Post by vohveli on Sept 28, 2008 11:09:26 GMT 2
[Eli tähän ei ketään muuta, tämä on vain tälläinen yksinpeli, kun omat hahmoni Synti ja Stab tapaavat :3]
You are wrong, fucked and overrated
I think I'm gonna be sick and it's your fault
This is the end of everything
You are the end of everything
I haven't slept since I woke up
And found my whole life was a lie,
This is the end of everything
You are the end of everything
Pieni pentu, Stab hyppeli iloisesti pitkässä heinikossa. Oli kaunis syyspäivä, kaikki oli hyvin. Pentu oli myös hyvin ylpeä itsestään, se oli juuri saalistanut yhden jäniksen poikasen. Se näytti itselleen, että kykeni tosiaan elämään ilman äitiä. Leveä hymy oli täyttänyt keltaisen kuonon. Heinikossa oli kiva pomppia, kun ei nähnyt missään muuta kuin heinää. Olihan keltainen sen verran pieni vielä. Syksy oli kiva juttu, oli paljon värikkäitä lehtiä, ja Stab piti niistä. Elämä oli kivaa. Ja sitä olisi vielä paaaljon jäljellä. 'Minähän en kuole koskaan!, michia ajatteli tyytyväinä. Vaikka eihän noin pieni edes tajunnut kuolemaa. Se oli liian suurta pienelle mielelle.
Pöks
Hyppely keskeytyi siihen, kun tielle tuli joku tumma otus. Pentu kaatui pyllylleen maahan ja kohotti katseensa ylös. Sieltä katsoi tumma kettu meripihkan värisillä silmillä. Sillä oli kovin tyly ilme, ja se vain katsoi.
"Hei", pentu tervehti leveä hymy edelleen kuonollaan. Vastausta ei kuulunut. Ehkä se oli vain vähän ujo?
"Miksi setä näyttää vähän omituiselle?" narttu jatkoi. Tällä kertaa kettu jopa reagoi, se kallisti vähän päätään. Sen niskasta kuului naksahdus, mutta keltainen ei pitänyt sitä tärkeänä.
"Siis tarkoitan noita... Outoja jalkoja. Ja korvasi on jotenkin omistuiset. Ja sinullahan on... Yksi, kaksi... neljä häntääkin!" michia selitti innoissaan. Uroksen kuonolle oli ilmestynyt jotenkin outo virne. Ja se katsoi oudosti. Mitähän sillä oli mielessään? Kettu laskeutui Stabin tasolle.
"Häntiä on kolme, ei neljä. Yksi, kaksi, kolme. Vasta sitten tulee neljä", vieras uros sanoi pelottavan hunajaisella äänellä. Joka oli hiukan käheä. Ehkäpä sillä oli vain kurkku kipeänä. Olihan nyt syksy.
"...Aijjaa", pentu vastasi. Sen leveä hymy oli jo kadonnut, tuo setähän tuntui jotenkin pelottavalta.
"Onko sinulla hajuakaan, missä nyt olet?" kettu jatkoi liian imelällä äänellään.
"Olen jossain heinikossa", narttu vastasi reippaasti, vaikka sitä jo vähän pelottikin.
"Olet kuules ranwien alueella, se on paha paikka." Minchia pysyi hiljaa, ja kallisti päätään kysymykseksi. Kettu nousi istumaan. "Katsos, ranwit ovat normaaleja koiraeläimiä, mutta niillä on sellainen paha ominaisuus, että kun ne purevat, muutut itsekkin ranwiksi. Ja ranwit näyttävät hiukan omituisille. Niillä voi olla ylimääräisiä silmiä, jalkoja, häntiä, ja muutenkin ne voivat näyttää kauheille monstereille", uros selitti pennulle hienovaraisesti. Pennun mieleen tuli juuri ajatus, että sittenhän tuo setäkin oli varmasti ranwi! Narttu nousi seisomaan ja otti pari peruutusaskelta.
"Mutta hei, älä mene minnekkään. Vaikka olenkin ranwi, minä en ole paha. Haluan vain auttaa sinua. Haluatko, että vien sinut takaisin minchian alueille?"
Pentu nyökytti varovasti päätään. Ehkä tuohon setään voisi sittenkin luottaa.
"Noniin, seuraahhan sitten minua", uros sanoi ystävällisesti ja nousi seisomaan. Ei ollut mitään vaaraa enää, sanoihan musta itsekkin olevansa kiltti. Narttu koitti tiirailla heinikon yli siinä seuratessaan mustaa, vaan mitään ei näkynyt.
Pian pentu rämähti maahan kahden tassun tönäistessä. Nuo tassut jäivät pennun "hartioiden" kohdalle pitämään keltaista kiinni sen maatessa selällään.
"M-miksi sinä noin teit?" kauhu alkoi jo vallata nartun, se kuitenkin puraisisi tätä. Ja sitten pentu itsekkin olisi ranwi lopun ikäänsä. "Ä-älä jooko pure minua, olen vasta nuori, voin etsiä sinulle jonkun muun jota purra!" keltainen suoraansanoen kiljui silmät kosteana.
"Ei hätää kulta, en minä sinua purisi", kettu sanoi aivan liian maireasti ja hymyillen.
This is the end of everything
You are the end of everything
Pennun pää oli täynnä kysymyksiä, mitä se sitten tekisi? Mitä... mitä se muka pystyisi tekemään? Tappamaan tämän? "Älä tapa minua, älä, jooko, olen vasta pieni!!" narttu alkoi parkumaan, kyyneleet virtasivat ja kastelivat keltaiset posket.
"Tyst, tyst, enhän minä sinua tappaisi...", uros jatkoi ja alkoi silitellä dinojalallaan pennun poskea. Pentu ei tajunnut yhtään, mitä tulisi tapahtumaan. Niimpä tuo alkoi rimpuilemaan, koitti keinoilla millä hyvänsä päästä pois, mutta vahvat tassut pitivät tuon paikoillaan. Kyyneleet olivat jo kastelleet melkein koko naaman, mutta niitä virtasi edelleen. Kettu laski päänsä pennun takajalkojen korkeudelle, niiden väliin, ja alkoi nuolla. Pentu huusi ja kiljui minkä pystyi, mutta kukaan ei tullut apuun. Ketun nuoleminen sieltä tuntui ällöttävälle, keltainen ei halunnut tätä. Se koitti huitoa jaloillaan ja purra mustaa etutassuista, muttei yltänyt. "Mitä sinä teet?!!" narttu kiljui, minkä itkun seasta pystyi.
Vihdoin minchia sai raapaistua kettua poskesta. Joka ei tosin olisi kannattanut.
"Mitä sinä teit?" uros murahti nopeasti. "Vanhempia kunnioitetaan!" tuo ärjäisi ja läppäisi pentua tassullaan poskelle. Narttu vain inahti, se ei jaksanut enää huutaa. Kyyneleet vain vierivät pitkin poskea. Uros kävi kunnolla makaamaan pennun päälle, joka meinasi litistyä, painoihan aikuinen kettu nyt sentäs jonkin verran, vaikka alipainoinen olikin.
[Ja nyt hyppäämme likaisten kohtien yli, ettei pienten pelaajien mielet turmellu~ 8')]
I haven't slept since I woke up
And found my whole life was a lie,
This is the end of everything
Stab heräsi, yöllä, aivan yksin, heinikössä. Se muisti todella tarkasti äsköiset tapahtumat, ennen kuin oli pyörtynyt. Narttu purskahti itkemään. Se ei tajunnut pienillä aivoillaan niitä äsköisiä tapahtumia, se ei tiennyt mitä tapahtui, se tiesi vain, miten inhottavalta se tuntui. Pentu nousi istumaan, miten nyt tärinältään pystyi. Se tosiaan tärisi kuin haavan lehti. Pelokkaana pentu katsoi ympärilleen, ja se näki ruohikon seassa monia kymmeniä kopioita siitä tummasta ketusta. Keltainen rupesi kiljumaan, ne ketut pyörivät pennun ympärillä, ne kuitenkin tekisivät sen uudestaan. "Menkää pois!" minchia kiljaisi ja lähti ryntäämään pois kettujen keskeltä. Ja... Pentuhan meni kettujen läpi? Olivatko ne haamuja? Mitä ne olivat? Ne seurasivat taas...
I think I'm gonna be sick and it's your fault
You are wrong, fucked and overrated
I think I'm gonna be sick and it's your fault
This is the end of everything
You are the end of everything
I haven't slept since I woke up
And found my whole life was a lie,
This is the end of everything
You are the end of everything
Pieni pentu, Stab hyppeli iloisesti pitkässä heinikossa. Oli kaunis syyspäivä, kaikki oli hyvin. Pentu oli myös hyvin ylpeä itsestään, se oli juuri saalistanut yhden jäniksen poikasen. Se näytti itselleen, että kykeni tosiaan elämään ilman äitiä. Leveä hymy oli täyttänyt keltaisen kuonon. Heinikossa oli kiva pomppia, kun ei nähnyt missään muuta kuin heinää. Olihan keltainen sen verran pieni vielä. Syksy oli kiva juttu, oli paljon värikkäitä lehtiä, ja Stab piti niistä. Elämä oli kivaa. Ja sitä olisi vielä paaaljon jäljellä. 'Minähän en kuole koskaan!, michia ajatteli tyytyväinä. Vaikka eihän noin pieni edes tajunnut kuolemaa. Se oli liian suurta pienelle mielelle.
Pöks
Hyppely keskeytyi siihen, kun tielle tuli joku tumma otus. Pentu kaatui pyllylleen maahan ja kohotti katseensa ylös. Sieltä katsoi tumma kettu meripihkan värisillä silmillä. Sillä oli kovin tyly ilme, ja se vain katsoi.
"Hei", pentu tervehti leveä hymy edelleen kuonollaan. Vastausta ei kuulunut. Ehkä se oli vain vähän ujo?
"Miksi setä näyttää vähän omituiselle?" narttu jatkoi. Tällä kertaa kettu jopa reagoi, se kallisti vähän päätään. Sen niskasta kuului naksahdus, mutta keltainen ei pitänyt sitä tärkeänä.
"Siis tarkoitan noita... Outoja jalkoja. Ja korvasi on jotenkin omistuiset. Ja sinullahan on... Yksi, kaksi... neljä häntääkin!" michia selitti innoissaan. Uroksen kuonolle oli ilmestynyt jotenkin outo virne. Ja se katsoi oudosti. Mitähän sillä oli mielessään? Kettu laskeutui Stabin tasolle.
"Häntiä on kolme, ei neljä. Yksi, kaksi, kolme. Vasta sitten tulee neljä", vieras uros sanoi pelottavan hunajaisella äänellä. Joka oli hiukan käheä. Ehkäpä sillä oli vain kurkku kipeänä. Olihan nyt syksy.
"...Aijjaa", pentu vastasi. Sen leveä hymy oli jo kadonnut, tuo setähän tuntui jotenkin pelottavalta.
"Onko sinulla hajuakaan, missä nyt olet?" kettu jatkoi liian imelällä äänellään.
"Olen jossain heinikossa", narttu vastasi reippaasti, vaikka sitä jo vähän pelottikin.
"Olet kuules ranwien alueella, se on paha paikka." Minchia pysyi hiljaa, ja kallisti päätään kysymykseksi. Kettu nousi istumaan. "Katsos, ranwit ovat normaaleja koiraeläimiä, mutta niillä on sellainen paha ominaisuus, että kun ne purevat, muutut itsekkin ranwiksi. Ja ranwit näyttävät hiukan omituisille. Niillä voi olla ylimääräisiä silmiä, jalkoja, häntiä, ja muutenkin ne voivat näyttää kauheille monstereille", uros selitti pennulle hienovaraisesti. Pennun mieleen tuli juuri ajatus, että sittenhän tuo setäkin oli varmasti ranwi! Narttu nousi seisomaan ja otti pari peruutusaskelta.
"Mutta hei, älä mene minnekkään. Vaikka olenkin ranwi, minä en ole paha. Haluan vain auttaa sinua. Haluatko, että vien sinut takaisin minchian alueille?"
Pentu nyökytti varovasti päätään. Ehkä tuohon setään voisi sittenkin luottaa.
"Noniin, seuraahhan sitten minua", uros sanoi ystävällisesti ja nousi seisomaan. Ei ollut mitään vaaraa enää, sanoihan musta itsekkin olevansa kiltti. Narttu koitti tiirailla heinikon yli siinä seuratessaan mustaa, vaan mitään ei näkynyt.
Pian pentu rämähti maahan kahden tassun tönäistessä. Nuo tassut jäivät pennun "hartioiden" kohdalle pitämään keltaista kiinni sen maatessa selällään.
"M-miksi sinä noin teit?" kauhu alkoi jo vallata nartun, se kuitenkin puraisisi tätä. Ja sitten pentu itsekkin olisi ranwi lopun ikäänsä. "Ä-älä jooko pure minua, olen vasta nuori, voin etsiä sinulle jonkun muun jota purra!" keltainen suoraansanoen kiljui silmät kosteana.
"Ei hätää kulta, en minä sinua purisi", kettu sanoi aivan liian maireasti ja hymyillen.
This is the end of everything
You are the end of everything
Pennun pää oli täynnä kysymyksiä, mitä se sitten tekisi? Mitä... mitä se muka pystyisi tekemään? Tappamaan tämän? "Älä tapa minua, älä, jooko, olen vasta pieni!!" narttu alkoi parkumaan, kyyneleet virtasivat ja kastelivat keltaiset posket.
"Tyst, tyst, enhän minä sinua tappaisi...", uros jatkoi ja alkoi silitellä dinojalallaan pennun poskea. Pentu ei tajunnut yhtään, mitä tulisi tapahtumaan. Niimpä tuo alkoi rimpuilemaan, koitti keinoilla millä hyvänsä päästä pois, mutta vahvat tassut pitivät tuon paikoillaan. Kyyneleet olivat jo kastelleet melkein koko naaman, mutta niitä virtasi edelleen. Kettu laski päänsä pennun takajalkojen korkeudelle, niiden väliin, ja alkoi nuolla. Pentu huusi ja kiljui minkä pystyi, mutta kukaan ei tullut apuun. Ketun nuoleminen sieltä tuntui ällöttävälle, keltainen ei halunnut tätä. Se koitti huitoa jaloillaan ja purra mustaa etutassuista, muttei yltänyt. "Mitä sinä teet?!!" narttu kiljui, minkä itkun seasta pystyi.
Vihdoin minchia sai raapaistua kettua poskesta. Joka ei tosin olisi kannattanut.
"Mitä sinä teit?" uros murahti nopeasti. "Vanhempia kunnioitetaan!" tuo ärjäisi ja läppäisi pentua tassullaan poskelle. Narttu vain inahti, se ei jaksanut enää huutaa. Kyyneleet vain vierivät pitkin poskea. Uros kävi kunnolla makaamaan pennun päälle, joka meinasi litistyä, painoihan aikuinen kettu nyt sentäs jonkin verran, vaikka alipainoinen olikin.
[Ja nyt hyppäämme likaisten kohtien yli, ettei pienten pelaajien mielet turmellu~ 8')]
I haven't slept since I woke up
And found my whole life was a lie,
This is the end of everything
Stab heräsi, yöllä, aivan yksin, heinikössä. Se muisti todella tarkasti äsköiset tapahtumat, ennen kuin oli pyörtynyt. Narttu purskahti itkemään. Se ei tajunnut pienillä aivoillaan niitä äsköisiä tapahtumia, se ei tiennyt mitä tapahtui, se tiesi vain, miten inhottavalta se tuntui. Pentu nousi istumaan, miten nyt tärinältään pystyi. Se tosiaan tärisi kuin haavan lehti. Pelokkaana pentu katsoi ympärilleen, ja se näki ruohikon seassa monia kymmeniä kopioita siitä tummasta ketusta. Keltainen rupesi kiljumaan, ne ketut pyörivät pennun ympärillä, ne kuitenkin tekisivät sen uudestaan. "Menkää pois!" minchia kiljaisi ja lähti ryntäämään pois kettujen keskeltä. Ja... Pentuhan meni kettujen läpi? Olivatko ne haamuja? Mitä ne olivat? Ne seurasivat taas...
I think I'm gonna be sick and it's your fault