Sing for the moment

[fang]

[Tänne siis Tikkis kaksosineen~ 8) Ja btw, mie mietin et jos tungen sit jossai vaihees Aaveen kans tähä pelii, riippue siitä mihi suuntaa tää peli kehittyy? ]

Kesä teki loppuaan. Sitä ei vielä paljaalla silmällä voinut huomata juuri mistään, mutta kokenut eränkävijä pystyi melkein haistamaan syksyn merkit ilmassa. Näin Tuska ainakin luuli. Tuo seisoi järkkymättömästi paikallaan, kuin patsas, ja oli kohottanut katseensa pilviselle ja harmaalle taivaalle. Lokit rääkyivät jossain yläilmoissa ja pilvet liukuivat tuulen mukana. Vieno tuuli vavisutti lehtipuiden lehtiä vienosti, ja koira istuutui. Koko tämä saari, Kuolo, oli jotenkin.. hiljainen? Autio. Se puistatti urosta. Joskus saari oli ollut todella täynnä elämää, mutta nyt - erotettu ei edes muistanut, milloin oli viimeeksi tavannut toisen koiraeläimen, jonka kanssa jutustella.

[Hieman tönköhkö alotus, ko en oo taas pitkää aikaa roolinu XD]

[Tika]

//Comingg :''D Aave saa toki liittyä seuraan jos sitä huvittaa >]//

Kaksoset

Ranna irvisti ja siristeli silmiään levottomana. Sillä oli tästä tempauksesta huonot odotukset. Miten se olikaan taas päästänyt veljensä tälläiseen, siitä neito ei tiennyt. Koira huokaisi alistuneesti.
Kibethillä tosiaan oli päässään kaikenlaisia ideoista, ja juuri nyt se oli toteuttamassa uusinta. Tätä varten he olivat saapuneet tähän metsäänkin. Jotta Kibeth pääsisi - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - kiipeämään puuhun. Koira oli jo valinnut hyvänoloisen puun, jossa oli paljon oksia alhaallakin, ja oksat näyttivät kestäviltä. Uros jännitti jalkalihaksensa, heilautti pari kertaa häntäänsä ja loikkasi sitten mahtiloikan kohti sopivaa oksaa. Ranna tuijotti huolissaan veljensä menoa, mutta sai huomata, että huolehti turhaan: sen veli pääsi onnellisesti, vaikkakin vähän kömpelösti ensimmäiselle oksalle, ja siitä eteenpäin meno olikin vähän helpompaa. Pieni tuulahdus kulki metsän läpi, ja vei hetkellisesti Rannan huomion muualle. Koira nimittäin haistoi jotain mielenkiintoista; kolmannen koiraeläimen. Neito katseli uteliaana ympärilleen. Missä ihmeessä?
Neidon tarkkaavaisuuden hervottua sen veljestä, oli Kibeth kiivennyt vielä vähän korkeammalle, ja nähnyt tuon kolmannen läsnäolijan metsässä.
"Hei sinä siellä!" hihkaisi uros kovaan ääneen, niin että puolimetsää raikui.

[fang]

Tuska oli uppoutunut mietteisiinsä, kunnes kuuli rapinaa vähän matkan päästä. Koira kääntyi heti katsomaan ja nousi maasta takaisin seisaalleen. Tuo koitti pälyillä ja katsastaa, mikä pusikossa römisteli. Tuska varautui pahimpaan, karhuun. Pian koiran silmiin iski näky, jota tuo ei ainakaan muistanut ennen nähneensä. 'Koira puussa?!' uros älähti mielessään, ja vilkuili vaivihkaa nuoremman menoa. Ja pian toinen huhuili jotain. Tuska vilkaisi taakseen, ettei tämän takana ollut ketään kenelle toinen olisi voinut puhua. Sitten uros käänsi katseensa punahuiviin, ja asteli hieman lähemmäs, jotta kuulisi paremmin toisen huutelut.
"Mullekko puhut?" Tuska huusi kun oli melkein puun juurella. Silloin koira vasta huomasi toisenkin koiraeläimen.
"Terve", uros uskaltautui sanomaan nartulle. Toiset eivät vaikuttaneet laikaan pahantahtoisilta, joten Tuska uskaltautui puhumaan heille, ainakin vähän. Lisäksi kaksikko vaikutti rutkasti nuoremmalta kuin Tuska, joten tuskin uroksella oli paljon aihetta huoleen.
Erotettu piti silti pientä etäisyyttä narttuun ja oli muutenkin varuillaan.

[Tika]

Kibeth heilui onnessaan, kun tuo koiraeläin kauempana näkyi huomaavan tämän ja kuulevan tämän huudot. Tuon tullessa lähemmäs heilutti uros hurjasti häntäänsä. Ranna taas ei ollut lainkaan niin innokas, mitäs jos tuo tuntematon olisi joku kauhea pahis? Ainakin oli aika rajun näköinen, kun oli haavoja ja kaikkea. Ranna luimisti hiukan korviaan.
"Terve vain", sanoi neito hiljaa, ja tähysi taas puuhun veljeään.
"Sinulle juuri puhuin! Kukas olet?" huuteli Kibeth puustaan, ja tajusi samassa, että ei ehkä ollut kovin helppoa puhua puuhun... Pitäisi siis päästä alas. Poika katseli hyvää reittiä alas, heilautti häntäänsä, ja loikkasi kieli keskellä suuta kohti erästä hiukan alempana olevaa oksaa. Koira laskeutui raskaasta, ja ehti kuulla uhkaavan rasahduksen oksasta, ennenkuin - HUMPS - putosi jo kovaa vauhtia alaspäin!
Ranna hätkähti sen veljen lähtiessä uhkarohkeaa loikkaan toiselle oksalle. Hetken näytti jo siltä, kuin tuo selviäisi turvallisesti oksalle, mutta ei- oksa katkesi! Ranna älähti hurjasti ennenkuin vain jähmettyi kauhuissaan tuijottamaan Kibethin putoamista.
Onneksi oksat hidastivat menoa, mutta kun Kibeth lopulta iskeytyi maahan, kyllä siltä keuhkot tyhjenivät.
"KIbeth!" kiljaisi Ranna ja loikkasi salamana veljensä luo, kokonaan muukalaisen unohtaneena.

//ömnöm. Onkos ees outoa tekstiä :3//

[fang]

Tuska oli juuri vastaamassa toiselle, kun huomasi toisen lähtevän laskeutumaan. Hetken kuluttua tuo toinen, ilmeisesti Kibeth, makasi maassa lehvistöjen suojissa. Narttu juoksi hädissään toisen luo, taisivat olla hyviä tuttuja ennestään. Tuskakin päätti käydä katsastamassa tilanteen, eihän sitä tiennyt kuinka pahasti nuorukaiselle oli käynyt - vai oliko käynyt mitään.
Koira hyppeli parilla pitkällä loikalla kaksikon luo ja asteli melko lähelle maassa maakaavaa urosta. Tuska pysytteli hieman kauempana, ja vilkuili nartun takaa oranssia koiraa.
"Miten kävi?" erotettu sitten huikkasi nartun takaa.

[No ei oo outoo ees, mut tää on aika ontuvaa XD]

[Tika]

Kibeth köhi kuin hullu, mutta alkoi melkein saman tien myös nauramaan. Tuo sai Rannan vielä enemmän hermostuksiin.
"Älä nyt sekoa kokonaan!" ähisi narttu hiukan huolissaan. Toisaalta toinen hengitti, eikä tainnut olla kovin kivuissakaan kun pystyi nauramaan eikä sen sijaan itkenyt. Kibeth hihitteli, mutta alkoi jo rauhottua, ja sen hengitys alkoi tasaantua. Uros kurkisti muukalaista Rannan takana, joka uteli tämän vointia.
"Ei tässä mitään! Ettekä usko miten mahtavaa tuolla ylhäällä oli!" koira hihkui Rannalle ja muukalaiselle. Sitten tuo nousi varovasti istumaan. Huimausta ei tuntunut, eikä mikään tuntunut olevan rikki. Hiukanhan tuota kolotti, mutta se oli odotettavissa. Pojan naama loisti.
Ranna taas tuhahti. Kaikkea sitä. Tuossahan olisi voinut sattua pahastikin! Sen mielestä Kibeth oli aivan liian vastuuton otus...

[fang]

Tuskan kasvoilla käväisi pieni virne, kun toinen näytti olevan vain innoissaan.
"Noh, hyvä ettei käyny kuinkaan," Tuska vastasi ja mietti hetken, millaista olisi olla tuolla yläilmoissa. Uros karisti ajatuksen mielestään, eihän tälläinen köntys jaksaisi kiivetä edes alimmalle oksalle, erotettu ajatteli ja hymähti mielessään.
"Kysyit aiemmin mun nimee," koira muisti sitten. "Niin se mun nimi on Tuska", erotettu jatkoi ja vilkaisi narttua. Tuo vaikutti aika aralta ja rutkasti varautuneemmalta kuin Tuska. Koira vilkaisi urosta.
"Ja sä oot vissiin Kibeth?" Tuska varmisti sitten.

[Tika]

Ranna kääntyi katsomaan Tuskaa hiukan ujosti. Se ei oikein osannut olla toisten koiraeläinten kanssa kovin avoin.
Kibethillä ei sellaisia ongelmia ollut.
"Okei, Tuska. Olen Kibeth juu", virnisti poika ja jatkoi: "Kibeth kulkija."
Ranna luimisti vähän korviaan, mutta ei kehdannut jättää esittelemättä itseään kun ei kerran Kibethkään sitä tehnyt.
"Ja minä olen Ranna", totesi tyttö siis Tuskalle.
"Tällä saarella on kyllä UPEITA kiipeilypuita!" hehkutti Kibeth iloisesti Tuskalle ja virnuili kuin mielipuoli. Mielessään se pohti jo seuraavaa hullua hanketta, jonka voisi toteuttaa tällä saarella...

[fang]

"Eli Ranna ja Kibeth" Tuska toisti puoliksi ääneen mumisten, ja heilautti hieman häntäänsä. Uros alkoi tuntea olonsa hieman vapautuneemmaksi, tuskin hänen tarvitsi pelätä näitä kahta; tuo narttu sai itsensä vaivoin esiteltyä, ja tuo uros vaikutta aika kokemattomalta taistelijalta. Mutta Tuska päätti pitää pientä etäisyyttä kaksikkoon, sillä eihän sitä tiennyt, jos nuo vain esittäisivät mukavia ja reippaita nuorukaisia..
"No, mulla ei juuri ole kokemusta kiipeilystä," Tuska sanoi ikäänkuin vastaukseksi toisen hehkutukseen. Erotettu kääntyi katsomaan narttua, joka vaikutti todellakin aralta. Niinpä Tuska päätti esittää mieleen tulleen kysymyksensä urokselle.
"Ootteko olleet kauankin tällä saarella?" koira kysäisi sitten.

[Tika]

Kibeth virnuili vieläkin hullunlailla, mutta alkoi kuitenkin vähän rauhoittua. Koira heilutteli häntäänsä hiljalleen; siitä oli oikein mukava tavata uusia otuksia, ja tähän mennessä ainakin Tuska vaikutti ihan ok - tyypiltä.
Ranna hivuttautui vähän lähemmäs veljeään ja istahti tuon viereen häntä nätisti jalkojen ympärillä, ja tarkkaili siitä keskustelun kulkua. Mitään halua osallistua keskusteluun tällä ei ollut.
Kibeth kallisti päätään toisen kiipeilykommentille.
"Kannattaisi kokeilla", virnuili uros.
"Mm, no ei kovin kauaa. Viikon kaksi, saavuimme siis aika vastikään", tuhisi uros vastauksena Tuskan kysymykseen, ja päätti esittää vastakysymyksenkin.
"Entä itse?"

[fang]

Tuska naurahti hieman väkinäisesti toisen vastaukselle.
"Ehkä joskus", uros valehteli ja istuutui itsekkin.
"Aa, ootte vielä niin uusia tulokkaita täällä. Mä olen elänyt koko elämäni tällä saarella," koira vastasi. Pitkän ajan tämä tosiaan oli elänyt tällä kummallisella mantereella.
"Tiedätteks muuten mitään laumoista? Tai mistään?" uros tuli sitten kysyneeksi, vaikka eihän tämä tiennyt, kiinnostiko kaksikkoa edes kuulla tämän saaren asioista.

[Tika]

Ranna huokaisi veljelleen, mutta pysyi muuten hiljaa. Eihän se tämän ongelma ollut, jos toinen laukoi typeryyksiä. Koira oli sen verran fiksu, että tajusi heti, ettei Tuska ehkä mihinkään puuhun kiipeäisi. Ei kovin moni ollut niin outo että kiipeäisi. Toisaalta eihän se ollut mitenkään merkitsevää, joten samapa tuo.
Kibeth taas siirtyi jo iloisesti toisen seuraavaan kommenttiin.
"Öö, ai täälläkö on LAUMOJAKIN? Minä kun luulin, että täällä vain vaeltelee koiria ja susia pitkin poikin", Kibeth höpisi iloisesti.
Rannakin kuunteli nyt uteliaammin, halukkaana tietämään lisää asiasta.

[fang]

Tuska hymyili vähän. Hän oli monta kertaa selittänyt vasta saarelle saapuneille laumoista. Uroksen hymy kuitenkin katosi nopeasti. Koiran kävi sääliksi tuota urosta, eikä Tuskalle ollut herkkua alkaa selittää tuollaiselle iloiselle otukselle laumojen välisistä sodista ja muusta.
"No, ei täällä nyt ihan miten vain kuljeta, tai siis.. No, laumoja on kaksi, ja sitten on erotetut. Laumoihin kuulutaan värityksen perusteella", koira aloitti ja piti pienen tauon.

[Tika]

Kibeth kuunteli mielenkiinnolla.
"Oh, aijaa? Mihinköhän laumaan me kuulumme", mietiskeli uros ääneen ja vilkaisi sitten siskoaan, joka myös kuunteli tarkasti jokaisen tiedonmurun jonka Tuska kertoi.
"Entä mihin laumaan sinä kuulut?" lisäsi Kibeth vielä, tarkkaillen Tuskaa uteliaasti sameanvihreillä silmillään.

[fang]

Tuska vilkaisi kumpaakin, ja ajatteli, että pystyi jatkamaan puhetta. Jos nuo kaksi olivat uusia, eivätkä edes tienneet laumoista, heitä tuskin oli erotettu. Eli heidän täytyi olla..
"Minchioita. Eikun siis, te kuulutte minchia-nimiseen laumaan. Minäkin kuuluin minchioihin, mutta sitten minut erotettiin," uros kertoi. Pieni ärsyyntyminen kuohahti Tuskassa. Jos alfana olisi ollut joku muu kuin Tira, koira olisi luultavasti vieläkin minchia.
"Se toinen lauma on donia", erotettu sitten lisäsi pikaisesti, ennenkuin hänellä alkaisi toden teolla keittää yli. Jo pelkkä entisen alfan ajatteleminen sai uroksen adrenaliini tason nousemaan.