Se pahainen käppyrä.

[Tika]

[[Kojja tänne Nicon kanssa ^_^]]

Meri löi rauhaisasti rantaan ja leppeä tuuli toi voimakkaan suolan tuoksun hiekalle. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja muutama poutapilvi ajelehti sinisellä taivaalla. Kaikki oli kaikin puolin kaunista. Vain yksi otus tahrasi maiseman. Tuo susi.

Kaksi keltaista ja kaksi oranssia tassua nousi vuorotellen ylös hiekasta ja kantoi omistajaansa taas vähän eteenpäin. Sotkuinen tuo otus olikin, veren peitossa ja osittain umpeutuneitten haavojen. Pystyi tuo sentään jo kävelemään, aiemmin tuo oli ollut niin heikossa kunnossa, että oli vain lysähtänyt makaamaan heti kun oli päässyt tarpeeksi kauas siitä pahaisesta käppyrästä. Se pirulainen.

Vilkku oli turhautunut, suruissaan ja raivoissaan. Se oli turhautunut, koska kaikki tuntui kääntyneen tuota vastaan. Se oli suruissaan, koska se oli kokenut hyökkäyksen, hävinnyt tappelun, menettänyt johtajuutensa, se oli erotettu ja joku sen pennuista oli kuollut. Kaikki sen pahaisen käppyrän syytä. Se oli raivoissaan suurinpiirtein samoista asioista kuin suruissaankin. Todella paha.

Susi talsi hiekalla tarmokkaasti. Kohta se kuitenkin pysähtyi. Narttu huohotti raskaasti, vaikka kävely ei hengästyttänytkään. Sitä hengästytti kaikki patoutunut tunne-energia sen sisällä. Nyt oli vain yksi mahdollisuus. Vilkku istui alas, veti kerran syvään henkeä, ja karjahti kovaan ääneen:
"TIRA!"
Sen pahaisen äijänkappuran syytä kaikki. Narttu kasasi kaiken surunsa, vihansa ja hämmennyksensä tuohon ääneen karjaistuun nimeen.
Tira pirulainen.

[koji]

Kirjavan värinen pentu käveli myöskin rannalla. Ilma oli kyllä hieno... Aurinko lämmitti ihanasti... Mereltä tuleva tuuli viilensi kuitenkin hieman oloa ja meren tuoksukin oli aika ihana. Ajatella... Että jotkut olivat tuolta jostain uinut tänne, tuntuu mahdottomalta. Olisi kyllä ihanaa päästä näkemään mitä jotkut olivat... Mutta, eihän tuon yli kukaan jaksa uida. Hö. Tai tässä eläteltiin vain liian suuria haaveita. Haaveilu ei ole kuitenkaan pahaksi, hyväksi vain. Mutta, jos haaveili saavuttomasta saattoi pahasti. Ja pettyminen ei ollut mukavaa, ei tosiaankaan. Nico pysähtyi hetkeksi ihailemaan merta. Ihalun kesksytti kuitenkin huuto, ja ääni oli tuttu. Pentu säpäsähti, käänsi päänsä äänen suuntaan... Lähes heti hän tunnisti hahmon kauempana. Nico lähti juoksemaan Vilkkua kohti, niin lujaa kuin jaloistaan pääsi.

[Tika]

Vilkku surkutteli vielä hetken itseään katse meressä. Yhtäkkiä se kuuli juoksuaskelia jostain sivulta. Susi - varovaiseksi kun oli oppinut, eikä syyttäkään - pomppasi heti karvat sojottaen pystyyn ja kääntyi salamana ympäri kohti tulijaa. Hetken siristelyn jälkeen tämä kuitenkin tuon tunnisti. Sieltähän tuli oma penikka, nuorimmasta pentueesta. Nico!
"Nicoooo!"
Kiljahti tämä, tällä kertaa iloisesti. Mieleen tuli nopeasti onnen tunne, kun pennun saisi tavata. Sitten kuitenkin valahti pieni hätäännys. Mites tuo rassu suhtautuisi, kun näkisi emonsa näinkin huonossa kunnossa? Raadeltuna by Tira. No ei ihan raadeltuna, mutta haavoitetuna. Pitäisi olla varovainen.

Narttu odotti, että toinen pääsi lähemmäs (?) ja hymyili sitten lämpimästi.
"Mitäs minun pikkujätkä?"
Sanoi oranssi varovasti yrittäen kiertää itsensä. Mutta kysymyksiä varmaan tulisi, kun tuo pentu huomaisi tämän kaksi häntää ja haavat ja sen, ettei tällä enää ollut johtajan riipustakaan. Susi liikahti hiukan vaivaantuneena, mutta antoi pennulle aikaa huomata asiat itse. Se ei ollut lainkaan halukas kertomaan. Asia ei oikeastaan ollut noin pienten korville sopiva, mutta pakkohan se olisi kertoa. Koska se koskisi vakavasti myös Nicoon.

[[Meh, meinasin kirjoittaa Nicon Onniksi xD Menee jo kohta näistä pennuista sekaisin x)]]

[koji]

Nico juoksi vielä jonkin matkaa kunnes pysähtyi äitinsä eteen, hieman hengästyneenä. Olihan nyt juostu täysiä jonkinmoinen matka. Pentu katsoi hieman hämmentyneenä äitiään, joka näytti olevan todella kehnossa kunnossa. Ei koskaan hän ollut nähnyt noin huonossa kunnossa emoaan. Haavat sentään näyttivät umpeutuneen, mutta veri ei näyttänyt silti kovinkaan kivalta. Vasta sitten, pentu huomasi äidiltään kadonneen alfariipuksen... Ja kaksi häntääkin nyt oli. Jonkinmoinen järkytys se oli... Tässähän oli monelle menty sanomaan siitä, että äiti on Minichian alfa ja ystäviä sitten saatu... Mutta nyt, ei hänellä mitään merkitystä ollut.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" Nico kysyi.

[Tika]

Narttu tunsi olonsa hiukan epämukavaksi, kun pentu tätä tutkaili. Tuon suora kysymys sai tämän kiemurtelemaan. Mutta pakotietä ei olisi, pakko olisi kertoa.
"No tuota. Kuule, sinähän tiedän sen pahanpahan isoisän?"
Aloitti susi varovasti ja tarkkaili reaktioita. Luultavasti kakru jo arvasi jotain, joten olisi ehkä parempi selittää heti ennenkuin tuo keksisi mitään hullua.

"Eli, se paha isoisä ei oikein tykkää isästäsi ja minusta. Ja se oli ennen alfana minchian laumassa. Se nyt halusi päästä takaisin alfaksi minun sijalle, ja yllätti minut metsässä. Ja tuota"
Pennulle kannattaisi varmaan tappelu sensuroida. Ei kannattaisi turhaan pelotella, sitäpaitsi haavat puhuivat puolestaan. Niinpä narttu jatkoi ääni vähän käheänä, yrittäen pysyä rauhallisena. Vaikka se olikin tuskaisaa.
"- isoisä varasti johtajan koruni ja erotti minut laumasta. Nyt olen siis erotettu"
Sanoi susi surullisella äänellä ja huokaisi pienesti. Toivottavasti pentu nyt osaisi varoa Tiraa.
"Sinun pitää sitten varoa Tira-ukkia, ettei vain käy pahasti"
Kiirehti narttu sanomaan, muistaessaan Tiran tappaneen tämän pennun. Sen asian ajattelu toi melkein kyyneleet silmiin, mutta susi taisteli niitä vastaan ja sai kuin saikin pysyttyä tyynenä.

[koji]

Nico pysyi hiljaa ja kuunteli.
Miksi juuri hänellä pitää olla todella ilkeä ja paha isoisä? Se on epäreilua... Todella epäreilua. Ja paha isoisä olikin... Varasti nyt äidin johtajan riipuksen ja erotti tämän. Tässä sitten siis vain oltiin vain tavallinen erotetun pentu... Jolla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä. Tulisikohan olemaan? Ei tässä kovinkaan vanhoja vielä oltu... Silti. Pentu laski katseensa hiekkaan, äitinsä lopettaneen. Hiljainen pieni huokaus kuului pienen huulilta. Vähän pettynyt oli... Pian Nico nosti katseensa takaisin ylös. Ei hänell yhtä huonosti mennyt kuin äidillään... Nyt piti olla tukena, ja niellä surut. Niin oli tehtävä...
"Juu, kyllä varon." hän sanoi. Mielellään tässä sitä varottiin. Ei Nico isoisäänsä enään koskaan halua nähdä, saisi mokoma tukehtua omaan sylkeensä, tai hukkua tai jotain muuta... Ei se Nicoa haittaisi.
"Oletko muuten kunnossa?" Nico kysyi, koitellen peittää surunsa.

[Tika]

Sutta riipaisi nähdä pentunsa suru. Ihan pahasti. Oli kamalaa, kun oli vielä sen itse aiheuttanut. Tai eihän se Vilkun vika ollut, se oli tehnyt parhaansa. Mutta itsesyytöksistä ei mihinkään päässyt. Mielestään narttu oli syypää kaikkeen tapahtuneeseen. Susi surkutteli itseään.
"Tottakai olen kunnossa"
Sanoi oranssi yrittäen kuulostaa reippaalta. Pennulle se ei omia surujaan missään tapauksessa vuodattaisi, tarpeeksihan tuolla oli kestämistä jo siinä, kun äiti oli saaren häpeäpilkku. Melkein ainakin. Mielessään susi päätti muutta asiat vielä. Pitäisi joskus tasata tilit Tiran kanssa. Kunhan sen aika olisi.

"Entä itse? Olethan kunnossa?"
Kysyi susi hiukan huolissaan. Asiahan järkytti pentua varmasti kovin, toivottavasti se ei sais itsetuhoisia ajatuksia. Pitäisiköhän hankkia kriisiapua (lol xD)... Nojaa, eiköhän pentu pärjäisi emonsa tuella ja turvalla.

[koji]

Nico hymyili pienesti, kuullessaan äitinsä vastauksen. Vaikka hieman epäilikin tätä... Mutta, kyllä tässä uskottiin. Ulkoa päin ei kyllä näyttäisi olevan kunnossa, noine haavoineen. Toivottavasti eivät olleet enään kipeitä. Onneksi ei, vielä, olla itse haavoituttu pahasti... Joskus olisi kyllä sen aika. Kun oltaisi vanhempia. Taisteluita varmaan tulisi.
"Olen ihan kunnossa." Nico sanoi.
Siis ainakin fyysisesti, henkisesti ei yhtä hyvin. Olihan juuri saatu kulla, mitä oli omalle äidilleen käynyt. Erotettuja oli aika paljon tässä suvussa. Nico ei tiennyt, haluaisiko olla erotettu vai ei. Jos ei olisi, niin voisi kuulua paremmin johonkin. Erotetut kun ei ollut mikään lauma... Tämmöinen outo poppoo. Kai isompana sitten oma paikka täältä löytyy.

[Tika]

Sutta jäi myös kalvamaan toisen hiukan epämääräinen vastaus, mutta se ei aikonut tuota pakottaa puhumaan. Narttu liikahti epävarmasti ja huokaisi sitten. Oranssi siirsi katseensa merelle. Sen teki mieli mennä mereen peseytymään, mutta suolavesi kirvelisi haavoja pahasti. Mutta ei tämänkään näköinen voinut olla, pitäisi sitä vähän puhdistautua. Eiköhän tämä pienen kirvelyn kestäisi.
"Mitäs jos käytäisiin uimassa?"
Ehdotti Vilkku tekoreippaasti ja heilautti häntiään. Susi ei vieläkään ollut kunnolla tottunut kahteen häntäänsä, vaan vilkaisi nopeasti taakse huomatakseen niiden siellä yhä jököttävän.

[[Lyhkänen]]

[koji]

Nico oli omissa ajatuksissaan, kunnes toinen ehdotti että mentäisi uimaan. Kyllä se sopisi. Vaikka ei pentu uimisesta niin palioa välittänyt, kyllä se silti sopi. Muuta ajaltavaa ainakin sai.
"Mennään vain." pentu sanoi, heilutellen häntiään. Hän oli jo kauan sitten niihin tottunut. Kerran kun erotetun pennuksi syntyi, ei hän edes tiennyt miltä tuntuisi omistaa vain yksi häntä. Jotenkin orvolta kai. Kirjava astui muutaman askeleen lähemmäksi merta, ja jäi sitten odottelemaan äitiään. Pentu katsahti tuohon, hymyillen pienesti edelleen.

[Tika]

Susi hymyili leveästi pennulleen ja kulki tuon perässä mereen. Vesi oli vesirajassa melko lämpöistä, mutta kun narttu kahlasi syvemmälle, oli vesikin vilpoisempaa. Vilkku irvisti suolaveden huuhtaistessa osin arpeutuneiden haavojen päältä, muttei sanonut mitään. Hammasta purren oranssi lähti uimaan vähän syvemmälle. Kirvely tuntui alkuun aika pahalta, mutta pian keho siihen turtui, ja se tuntui vain taustalla pakottavana. Narttu katsahti itseään kirkkaan veden läpi, ja huomasi kuinka lika irtoili sen turkista. Siitäkös tämä riemastui.
Oranssi käänsi kurssinsa ja ui taas vähän rantaan päin.

[koji]

Nico meni alkuksi käpöttelemään rantaveteen, sopivan viileää vesi oli. Lämpimänpää saisi kuitenkin olla, mutta... Hän oli lähdessä uimaan, kunnes aalto mokoma puski suoraan tätä päin. Pentu 'liukui' hieman taaksepäin sylkien suolavettä suustaan. "Hyih..." kirjava mutisi ja lähti uimaan. Ei kuitenkaan kauhean syvälle, ei sieltä pakosti jaksaisi uida... No, kyllä ehkä jaksaisi. Jos jaksaa juosta paljon, jaksaa uidakkin. Molempiin tarvittiin jalkoja.

[Tika]

Susi pärskähti hiukan kun aalto tuli takaapäin ja huutoi ylitse. Se upotti nartun suolaveteen, ja tuon oli pakko sulkea silmät ettei suola vahingoittaisi niitä. Pian Vilkku tunsi taas veden pinnan rikkoutuvan sen pästessä pintaan. Oranssi haukkoi henkeään ja naurahti riemukkaasti. Tämähän oli hauskaa! Juuri omiaan pyyhkimään murheet mielestä.

Kun oranssi oli peuhannut vedessä itsekseen jonkin aikaa, se päätti ottaa Niconkin mukaan leikkiin. Narttu polskutteli toisen luo ja yritti loiskauttaa pennun päälle suolavettä.

[koji]

Nico seuraili sivusilmällä äitiään, ja tietenkin aaltoja. Ettei ne taas pääsisi 'yllättämään'. Ei haluta toista kertaa suuta täyteen suolavedestä. Silmissäkin se kirveli ikävästi. Muuten (suola)vesioli ihan mukavaa... Vaikka oli viileämpää kuin sisävedet. Pentu katsahti äitiinsä, joka laiskauttikin tämän päälle vettä.
"Heih." Nico hymähti ja koitti loiskauttaa vuorostaan, ätinsä päälle vettä. Ei hän juuri nyt ajatellut yhtään hieman aikaisempia tapahtumia, onneksi. Niitä sitten myöhemmin yksin märehditään.

[Tika]

Susikin sai päälleen vettä pentunsa tassuista. Narttu hymyili hiukan ja ui sitten vähän syvemmälle. Siellä oranssi sukelsi ja yritti veden alla uida toisen lähelle. Pian tämä aistikin toisen etutassun edessään. Susi yritti leikkisästi napata hiukan tassusta hampaillaan, niin että se enemmän kutitti kuin sattui tai mitään. Sitten tämä ponkaisi pois päin ja loiskahti pinnalle mahtavan räiskähdyksen saattelemana. Oranssi nauroi.

Pian tämä ui taas lähemmäs toista ja loikkasi ihan lähellä vedestä ilmaan ja loiskahti valtavan läsikähdyksen kera takaisin. Jos hyvä onni kävisi, pentukin saisi naaman täyteen vettä.