Se pahainen käppyrä.

[Tika]

[[Ei mitään :3]]

Susi hymähti hieman pentunsa kommentille. Niinpä tuli, mutta ei kait sitä aina pitänytkään olla äänessä? Ei, hiljaisuus olisi välillä vain hyväksi. Taas kuului jotain joka sai tämän vilkaisemaan taakseen. Ei mitään. Aika levottomuutta herättävää tuollainen. Mitä jos siellä olikin joku, mutta vain piilossa? Tosin, jos Nico ei kuullut mitään, kaikki saattoi olla kuviteltua. Tai sitten siellä oli joku kammottava ranwihirviö, joka suunnitteli hyökkäävänsä näiden kimppuun. Ajatuskin sai suden värähtämään.

[koji]

Hiljaisuus jatkoi vielä tavallaan, paitsi että toinen naurahti. Miksihän nyt äiti vaikutti niin... Niin levottomalta? Ei Nico kuullut mitään poikkeavaa eikä haistanut. Muuta kuin tietenkin meren ja muut ihan normaalit hajut. Turkki oli aika hyvin jo kuivunut, paitsi suolaa oli nyt jäänyt hieman... ( <- hauska sanajärjestys XD ). Taivaalla lensi pari lintua, pentu ei kuitenkaan niitä kunnolla hahmoittanut. Jotain lokkeja tai semmoisia luultavasti.

[Tika]

Susi oli yhä levoton, vaikka ei enää kuvitellutkaan kuulevansa mitään. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos jostain yhtäkkiä pomppaisi joku hullu kummajainen, joka pomppaisi vielä Nicon kimppuun. Ja jos Nico sitten kuolisi... Vilkku keskeytti ajatuksensa päättäväisenä. Se ei halunnut edes kuvitella moista, liian kauheaa. Oli ollut tarpeeksi kamalaa kuulla, että Tira oli tältä yhden pennun tappanut... Oranssi räpytteli silmiään kovasti, se ei halunnut itkeä nyt. Pilaisi vaan tapaamisensa Nicon kanssa, jos alkaisi pillittämään.

[koji]

Nico yhä ihmetteli, äitinsä levottomuutta joten päättikin kysyä
"Äiti, onko kaikki kunnossa?"
Pennun ääni oli hyvin viettoman kuuloinen ja katsekin. Ei hän halunnut nyt äitään yhtään loukata tai mitään. Kiltti pentu piti nyt äidin seurassa olla, mutta muuten... Ei niinkään. Saisikohan toinen koskaan tietää? Millainen rääväsuu Nico nyt välillä oikeasti oli. Toivottavasti ei.

[Tika]

"Ahem, tottakai", sanoi Vilkku hiukan tekopirteällä äänellä ja hymyili valjusti. Ei pitäisi alkaa kuvittelemaan kaikkea tyhmää, kun silloin vain masentui. Eikä susi olisi halunnut masentua, kun kerrankin sai tavata Nicoa. Tuosta kun ei koskaan edes kuullut mitään keltään. Hetken mietittyään Vilkku tajusi, ettei oikeastaan koskaan kuullut pennuistaan mitään, ellei itse niitä tavannut. Vilkulla kun oli aika vähän tuttuja saarella, paitsi toki Tuska. Hetken tämä hämmästeli, miten epäsosiaalinen se nykyisin oli. Niinpä niin, johtajuus oli saattanut vaikuttaa asiaan. Mutta nythän tämä ei enää ollut johtaja... Susihan voisi tehdä melkein mitä halusi! Sehän olisi hyvä asia.

[koji]

"Okei."
Nico sanoi ja puhalsi jonkun hyttysen kauemmaksi, joka oli korvan viereen tullut inisemään. Rasittava tuo ääni oli. Hyttyset muutenkin... Onneksi pian oli niin kylmä etteivät ne nyt häiritsisi enään. Syksy teki jo tulojaan hiljakseen. Pian olisi taas todella kylmä talvi, hyvä nyt Doniolla kun paksu turkki on... Epäreilua.

[Tika]

Vilkku huojentui, kun Nico ei kysynyt enempää. Sitä ei huvittaisi valehdella pennulleen, mutta ei tuolle nyt kaikkea oikein voinut kertoakaan. Liian nuori oli vielä. Vaikka nopeastihan tuo tuntui kasvavan, niin kuin kaikki tämän pennut. Vastahan Nicokin oli ollut ihan pieni pentunen, nyt jo isompi kuitenkin. Ja Tinttu oli teini.

Kylmä ja pureva tuulahdus muistutti lähestyvästä syksystä, ja sitä seuraavasta talvesta. Vilkku värähti hiukan ajatellessaan talvea. Sataisi lunta, tuulisi ja olisi pakkasta... Se ei miellyttänyt narttua. Ei lainkaan. Vilkku ei oikein välittänyt talvesta, oli liian kylmää sen makuun. Tosin, ei sitä niin kylmä ollut kuin Donioiden alueella, onneksi.

[koji]

Nico haluaisi jo olla aikuinen, tai edes vanhempi. Ei näin nuorena voinut tehdä mitään ja ei kukaan vakavasti ottanut. Jos vain sanoi, että apua metsä palaa. Ei kukaan tosissaan ota. Ajattelevat vain pennun kuvitelleen ja antavat olla... Varsinkin näin, kun tämä kirjava pentu rakasti pilailemista ja toisten ärsyttämistä. Niin ei tietenkään.
Talvi oli kylmä ja inhottava. Ei voinut tietää, olisiko joku vaanimassa koko ajan. Kun jälkiä lumessa voi seurata ja monet juomapaikat ovat aivan jäässä... Ja ei merivettä nyt hörppiä tahtoisi.

[Tika]

Vilkku tuhisi hiljaa ja kuulosteli ääniä. Aika tylsää hommaahan se oli, mutta ei nyt ollut muutakaan tekemistä. Meren loisketta vain pääasiassa kuului. Hmph.
"Minnes aiot jatkaa matkaasi täältä?" kysyi narttu ja vilkaisi kysyvästi pentuunsa. Pitihän tässä jotain sanoa, se Vilkunkin piti myöntää. Tuli muuten hiukan tylsää. Susi nuolaisi hiukan tassuaan, mutta lopetti heti. Suola ei maistunut yhtään hyvältä, varsinkaan merisuola.

#Lyhyt#

[koji]

"En tiedä - " Nico kävi maahan makaamaan ja jatkoi pian " - varmaan jonnekkin päin. En tiedä yhtään minne."

Minne tosiaan? Ei ollut mitään paikkaa tiedossa nyt ollut... Ehkä pysyttiin Erotettujen alueella, tai mentäisi hihhuloimaan Donian alueelle... Minichian alueelle ei viitsi, saattaisi törmätä siihen tyhmään. Ja se sitten mukavaa ei todellakaan olisi.. Ja ei nyt enemmän huolia haluttu äidille tuottaa.

[Tika]

"Jaa..." sanoi tämä ja hymähti. Narttu huolestui ehkä hiukan, kun toinen ei kerran tiennyt minne mennä. Tosin, olihan se ihan sama minne meni, elämä täällä tuntui nykyisin hiukan... Tyhjältä. Vilkkua hiukan kylmäsi se. Nyt kun sen ei enää tarvinnut huolehtia laumastaan, olo oli kovin ontto. Ei oikein tiennyt mitä tekisi. Paitsi tietenkin yrittäisi selvitä hengissä... Ja varmaan voisi yrittää löytää pentujaan nähdäkseen, olivatko ne kunnossa. Se huoletti tätä kaiken aikaa, että miten sen pennut voivat.

[koji]

"Ei tarvitse huolestua, varon kyllä kenen alueelle menen." Nico sanoi ja vaihtoi asentoaan mukavammaksi. Ei koko ajan samassa asennossa jaksa olla. Jalat puutuvat ja kaikkea. Pitkään aikaan ei kyllä ole toisia pentuja tavattu. Kummaa... Voisi varmaan yrittää ystävän kunnolla saada. Eikä mitenkään lesoilemalla nyt. Ehkä yrittää... Ehkä... Sitten joskus... Kun ikäisensä tapaa.

[Tika]

"No hyvä", sanoi susi ja hymyili. Oli se sitten ihanaa, kun oli noin mukavia pentuja. Nico oli täydellisen kiltti ja kohtelias, ja niin olivat muutkin. Olisi se kyllä tosiaan kamalaa, jos pennut olisivat jotain rasavillejä. Mutta tietenkin Vilkku rakastaisi niitä silloinkin. Nehän olivat sen omia pentuja, rakkaita sille nyt ja aina. Yhtäkkiä Tira taas ajelehti karmaisevana tämän mieleen. Mitä jos tämä joskus alkaisi vihaamaan jotain pentuaan yhtä syvästi, kuin Tira vihasi Tuskaa? Narttu ei halunnut edes ajatella sellaista. Se olisi kamalaa. Jos niin kävisi, tämä ei varmaan haluaisi enää edes elää. Vaikka mistä sen tiesi, miten maailma muuttuisi, miten Vilkku muuttuisi. Oranssi päätti kuitenkin rannalla istuessaan, ettei koskaan katkeroituisi pennuilleen. Tai Tuskalle.

Kylmä tuulen puuska keskeytti nartun ajatukset. Susi käänsi päänsä vasten tuulta ja tunsi miten se virkisti oloa. Tuulessa oli suolaisen meren hajun lisäksi tuoksahdus pian saapuvasta syksystä, haju jota oli vaikea määrittää. Siinä sekoittui sateen raikas tuoksu, puiden kuolleiden lehtien haiskahdus ja jokin määrittelemätön, syksymäinen tuoksu. Se sai Vilkun hymähtämään.

[koji]

Nico nousi vähän ajan päästä seisomaan, katsoi hetken merelle päin ja sitten emoonsa. Syksyinen tuulahdus heilutteli turkkia. Syksy oli pian, kylmää ja loskapaska keliä. Onneksi tosiaan ei Vilkku tiennyt, minkälainen Nico oli muitten seurassa. Aijai jos saisi tietää, se ei olisi hyvä.
"Minä taidan mennä nyt." pentu sanoi.
"Jos nään jonkun sisarukseni, voin välittää terveisiä. Nähdään."
kirjava jatkoi ja lähti hölkkäämään metsään päin.
-------------------------------
Kiitos pelistä ^^

[Tika]

Narttu hätkähti hiukan kun toinen nousi seisomaan, koska oli olltu ajatuksissaan.
"Hyvä on, mene vain. Ja kiitos", sanoi Vilkku ja hymyili pennulleen ennenkuin tuo ehti lähteä metsään. Susi katseli vähän aikaa pentunsa perään ja huokaisi sitten. Oranssi käänsi katseensa merelle, tuijotteli sitä hetken. Sitten se päätti itsekin lähteä jonnekin peseytymään, tämä suola turkissa ei nimittäin ollut mitään kivaa. Niinpä tämä nousi ja lähti ajatuksissaan tassuttelemaan pentunsa perässä metsään.

[[Kiitos sinullekin]]