Donian lehtimetsä :: Kuolema ei tahdo tappaa

[vohveli]

[Fujitus siis tänne :3]

Syksy. Mitä se toikaan tullessaan? Värikkäitä lehtiä pitkin maata, alastomia puita, sieniä, sateita ja kylmää ilmaa.
Ja se kylmä ilma ei sopinut sitten yhtään muuan ketulle. Sillä oli aina ollut huono vastustuskyky, ja sen takia tuo oli lähes poikkeuksetta saanut flunssan aina syksyisin. Ja jos tuo kettu jotain vihasi, niin flunssaa. Se kyseinen kettu sattui nyt makaamaan erään koivun alla, jossa lehdet alkoivat olla jo melko harvassa. Pieni tuulenvire sai jälleen yhden keltaisen lehden tipahtamaan, ja hiljaa se lenteli mustan uroksen kuonolle. Se heilautti päätään, jolloin lehti pääsi maahan asti, muiden kellastuneiden lehtien sekaan.
"HÄTSIIH"
Aivastuksen tuoman ilmavirran takia muutamat lehdet väistyivät ketun kuonon edestä. Tuolla ketulla, joka juuri niisti kirsuaan, oli nimikin. Sitä kutsuttiin Synniksi. Ei mikään unelma nimi, mutta eipä tuo ranwikaan mikään unelma ollut. Itseasiassa se oli melkoisen synkkä tapaus. Tai, no, oli sillä huumorintajuakin tullut yhä enemmän ja enemmän lisää, mutta tuo huumorintaju oli melko omaperäinen, ja vain harvat ymmärsivät sitä. Jos ne harvatkaan.

[Oho, tuli melko lyhyt, mutta ei se mitään~ ]

[Hiswa]

// Huomaa että Kaminarilla on nyt pentu mukana. 8'D //

Tummanharmaa sekarotuinen koirauros tallusteli hiljakseen Donian lehtimetsässä. Metsässä yli puolet lehdet olivat jo tippuneet, ja suurin osa niistä jäljelle jääneistä lehdistä oli kauniin syksyisiin sävyihin koristautuneita. Oranssia, keltaista.. Vihreää ei näkynyt puissa melkein enää ollenkaan. Kaminari haisteli rauhallisesti raikasta syysilmaa. Tarkoitus tälle pienelle metsäretkelle oli hyvinkin tärkeä, ja se tärkeä pieni syy tallusteli uroksen vierellä. Kaminarin katse kiertelee metsässä, mutta käy aina välillä - ikäänkuin varmistaen tuon vielä olevan vieressä -, pennussa.
Kaminari ja pentu olivat ylipäätänsä tullee metsään, koska isä halusi näyttää pojalleen lähiympäristöä, ja totuttaaa tuolle paikasta toiseen siirtymistä jo pienenä. Villikoirina, puoliksi susina olemisena oli omat haittansa ja hyötynsä. Villit eivät pysyttele elämäänsä paikallaan, niin kuin kesyt, ihmisten koirat. Villit juoksevat, villit vaeltavat. Villit tekevät mitä haluavat.

----------

V.E.I.V.L. = Victory
*Tallustelee isänsä vieressä ihmetellen sitä, miten puut ovat niin isoja. Katselee ihmeissään ympärilleen.* "Isi, tuolla on joku!" *Sanoo kallistaen päätään pysähtyen, samalla kun tuon isä pysähtyy myös. Menee lähemmäs isäänsä.*

[vohveli]

'Isi, tuolla on joku!'
Se oli kimeä ääni, varmasti jonkun pennun. Ja sillä oli näemmä isi mukana. Synti vaivautui nostamaan katseensa ääntä kohti, ja siellä tosiaan näkyi olevan tumma isi ja tumma pentu. Kettu pysyi kuitenkin maassa, tuskin tuo nyt ihan yks kaks vaan hyökkäisi päälle. Ja mitä sitten vaikka hyökkäisikin? Synnin tarvitsisi vain purra ja tuo rauhoittuisi edes hetkeksi. Ja sitten se olisi aivan niinkuin Synd, ranwi. Toisaalta, ainakaan ketun itsensä mielestä, ranwiksi muuttumisessa ei ollut mitään pahaa. Hän tykkäsi kaksipuolisista korvistaan, niillä nimittäin kuuli todella tarkasti. Se tykkäsi myös noista "dino-jaloistaan", jotka olivat kieltämättä todella käytännölliset. Ihmisillähän oli myös jotkut samantapaiset. Hetkeksi aikaa uroksen mielessä muistui nuo ihmisten kourat, jotka nappasivat tumman ja kantoivat äitinsä luo. Pentu oli joutunut näkemään kun nuo ihmiset...
Tumma sylkäisi hiukan limaa kurkustaan, jotta pystyisi edes sanomaan jotain. Vaan mitä nyt noille pitäisi sanoa? Katsoisi nyt ensin, miten nuo kaksi reagoisivat ranwiin.
Nuo helvetin takaumat. Itseasiassa 'joutunut' ei ollut oikea sana, kettu oli nauttinut siitä. Tumman kuonolla saattoi nytkin nähdä pienoisen virneen.

[Hiswa]

Kaminari hätkähtää pienesti. Se kääntää nopeasti katseensa kohti tummaa, puun alla makaavaa muukalaista. Uros tuijottaa hetken toista silmiin, kunnes kumartuu hieman kuiskaamaan pennulleen: " .. Odota tässä."
Tummanharmaa kävelee todella hitaasti hieman lähemmäs. Kun etäisyyttä on enää muutama metri, uros tajuaa jotain huolestuttavaa. 'Ranwi..' Kaminari ajattelee, ja hieman huulta purten yrittää rauhoittua. Se katsahtaa sivuilleen, ikään kuin varmistaen että niitä ei ole lisää.
Sitten Kaminari hymähtää, ja käntää katseensa taas toiseen. "Mitä sinunlaisesi saasta tekee täällä?" Tuo sanoo pysytellen tyynenä kuin viilipytty. Uros jännittää hieman lihaksiaan, jotta olisi valmiina juoksemaan pois. Tappelemaan uros ei aikonut jäädä, ei. Ei ainakaan pentunsa nähden.

---------

Victory:
*Istahtaa maahan ja katsoo ihmeissään ja pää kallellaan tapahtumia.*

[vohveli]

Synti tarkkaili tarkkaan tumman uroksen lähestymistä. Jätti pentunsa sitten tuonne, ties vaikka karhu tulisi ja veisi sen. Kai nyt isin pitäisi suojella tuollaista rääpälettä. Ehkä tuolle isille pitäisi opettaa, ettei pentuja tulisi jättää yksin?
Ääsh, vastahan kettu oli raiskannut yhden lapsen. Eipä tuo mitenkään erikoisen kivaa ollut, sillä kun ei ollut oikein kehittyneet kaikki kehonosat. Mutta tumma halusi vain... härnätä sitä? Ei, mielumminkin se halusi... Mitä se ylipäätään halusi?
Samapa tuo.
Ranwin korvat värähtivät vieraan puhuessa. 'Saasta.' Kyllä, saastaksi se oli päässyt nimittelemään. Kettu mulkaisi murhaavasti tuota urosta. Se oli juuri hyppäämässä tuon kaulaan, saastaksi nimittäin ei tätä ranwia nimitelty! Vaan, ei se halunnut hypätä toisen kaulaan. Se ei ollut juuri nyt sillä tuulella. Tumma koitti hillitä vihansa, se halusi hoitaa tämän sivistyneemmin. Tai... kiusallisemmin.
Synti nousi istumaan, pienoinen virne kuonollaan. "Mitä sieltä pääsi suusta?" tuo sanoi karkeasti. Uros katsoi sitten tummaa pentua loitommalla.
"Kuulitko mitä isisi sanoi? Eikö se ollutkin loukkaavaa? Isiltäsi taitaa puuttua käytöstavat", kettu sanoi aivan kuin lastentarhan opettaja. Katse kohtasi jälleen tuos isän silmät.
"Minunmielestäni sinun pitäisi pyytää anteeksi, pentu ottaa katsos aina vanhemmista mallia", tuo jatkoi. Virne oli jo kadonnut tuon kuonolta.
"...Ja aika äkkiä", ranwi murisi matalalla äänellä, jottei pentu kuulisi. Pitkät kynnet tarrautuivat maahan, tassut olivat valmiina ponnistamaan tuon uroksen kaulaan kiinni.
Tätä kettua ei nimittäin kutsuttu saastaksi.