Post by fang on Jan 11, 2009 15:11:34 GMT 2
[Jep, eli siis, tämä on vain minun oma yksityispeli, jossa vaihtuu Donian alfa. Eli tähän peliin ei tule muita pelaajia.]
Aurinko oli pysytellyt koko päivän piilossa pilvien takana. Musta, vihertävä kuvioinen uros susi asteli hengitys höyryten vuoren rinnettä ylös. Tämä vuori oli Aaveen lempipaikka koko saarella. Täältä näki kaiken, ja tuli sellainen olo, että oli maailman huipulla ja kaikki voi järjestyä. Täällä uros tapasi ensimmäisen kerran Tiran. Musta istuutui tasaamaan hengitystään, ja hetken puuskutettuaan hän huomasi olevansa melko väsynyt. Silmäluomet tuntuivat raskailta ja susi kävi makuulleen. Pikkutorkuista ei ollut koskaan ennenkään ollut haittaa.
Tuli yö. Tuli pimeys.
Vuoren rinnetta ylös hölkkäsi toinenkin tumma uros. Susikoira nimeltä Ryuu oli jäljillä. Tuo oli etsinyt alfaa jo pitkään, ja tiesi että hän oli nyt lähellä. Pian tuo hidasti askeliaan ja rupesi ennemminkin hiipimään. Samalla voisi kerätä vielä voimia. Jonkin ajan päästä tuo kapusi suuren kiven juurelle, ja huomasi kiven varjossa, valkoisessa hangessa makaavan suden. Alfan. Entisen alfan.
Aave säpsähti hereille, ja oli salamannopeasti jalkeilla. Hyvä kuulo oli paljastanut nuoremman läsnäolon. Musta vilkuli varuillaan toista. Hyvin tutun näköinen. Hiroshima? Ei sentäs. Hiroshima ei ollut noin nuori, eikä tuolta toiselta puuttunut toista pupillia. Arpiakin näytti olevan vähemmän.
"Kuka olet?" Aave kysyi sitten tiukkana. Harvoin hänellä oli ollut näin pahaa aavistusta kenestäkään. Olihan se epäilyttävää, että joku yritti hiipiä luoksesi kun olit nukkumassa. Aaveen kaulassa oleva koru loisti kuun valossa.
Ryuu näytti aluksi tympeältä, mutta virnisti sitten toisen kysymykselle.
"Saanen esittäytyä; Ryuu, Donian alfa," uros tokaisi ja laskeutui kiveltä toisen eteen. Ryuu oli muutaman sentin korkeampi kuin Aave, ja huomattavasti massiivisempi.
"Ja sinä lienet Aave, Donian entinen alfa," Ryuu sanoi sitten ja kiersi Aaveen vierelle, odottaen toisen reaktiota.
"Ja ettet luulisi minua erääksi toiseksi voin varmaankin mainita että Hiroshima on isäni," susikoira lisäsi sitten väärinkäsitysten välttämiseksi.
Aave paljasti kulmahampaansa. Vai että Hiroshiman poika. Se selitti sen, että tuo halaji alfaksi. Isäänsä tullut.
"Älä luulekkaan että pääset noin yksinkertaisesti alfaksi," susi murahti. Aave oli puolustanut arvoaan ennenkin, ja voisi tehdä sen jälleen.
Ryuu nyökkäsi.
"Se oli arvattavissa. Siis että meidän täytyy taistella. Eihän tässä olisi muuten jännitystä."
Samalla, kun uros sanoi viimeisen sanansa hän löi etutassullaan Aavetta naamaan. Isku yllätti vanhemmat totaallisesti, ja tuo horjahti ja kaatui lumeen. Ryuu odotti iskua, jonka voisi väistää. Ja sitten olisi hänen vuoronsa.
Aave nousi lumeasta ja nuolaisi verta poskeltaan. Susi ei ollut uskoa, että toinen oli tosissaan ja aikoi oikeasti syrjäyttää tämän. Susi loikkasi kuitenkin Ryuuta kohti, ja yritti tarttua tuota niskasta. Nuorempi väisti, ja sai napattua Aaveen niskasta kiinni. Aave rimpuili irti ja näykkäisi Ryuuta vasemmasta etutassusta, ja tarttui sitten nuoremman kaulaan kiinni.
Ryuu ärähti toisen tarttuessa niskaan, ja riuhtaisi itsenä irti niin että alfan suuhun jäi vain kasa oransseja karvoja. Ryuu katsoi arvioivasti Aaveen kaulassa olevaa korua, ja päätti palata siihen kun taistelu oli ohi. Susikoira tarttui Aaveen lapaan kiinni, ja riuhtoi toisen uroksen maahan sellaisella voimalla että nuoskaista lunta lensi ympäriinsä. Ryuu raahasi Aavetta maata myöten, ja lopulta pääsi irti loikaten suden päälle ja iski hampaansa toisen kurkkuun.
Aave oli unenpöpperöinen ja hämillään. Hänet oli yllätetty täysin. Tuo yritti päästä toisen otteesta kun tätä raahattiin, muttei päässyt. Pian toisen hampaat olivatkin tämän kurkulla, eikä henki meinannut kulkea, kun Ryuu tiukensi otettaan.
"Olet pelkuri. Hyökkäät kimppuun kun toinen on unessa," Aave kähisi ja yskäisi perään. Tuo yritti potkia toisen pois päältään, mutta Ryuu oli aivan liian painava.
Ryuu naurahti vähän hampaiden välistä.
"Arvasin että takerrut tuohon pelkuri juttuun. Mutta... Teen mitä vain lauman eteen, ja sinä olet tuonnut tälle laumalle pelkkää harmia," uros tokaisi ja raapaisi Aaveen näkevään silmään yrittäen sokeuttaa senkin, ja loikkasi sitten tuskasta ulvovan suden päältä.
Aave kääntyi mahalleen kun toinen nousi, ja hieroi tassullaan verta vuotavaa silmäkulmaansa. Tuo räpytti silmäänsä, ainakin jonkinlainen näkö oli vielä tallella. Muttei sokeus olisi voinut Aavetta estää. Tuo loikkasi Ryuun selkään, ja repi hampaillaan ja kynsillään urosta niin että tuo rojahti maahan.
Ryuu makasi maassa ja antoi toisen raapia ja repiä. Se kuitenkin sai susikoiran erittäin ärsyyntyneeksi, ja viha vääristi tuon kasvoja kun tuo loikkasi maasta niin, että Aave jäi alle, jonka jälkeen Ryuu käänsi itsensä ja Aaveen niin että Aave makasi maassa vatsallaan ja Ryuu makasi päällä.
"Kuulin että pidät uroksista. Eiköhän anneta sinulle vielä viimeinen pano minkä jälkeen minusta tulee alfa ja tuollaiset luonnonoikut kielletään tällä saarella," susikoira ärähti ja pikaisen raiskauksen jälkeen nousi, tarttui Aavetta niskasta ja heitti sitä suurta kiveä päin, jonka alta oli suden löytänytkin.
Aave makasi kiven juurella ja tunsi veren vuotavan päälaelta. Terävä kulma tai vastaava oli osunut siihen. Alfa yskäisi ja nousi seisomaan, ja vilkaisi Ryuuta. Samalla kun Aave nousi seisomaan, jalat menivät alta ja hän kaatui hankeen makaamaan. Ryuu loikkasi uroksen viereen ja puri tätä kyljestä. Aave ärähti ja raapaisi Ryuuta rintakehään, joka sai uroksen perääntymään.
Ryuu nuolaisi verta huulista ja painoi tassullaan Aaveen päätä maata vasten.
"Voit tunnustaa tappiosi vielä jos tahdot," uros tokaisi. "Ellet halua joutua minun saattelemana helvettiin hintti," susikoira ärähti ja nosti tassuaan sen verran että Aave voisi puhua.
Aave puuskutti ja yskäisi hieman verta.
"Ketä tässä nimittelet? Kerron kaikille mitä teit. Sitten sinun arvosi rapistuvat, ja sinut syöstään vallasta," Aave ärähti. Ryuu painoi tassunsa jälleen Aaveen pään päälle. Nuorempi naurahti.
"En tapa sinua. En erota sinua. Sinusta saa vielä paljon hupia. Teen sinusta omegan, eikä kukaan usko sinun satujasi. Minä en ole hintti," Ryuu sanoi ja vilkaisi Aaveen kaulassa olevaa korua.
"Tuo koru taitaa olla alfan merkkisi? Minä en tuollaista rumaa helyä tarvitse. Etkä sinäkään," Ryuu sanoi, repäisi korun Aaveen kaulasta ja heitti alas jyrkänteeltä. Aave yritti napata korun, mutta näki sen tippuvan alas. Vanhempi puuskutti. Se oli hänen emonsa koru, josta oli luvannut kauan aikaa sitten pitää aina huolta. Se piti saada takaisin.
Ryuu iski verisen Aaveen maahan ja puri tuota vatsasta, kunnes sylkäisi verta Aaveen kasvoille.
"Jos koru on neidille niin tärkeä mene toki hakemaan se!" Ryuu huusi, kääntyi ja potkaisi takajaloillaan vanhemman alas jyrkänteeltä. Ryuu oli voittanut. Sen tiesi sekä Aave että Ryuu itse.
Jonkin ajan kuluttua Aave avasi silmänsä. Tuo oli pyörtynyt. Joka puolella oli usvaa, ja aurinko oli värjännyt taivaan punertavaksi. Tuo nosti päänsä. Joka puolella kehoa tuntui pistävää tuskaa ja kipua. Uros luuli jo kuolleensa, mutta henki tuntui yhä kulkevan. Mutta niinhän Ryuu oli sanonut. Aave ei saisi kuolla. Musta huomasi rintakehänsä alta tulevan remmin, ja veti sitä varovasti hampaillaan. Jokainen liike oli tuskaa, mutta pian koru tuli ihmisten ilmoille. Metallin päällä oli verta. Aave nuolaisi veren pois, ja sai kuin ihmeen kaupalla pujotettua korun kaulaansa. Tuo murahti hiljaa ja laski päänsä maahan. Tässä piti maata. Piti maata pitkään, ennenkuin pystyisi liikkumaan. Tuo kallisti kuitenkin päätänsä ja katsoi ylös jyrkänteelle. Ja näki Ryuun. Aave sulki silmänsä. Hän oli hävinnyt. Ryuu oli alfa nyt. Aave tunsi silmäkulmansa kostuvan, ei tosin kyyneleistä vaan verestä. Haavat eivät olleen umpeutuneet. Eikä Aave kertoisi Ryuun tekosista. Se olisi liian raukkamaista. Eikä Aave tahtonut olla raukkis. Jokaisen uroksen elämässä oli hetkiä, jolloin täytyi vain myöntää tappionsa, ja tämä hetki oli sellainen. Aave ei voisi horjuttaa Ryuun alfa arvoa mitenkään.
Ryuu hymyili pirullisesti. Hän oli varmistanut nyt, että toinen oli elossa. Susikoira loikkasi kauemmas reunalta ja lähti astelemaan rinnettä alas. Hän oli nyt alfa, johtaja, pomo, numero uno. Ja Aaveen syrjäytys oli vasta alkusoittoa. Hyvillä mielin susikoira loikki rinnettä alas kliseisesti auringon nousua kohti. Tietäen viimein kuka oli, ja hän oli Donian alfa.
THE END.
Aurinko oli pysytellyt koko päivän piilossa pilvien takana. Musta, vihertävä kuvioinen uros susi asteli hengitys höyryten vuoren rinnettä ylös. Tämä vuori oli Aaveen lempipaikka koko saarella. Täältä näki kaiken, ja tuli sellainen olo, että oli maailman huipulla ja kaikki voi järjestyä. Täällä uros tapasi ensimmäisen kerran Tiran. Musta istuutui tasaamaan hengitystään, ja hetken puuskutettuaan hän huomasi olevansa melko väsynyt. Silmäluomet tuntuivat raskailta ja susi kävi makuulleen. Pikkutorkuista ei ollut koskaan ennenkään ollut haittaa.
Tuli yö. Tuli pimeys.
Vuoren rinnetta ylös hölkkäsi toinenkin tumma uros. Susikoira nimeltä Ryuu oli jäljillä. Tuo oli etsinyt alfaa jo pitkään, ja tiesi että hän oli nyt lähellä. Pian tuo hidasti askeliaan ja rupesi ennemminkin hiipimään. Samalla voisi kerätä vielä voimia. Jonkin ajan päästä tuo kapusi suuren kiven juurelle, ja huomasi kiven varjossa, valkoisessa hangessa makaavan suden. Alfan. Entisen alfan.
Aave säpsähti hereille, ja oli salamannopeasti jalkeilla. Hyvä kuulo oli paljastanut nuoremman läsnäolon. Musta vilkuli varuillaan toista. Hyvin tutun näköinen. Hiroshima? Ei sentäs. Hiroshima ei ollut noin nuori, eikä tuolta toiselta puuttunut toista pupillia. Arpiakin näytti olevan vähemmän.
"Kuka olet?" Aave kysyi sitten tiukkana. Harvoin hänellä oli ollut näin pahaa aavistusta kenestäkään. Olihan se epäilyttävää, että joku yritti hiipiä luoksesi kun olit nukkumassa. Aaveen kaulassa oleva koru loisti kuun valossa.
Ryuu näytti aluksi tympeältä, mutta virnisti sitten toisen kysymykselle.
"Saanen esittäytyä; Ryuu, Donian alfa," uros tokaisi ja laskeutui kiveltä toisen eteen. Ryuu oli muutaman sentin korkeampi kuin Aave, ja huomattavasti massiivisempi.
"Ja sinä lienet Aave, Donian entinen alfa," Ryuu sanoi sitten ja kiersi Aaveen vierelle, odottaen toisen reaktiota.
"Ja ettet luulisi minua erääksi toiseksi voin varmaankin mainita että Hiroshima on isäni," susikoira lisäsi sitten väärinkäsitysten välttämiseksi.
Aave paljasti kulmahampaansa. Vai että Hiroshiman poika. Se selitti sen, että tuo halaji alfaksi. Isäänsä tullut.
"Älä luulekkaan että pääset noin yksinkertaisesti alfaksi," susi murahti. Aave oli puolustanut arvoaan ennenkin, ja voisi tehdä sen jälleen.
Ryuu nyökkäsi.
"Se oli arvattavissa. Siis että meidän täytyy taistella. Eihän tässä olisi muuten jännitystä."
Samalla, kun uros sanoi viimeisen sanansa hän löi etutassullaan Aavetta naamaan. Isku yllätti vanhemmat totaallisesti, ja tuo horjahti ja kaatui lumeen. Ryuu odotti iskua, jonka voisi väistää. Ja sitten olisi hänen vuoronsa.
Aave nousi lumeasta ja nuolaisi verta poskeltaan. Susi ei ollut uskoa, että toinen oli tosissaan ja aikoi oikeasti syrjäyttää tämän. Susi loikkasi kuitenkin Ryuuta kohti, ja yritti tarttua tuota niskasta. Nuorempi väisti, ja sai napattua Aaveen niskasta kiinni. Aave rimpuili irti ja näykkäisi Ryuuta vasemmasta etutassusta, ja tarttui sitten nuoremman kaulaan kiinni.
Ryuu ärähti toisen tarttuessa niskaan, ja riuhtaisi itsenä irti niin että alfan suuhun jäi vain kasa oransseja karvoja. Ryuu katsoi arvioivasti Aaveen kaulassa olevaa korua, ja päätti palata siihen kun taistelu oli ohi. Susikoira tarttui Aaveen lapaan kiinni, ja riuhtoi toisen uroksen maahan sellaisella voimalla että nuoskaista lunta lensi ympäriinsä. Ryuu raahasi Aavetta maata myöten, ja lopulta pääsi irti loikaten suden päälle ja iski hampaansa toisen kurkkuun.
Aave oli unenpöpperöinen ja hämillään. Hänet oli yllätetty täysin. Tuo yritti päästä toisen otteesta kun tätä raahattiin, muttei päässyt. Pian toisen hampaat olivatkin tämän kurkulla, eikä henki meinannut kulkea, kun Ryuu tiukensi otettaan.
"Olet pelkuri. Hyökkäät kimppuun kun toinen on unessa," Aave kähisi ja yskäisi perään. Tuo yritti potkia toisen pois päältään, mutta Ryuu oli aivan liian painava.
Ryuu naurahti vähän hampaiden välistä.
"Arvasin että takerrut tuohon pelkuri juttuun. Mutta... Teen mitä vain lauman eteen, ja sinä olet tuonnut tälle laumalle pelkkää harmia," uros tokaisi ja raapaisi Aaveen näkevään silmään yrittäen sokeuttaa senkin, ja loikkasi sitten tuskasta ulvovan suden päältä.
Aave kääntyi mahalleen kun toinen nousi, ja hieroi tassullaan verta vuotavaa silmäkulmaansa. Tuo räpytti silmäänsä, ainakin jonkinlainen näkö oli vielä tallella. Muttei sokeus olisi voinut Aavetta estää. Tuo loikkasi Ryuun selkään, ja repi hampaillaan ja kynsillään urosta niin että tuo rojahti maahan.
Ryuu makasi maassa ja antoi toisen raapia ja repiä. Se kuitenkin sai susikoiran erittäin ärsyyntyneeksi, ja viha vääristi tuon kasvoja kun tuo loikkasi maasta niin, että Aave jäi alle, jonka jälkeen Ryuu käänsi itsensä ja Aaveen niin että Aave makasi maassa vatsallaan ja Ryuu makasi päällä.
"Kuulin että pidät uroksista. Eiköhän anneta sinulle vielä viimeinen pano minkä jälkeen minusta tulee alfa ja tuollaiset luonnonoikut kielletään tällä saarella," susikoira ärähti ja pikaisen raiskauksen jälkeen nousi, tarttui Aavetta niskasta ja heitti sitä suurta kiveä päin, jonka alta oli suden löytänytkin.
Aave makasi kiven juurella ja tunsi veren vuotavan päälaelta. Terävä kulma tai vastaava oli osunut siihen. Alfa yskäisi ja nousi seisomaan, ja vilkaisi Ryuuta. Samalla kun Aave nousi seisomaan, jalat menivät alta ja hän kaatui hankeen makaamaan. Ryuu loikkasi uroksen viereen ja puri tätä kyljestä. Aave ärähti ja raapaisi Ryuuta rintakehään, joka sai uroksen perääntymään.
Ryuu nuolaisi verta huulista ja painoi tassullaan Aaveen päätä maata vasten.
"Voit tunnustaa tappiosi vielä jos tahdot," uros tokaisi. "Ellet halua joutua minun saattelemana helvettiin hintti," susikoira ärähti ja nosti tassuaan sen verran että Aave voisi puhua.
Aave puuskutti ja yskäisi hieman verta.
"Ketä tässä nimittelet? Kerron kaikille mitä teit. Sitten sinun arvosi rapistuvat, ja sinut syöstään vallasta," Aave ärähti. Ryuu painoi tassunsa jälleen Aaveen pään päälle. Nuorempi naurahti.
"En tapa sinua. En erota sinua. Sinusta saa vielä paljon hupia. Teen sinusta omegan, eikä kukaan usko sinun satujasi. Minä en ole hintti," Ryuu sanoi ja vilkaisi Aaveen kaulassa olevaa korua.
"Tuo koru taitaa olla alfan merkkisi? Minä en tuollaista rumaa helyä tarvitse. Etkä sinäkään," Ryuu sanoi, repäisi korun Aaveen kaulasta ja heitti alas jyrkänteeltä. Aave yritti napata korun, mutta näki sen tippuvan alas. Vanhempi puuskutti. Se oli hänen emonsa koru, josta oli luvannut kauan aikaa sitten pitää aina huolta. Se piti saada takaisin.
Ryuu iski verisen Aaveen maahan ja puri tuota vatsasta, kunnes sylkäisi verta Aaveen kasvoille.
"Jos koru on neidille niin tärkeä mene toki hakemaan se!" Ryuu huusi, kääntyi ja potkaisi takajaloillaan vanhemman alas jyrkänteeltä. Ryuu oli voittanut. Sen tiesi sekä Aave että Ryuu itse.
Jonkin ajan kuluttua Aave avasi silmänsä. Tuo oli pyörtynyt. Joka puolella oli usvaa, ja aurinko oli värjännyt taivaan punertavaksi. Tuo nosti päänsä. Joka puolella kehoa tuntui pistävää tuskaa ja kipua. Uros luuli jo kuolleensa, mutta henki tuntui yhä kulkevan. Mutta niinhän Ryuu oli sanonut. Aave ei saisi kuolla. Musta huomasi rintakehänsä alta tulevan remmin, ja veti sitä varovasti hampaillaan. Jokainen liike oli tuskaa, mutta pian koru tuli ihmisten ilmoille. Metallin päällä oli verta. Aave nuolaisi veren pois, ja sai kuin ihmeen kaupalla pujotettua korun kaulaansa. Tuo murahti hiljaa ja laski päänsä maahan. Tässä piti maata. Piti maata pitkään, ennenkuin pystyisi liikkumaan. Tuo kallisti kuitenkin päätänsä ja katsoi ylös jyrkänteelle. Ja näki Ryuun. Aave sulki silmänsä. Hän oli hävinnyt. Ryuu oli alfa nyt. Aave tunsi silmäkulmansa kostuvan, ei tosin kyyneleistä vaan verestä. Haavat eivät olleen umpeutuneet. Eikä Aave kertoisi Ryuun tekosista. Se olisi liian raukkamaista. Eikä Aave tahtonut olla raukkis. Jokaisen uroksen elämässä oli hetkiä, jolloin täytyi vain myöntää tappionsa, ja tämä hetki oli sellainen. Aave ei voisi horjuttaa Ryuun alfa arvoa mitenkään.
Ryuu hymyili pirullisesti. Hän oli varmistanut nyt, että toinen oli elossa. Susikoira loikkasi kauemmas reunalta ja lähti astelemaan rinnettä alas. Hän oli nyt alfa, johtaja, pomo, numero uno. Ja Aaveen syrjäytys oli vasta alkusoittoa. Hyvillä mielin susikoira loikki rinnettä alas kliseisesti auringon nousua kohti. Tietäen viimein kuka oli, ja hän oli Donian alfa.
THE END.