestä ei noin vain pääsisi eroon.

"Matkalla minne?" Shemian jatkoi aiempaa kysymystään uteliaana. Ei sillä, että häntä pahemmin kiinnostaisi erotettujen risteilyt pitkin poikin Kuolonmaata, mutta hän mieluummin keskusteli, vaikka sitten vähän yksipuoleisestikin, kuin lenkkeili turhaan tämän yrmyn kanssa.

[kridu]

Ei kestänyt kovinkan kauaa, kun Shamienin askelten äänet kuuluivat Yuun rinnalta. uros ei vilkaissutkaan toiseen, sillä tiesi täsmälleen kuka vierustoveri oli, joten mitä sitä suotta kauniita silmiään tuhlaamaan turhanpäiväiseen. Rauhalliset kootut kävelyaskeleet eivät muuttuneet mitenkään, tulkootsa nulikka mukaan jos niin kerta mieli teki. Kysymys sai Yuun kieräyttämään korviaan hieman, mutta olemus ei muuten muuttunut.
"Lävitse."
Yksi sana, jolla Yuu tietenkin tarkoitti Michian reviirin ylittämistä, kuten olis jo aikaisemmin sanonut. Uros kokosi ryhtiään jokaisen askeleen aikana, jotta se ei pääsisi edes vahingossa huononemaan vain täydelliseen. Hänen ryjtinsä kuului olla erittäin täydellinen ja siitä oli eroa. Tuhkaturkin piti nyt vain kehitellä nopeasti päämäärä, johon oli muka kulkemassa. Tai sitten ei. Hän oli päivä kävelyllä, joka tulisi venymään pitkälle yöhön ja aamun sarastaessa hän kävisi nukkumaan johonkin piiloon ja heräisi illan koittaessa. Sellaistahan Yuun elämä hyvin pitkälle oli.

[Juhis]

Koirasusi ei tähänkään kysymykseen suoraa vastausta antanut eikä Shemianilla ollut haluja alkaa sitä kärttää. Tehköön musteharja mitä halusi, tiesiköhän itsekään mitä teki... No, punahapsisella oli kyllä joistain laumattomista vähän sellainen käsitys, että ne vain kuljeskelivat ympäriinsä kuin jotakin hakien, mutta koskaan saavuttamatta. Kaneliturkki arveli niilläkin kuitenkin olevan sen verran älliä päässä, että päättivät kulkunsa sääolosuhteiden ja ravinnon mukaan eivätkä tietentahtoen syöksyneet keskelle hirmumyrskyä tai ravinnotonta korpea.
Tämä yksilö ei tosin ollut sellainen kala kuin Shemianin aiemmin tapaamat. Tämä oli... no... lähestulkoon virheetön. Vain naamaa, selkää ja jalkaa rumensi - tai koristi, kuten jotkut ajattelivat - pari hassua taisteluarpea, arvatenkin kovan elämän seurauksina syntyneitä.

"Haluatteko että pidän liukkaan kieleni kurissa, sillä enhän sitä voi tietää. Jotkut käyttäytyvät kuten te ja pitävät siitä, että heille keskustellaan, vaikka he itse kommunikointitaidoissa ovatkin jääneet vähän vajavaisiksi - en toki varomattomalla esimerkilläni tarkoita teitä, herra kuka lienetkin - ja jotkut taas nauttivat hiljaisuudesta. Vai ovatko turinani yhdentekeviä kuten ne monelle ovat, jotka eivät arvoani ymmärrä, sillä tiedän olevani suurten sukua, vaikka alkuperäni onkin hämärä."

[kridu]

Yuu kyllä kuljeskeli, mutta valitsi reittinsä viisaasti. Ei hän koskaan astunut liian vaaralliselle maaperälle, vaan kärtti parhaansa mukaan asutusta ja luonnon mullistuksia. Pitihän yksinäisellä kulkijallakin olla jotain tekemistä, kun laumatovereista ei tarvinnut turhia alkaa huolehtimaan. Laumattomuus oli parasta elämässä, koska silloin sai määrätä kaiken itse, eikä yksikään sielu pystynyt estämään. Kuten ei tämäkään ruskoturkki, joka ei edes vaivaantunut sanomaan koirasudelle, että oli väärillä alueilla. Yuu ei missään vaiheessa enempää lähtenyt Shemiania erottelemaan. Toinen vaikutti puheliaalta, jopa itserakkaalta tietyltä kantilta katsottuna puheidensa perusteella, mutta siihen ei ollut harmaanutulla valittamista, sellainen hän oli itsekin. Itserakas siis.
"Miten vain." Tuli rauhallinen, passiivinen vastaus uroksen suusta. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että Shemian seuraili häntä ja juttusi mukavia. Niin kauan kun puheen aiheet todellakin pysyttelivät niissä mukavissa, eikä tulisi kysymyksiä. Kysymyksiinhän tulisi automaattisesti ympäripyöreitä vastauksia. Tylsä rakki Yuu.

[Juhis]

Musteharjan passiivinen vastaus miellytti kaneliturkkia. Hän saisi jututa niin paljon kuin vain haluaisi.
"No, mistäs sitä jutustelisikaan... Koska jutustella minä aion kun kerta saan itse päättää. Pidän äänestäni enkä koe tätä omahyväisyydeksi, vaan mielestäni on hyvä piirre, että uskaltaa kehua itseään. Kaikkihan eivät siihen pysty. No, yksin en kuitenkaan aio äänihuuliani tuhlata vaan saat luvan itsekin kokeilla lauseiden muodostamista, jos vaikka oppisit sen. En siis pahalla tätä neuvoani tarkoita, vaan hyvällä sinua haluan auttaa."

[kridu]

Ei kestänyt kauaakaan, kun Shamien alkoi puhelemaan mielistyneenä ja sillä samalla hetkellä Yuu katui sanojaan. Nyt tekisi vain käskeä toista painumaan vittuun ja jättämään hänen täydellinen itsensä nauttiman vain omasta, täydellisestä seurastaan. No mutta Yuu päätti kärsiä, koska ei viitsinyt aloittaa tappelua. Toisen omahyväisyys kuitenkin kyrsi Yuuta jossain määrin. Tuo nulikka ei tulisi ikipäivänä yltämään hänen tasolleen. Jokainenhan sen tiesi.
"Minä olen täydellinen. Puhu jotain fiksumpaa tai ole vaihtoehtoisesti hiljaa."
Se ei siis ollut pyyntö vaan käsky. Shikokuristeytys osasi puhua aivan mainiosti, mutta puhuminen ei jaksanut kiinnostaa, varsinkaan anti-rakentavasa seurassa. Yuu tykkäsi puhua syvällisiä tai asioita, joilla oikeasti oli merkitystä.