Echo Again // Donian Lumilakeus// Tika

[mansikkapoika]

[Tika tänne Sawylen kanssa~]

Lunta. Lunta. Sitä ei kuitenkaan ollut kovin paljon. Maa oli kuitenkin täysin untuva lumen peittämä.
Paikka oli aivan hiljainen, ja huonokuuloisempikin olisi kuullut kuinka tuuli kuiski korvanjuuressa.
Pian kuitenkin hieman kauempaa näkyi tumma koiraeläimen hahmo, joka käveli verkkaisesti lumisessa maassa.

Hieman allapäin oleva, ehkä jopa masentunut, uros käveli rauhallisesti lumen peittämällä maalla. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut.
Todella..todella..Donia mietti hetken.
Luntakin alkoi pikkuhiljaa satamaan. ..tylsää. Jopa minulle. Arashi mietti. Hän ei ollut pahemmin ulkona viihtynyt, eikä tulisi varmaan viihtymäänkään.

Lumihiutale leijaili hiljalleen tämän kuonolle. Jipii.Ratkiriemukasta. Melankolinen koirasusi jatkoi kävelyään jättäen tassunjälkiään lumiseen maahan. Nyt kyllä seura kelpaisi, vaikka tämä ei olekkaan mikään maailman parhaimpia tutustumaan.
Lopulta uros ei enään jaksanut tallustella lumessa, vaan istahti maahan ja katsoi lunta tupruavalle taivaalle, ja sai hieman lunta punavalkoisiin silmiinsä. Tulisipa joku.

[Tika]

Mustat tassut jättivät jälkiä pehmeään puuterilumeen siron koiran loikkiessa ympäri ja eteen ja taakse. Sawyle heilautti punamustaa häntäänsä ja loikkasi pitkän loikan eteenpäin laskeutuen kevyesti kylmään maahan. Lumilakeudella kävi pieni kylmä tuulenviri, mutta se ei narttua paljon hetkauttanut. Koiralla oli sen verran pakus turkki, että tuulikaan ei helposti päässyt tätä kylmettämään. Neiti rauhoitteli itseään ja asteli jonkin matkaa rauhassa katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Nartun sinisiin silmiin pisti kauempana oleva tumma epämääräinen möykky. Koira suuntasi askeleensa kiinnostuneena lähemmäs, ja huomasi möykyn hahmottuvan koiraeläimeski. Seuraa! Mukava kun ei tarvitsisi yksin olla. Iloisena tämä siis asteli lähemmäs toista.

Päästyään parin metrin päähän toisesta koira pysähtyi ja hymyili hiukan.
"Päivää!" kailotti valkea reippaasti ja istahti tömähtäen alas, kun toinenkin istui. Lumi pöllähti hieman tämän ympärillä ennen kuin asettui taas aloilleen. Narttu heilautti häntäänsä laajassa kaaressa saaden lumen taas pölisemään.
"Kukas sinä olet?" kysyi tämä uteliaana katsellen toista päästä hännänpäähän. Ihan normaalin näköinen donia oli tuo.
"Minä olen Sawyle", tokaisi narttu vielä huomattuaan olleensa epäkohtelias.

[mansikkapoika]

Arashi pyyhki lumen vetistämiä silmiä ja ravisteli hieman päätään. Yhtäkkiä hieman lunta pöllysi jälleen tämän naamalle. Harmaa katsahti suuntaan josta lumi pöllysi, ja näki naaraspuolisen donian.
Näin pian hänen rukouksiin oli vastattu. Joku todella tuli.

"Hmmh.." Arashi hymähti ja hymyili pienesti.
Öh, pitäisi kai sanoa päivää..?
"Hei, hyvää päivää, öh.." Arashi sönkötti hätäpäissään.
Uros ei nimittäin ollut ikinä ollut hyvä tutustumaan keneenkään, eikä ystäviäkään ole ollut. Tällä kertaa hän todella tahtoi ystävystyä. Joten nyt tämä päätti stempata.
"eikun siis.. Nimeni on Arashi"
Hän ravisteli päätään hiukan virvotakseen ja hymyili.
"Sawyle, se on melko kaunis nimi." Arashi hymyili kohteliaasti naaraalle ja toivoi parasta.
Viimein hän tapasi jonkun, eikä aikonut nyt möhliä tätä.

[Tika]

Narttu ei huomannutkaan toisen sönkötystä, vaan loisti iloisena. Toinen oli varmaan hyvä tyyppi, ei näin aluksi ainakaan vaikuttanut inhottavalta. Kiltisti tervehti ja kaikkea. Saisi täältäkin nyt jonkun ystävän! Se olisi kivaa, muttei toki pitänyt toivoa liikoja.
"Oi, kiitos Arashi", sanoi Sawyle reippaasti ja hymyili leveästi.
"Mistäs tänne lakeudelle eksyit?" kysyi koira sitten pirteänä ja kallisti päätään uteliaasti.

"Minä saavuin tänne, koska pidän lumesta ja halusin tutkia paikkoja. Saavuin ihan vastikään tänne saarelle, ja olen nyt ihan innoissani tästä paikasta!" Donia solkkasi vilkkaasti ja touhukkaasti ja virnisti sitten iloisesti. Häntä heilahti taas reippaassa kaaressa pölläyttäe lunta.
"Pidätkö sinä lumesta?" Kysyi tämä vielä kuin ohi mennen.

[mansikkapoika]

"Hmm. No tulin tänne muuten vain, ilman mitään erikoisempaa syytä. Täällä vain on niin kaunista."
Uros sanoi naaraalle ja katsahti taivaalle. Lisää lunta tulossa.
Mukavaa.. En olekkaan ennen keskustellut naaraan kanssa näin tuttavallisesti.. Tämä tuumi ja hymähti.
"Oikeasti? Saavuit vasta? Minä olen elänyt koko elämäni tällä kirotulla saarella. Ja tiedätkös, täällä voi henkisesti romahtaa hyvin nopeasti. Itsekin olen joutunut kokemaan sen.."
Arashi katsahti murheellisesti maahan mutta nosti päänsä pian ylös. Hän alkoi jälleen miettimään. Minähän alan jo innostua tästä keskustelusta. Enkä todellakaan aio antaa itseni ajatella mitään murheellista..
Pitemmittä puheitta uros hivuttautui hieman lähemmäksi naarasta ja hymyili. Hän oli kuullut että jos haluaa tutustua, on osattava hymyillä. Ja piru vieköön hän aikoi hymyillä.

"Kyllä, minä pidän lumesta, pidän sen väristä, hajusta ja äänestä. On todella kaunista kun lumi leijailee hiljalleen maahan, ja yhdistyy muiden lumihiutaleiden kanssa yhdeksi. Sanotaan että ei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutaletta, mutta minä uskon että on. Tuskin kaikki voivat olla niin erinlaisia."
Donia mietti hetken sanojaan ja ei uskonut mitä kaikkea oli tullut sanottua. Toivottavasti toinen ei luullut häntä aivan pimahtaneeksi.
"Pidät minua varmaan ihan outona.."
Uros sanoi Sawylelle ja hymyili hieman surumielisesti toiselle.

[Tika]

"Niinhän täällä on, kaunista", sanoi koira hymyillen. Sillä kaunistahan täällä todella oli, ainakin jos piti lumesta. Valkea nuuhkaisi hiukan ilmaa saaden kirsuunsa lumen tuoksun ja Arashin hajun. Ei siis mitään erikoista lähettyvillä.
"Oletko? Hurjaa", vastaa narttu silmät pyöreinä. Oli hiukan vaikea kuvitella, että joku voisi olla elänyt tällä saarella aina, kun itse oli vasta saapunut. Mutta se, että täällä saattoi kuulemma romahtaa helposti, ei huolettanut tätä. Se ei aikonut romahtaa, vaikka mikä olisi. Sawyle ei ehkä aivan tajunnut asiaa, mutta eipä se sitä haitannut.

Voi, toinenkin piti lumesta! Sehän oli mukavaa, ainakin Sawylen mielestä. Sawyle itse ei tosin erotellut lumesta mitään erikoisia kohteita joista piti, vaan piti siitä ylipäätänsä. Mutta mikäs siinä, jos toinen kerran halusi erotella, niin eikait siinä mitään pahaa ollut.
"Minäkin pidän lumesta", totesi tämä iloisesti hymyillen.
"Enkä pidä", sanoi valkea hieman hämmästystä äänessään. Eihän toinen ollut outoa lähelläkään, ei toki.
"Miksi minä sinua nyt outona pitäisin?" kysyy koira vielä uteliaasti ja heilauttaa pikkuisen häntäänsä.

[mansikkapoika]

"No.. Kun höpötän kaikkea ihan omituista"
Uros vastasi toiselle ja huokaisi. Hän taisi olla liian melankolinen.
Puheenaiheetkin alkoivat loppua tältä.
Hän venytteli hieman ja liikutti korviaan eteen ja taakse.
"Mitäs jos lähtisimme kävelemään?" Arashi kysäisi ja nousi ylös. Hän katsahti jälleen taivaalle.

Hiljainen lumisade alkoi muodostumaan jo pienimuotoiseksi pyryksi. Jos pyry tuosta vielä yltyisi, niin tänne eksyisi kyllä helposti. Arashi sai jälleen lunta silmäänsä ja ravisti hiukan päätään. Tuon suuhun alkoi jo hieman sattumaan, olihan siinä melko iso arpi josta kaikki kylmä pääsi. Harmaa lipaisi tuota arpea hieman lämmitääkseen sitä.

[Tika]

"No ei sinun jutut kyllä nyt niin kamalan omituisia ole", toteaa tämä pirteästi. Toinen on selvästi hyvä tyyppi, ja ansaitsee siten nhädä tämän elämänilon kokonaan. Jos se nyt oli edes mikään hyvä juttu toisen mielestä, saattoihan tämä tuntua tuosta ärsyttävältäkin. Mistä sitä tiesi.
"Mennään vaan", hihkaisee tämä ja pomppaa pystyyn häntä heilahtaen. Narttu pyörähtää hiukan mielistelevän näköisenä jopa, ja pomppaa sitten ylöspäin napaten ison lumihiutaleen suuhunsa sankkenevasta pyrystä. Lumi oli ihanaa, ja niin oli lumisadekin. Haltioituneena koira pomppaa vähän edemmäs napaten joka pompulla suuhunsa lumihiutaleita. Sitten tämä seisahtuu ja katsahtaa virnistäen toiseen. Toivottavasti tuo ei nyt luulisi tätä omituiseksi. Tämä oli vain elämäniloinen, siksi se pomppi ja hyöri tuolla tavalla. Minkäs se luonteelleen mahtoi.

[mansikkapoika]

Arashi hymyili nähdessään toisen touhut. Olihan se mukavaa olla pirteässä seurassa. Uros mietti että jos itsekkin nappaisi lumihiutaleen. Ei kyllä sopisi tämän luonteeseen. No, mitä väliä, ei yksi kerta ketään tapa.
Niinpä harmaa hyppäsi ja nappasi lumihiutaleen. Ei se niin kamalaa ollutkaan. Uros käveli
toisen vierelle ja sanoi "Tiedätkös, minulla ei ole ollut näin mukavaa varmaan ikinä."
Tämä sanoi valkealle ja hymyili jälleen. Todella, todella mukavaa.
Lumipyry yltyi edelleen, mutta ei ollut vielä mitään hätää että eksyisi. Eihän tässä nyt aivan vajavaisia oltu. Harmaa jatkoi kävelyään, olettaen että toinen tulisi perässä.

[Tika]

Sawyle katseli, kun toinenkin hyppäsi lumihiutaleen perässä. Narttu virnisti leveästi. Niin sitä pitää. Vähän hauskanpitoa.
"Niinkö? Hyvä kun viihdyt", sanoi tämä naurahtaen ja lähti sitten seuraamaan Arashia heilutellen häntäänsä. Koira lipaisi ilmaa edessään, lumisade oli jo niin tiheää, että hiutaleen sai suuhunsa jo sillä että avasi sen ammolleen. Narttu katseli, kuinka lumi kasaantui hitaasti, mutta varmasti kauniiksi kerrokseksi entisen lumen päälle. Kahdet tassunjäljet vain jäivät kun nämä kulkivat lakeudella. Valkoinen hyppeli välillä ihan missä sattui, ja pyörähtipä lumeenkin kierimään. Donia jäi hetkeksi makaamaan lumisateen keskelle tassut kohti taivasta katsellen putoilevia valkoisia hiutaleita.

[mansikkapoika]

[Anteeksi ku kesti on ollu kiireitä :<]

Uros kääntyi, ja näki pian toisen makaavan lumihangessa. Harmaa katseli hetken toisen touhuja, ja käveli sitten tämän viereen ja katsoi tämän naamaa ylhäältä päin. Lumi alkoi kasaantua tämän päälle ja tämä ravisteli hieman päätään.
"saatat vilustua tuolla tavalle" Arashi sanoi ihan vitsinä ja huomasi lumipyryn yltyvän jo miltein myrskyksi.
"Öh, tuota.. Kannattaisiko meidän jatkaa matkaa? Kohta eksymme oikeasti." Tämä sanoi toiselle hieman vakavuutta äänessään. Hän huomasi myös, että näiden tassunjäljetkin olivat jo kadonneet maasta.
ei olisi kovinkaan hyvä jos eksyisimme..
Uros ajatteli. Hän taisi olla hieman stressaantunut.
Kaiken mahdollisen tuo otti huomioon.

[Arvaa mitä sain päähäni? sopisiko jos laittaisin Arashin ihastumaan Sawyleen? > ps anteeksi lyhyt..]

[Tika]

[[Eipä tuo mitään 83 Kävisihän se, vaikka en mene vannomaan, että Sawweli vastaisi tunteeseen samallalailla x]]]

Koiran näkökentän peitti kohta jo toisen naama. Valkoinen virnisti toisen kommentille.
"No voi olla, mutta kerranhan sitä vain eletään!" sanoi donia iloisesti ja reippaasti ennekuin pyörähti mahalleen ja nousi siitä seisomaan. Neitokainen puisteli lunta turkistaan. Sawyle katsahti toista hiukan hämmentyneenä, koska se ei ollut huomannut pyryn yltymistä. Mutta nyt kun osasi ajatella asiaa, niin myrskyhän täällä kohta olisi. Hupsis.
"Ehkäpä olet oikeassa", totesi tämä silti aina yhtä pirteästi kuin aiemminkin ja heilautti vielä häntäänsäkin tarmokkaasti.
"Olet muuten hyvä tyyppi", heitti koira vielä kuin ohimennen. Niin se ajatteli. Sen mielestä toinen tosiaan oli hyvä tyyppi, mukava kaveri.

[mansikkapoika]

[Ei tarvitsekkaan vastata, ajattelinkin yksipuolista rakkautta :'3]

Hymy levisi uroksen huulille ja tämä naurahti kuultuaan mitä toinen oli hänestä sanonut.
"Kiitos, itsekkin olet todella hyvä tyyppi" Arashi vastasi toiselle naama hieman punertavana. Ei hänelle ennen oltu niin sanottu.
Arashi mietti hetken. Mikä tämä uusi tunne oli? Hänen sydämensä löi todella lujaa. Hän taisi olla..
Ihastunut?

Lumipyry ei ollut enään pelkkä pyry, se oli jo myrsky. Arashi ei enään nähnyt eteensä. Sawyle alkoi kadota pikku hiljaa tämän naaman edestä.
"Sawyle! Missä olet!?" Uros huusi ja käveli ympäriinsä. Siinä myrskyssä voisi kadottaa jopa itsensä, niin kovaksi se oli yltynyt.
"Sawyle!" Harmaa huusi niin kovaa kuin pystyi. Hän ei kuullut mitään myrskyn läpi. Hän ei nähnyt mitään myrskyn läpi. Hän ei haistanut mitään myrskyn läpi. Uros hätääntyi ja käveli ympäriinsä. Toivotonta. Sawyle oli kaikoinnut Arashin näkökentästä.
Tässäkö tämä sitten oli? uros kysyi itseltään. Kyynel vierähti harmaan poskelle.
"Pärjäile." Tämä sanoi myrskyn läpi Sawylelle, vaikka ei hän varmasti kuullutkaan. Uros lähti kävelemään suoraan eteenpäin, ja toivoi löytävänsä tiensä läpi myrskyn.

[Kiitos pelistä : >]

[Tika]

[[Jeejee 83]]

Sawyle naurahti rempseästi. Lumimyrsky oli kuin yllättäen tihentynyt. Koira pyörähti muutaman kerran ympäri lumessa ja nosti sitten päätään. Sen yllätykseksi Arashia ei enää näkynytkään missään. Hämmästyneenä nousi koira ensin istumaan ja sitten seisomaan, ja yritti tähytä myrskyn läpi. Mutta se oli toivotonta, hyvä kun edes oman nenänsä täällä näki. Narttu irvisti turhautuneena.
"Arahsii?" huhuili valkea, mutta tuskinpa toinen kuuli. Täällä ei nimittäin kuulunut mitään muuta kuin tuulen ulvontaa. Narttu huokaisi kaihoisasti. Harmi kun Arashi oli kadonnut, olisi ollut mukavaa olla seurassa. No, ei voinut mitään. Narttu laskeutui taas makuulle ja käpertyi kerälle kasvavaan kinokseen. Sitä oli yhtäkkiä alkanut kovasti nukuttamaan. Eihän sitä ollut järkevää nukahtaa keskelle lakeutta lumisateessa, mutta donia luotti turkkinsa lämpöön ja ympärille kasautuvan lumen lämmönpitokykyyn sen verran, että sulki silmänsä.

[[Kiitos sinullekin ]]