Donia :: Lehtimetsä :: Stop me before I bleed

[vohveli]

[Eli CC + Mätä tännäi 8)]

Running, always running, into the distance
Stop me before I bleed, again
The echos of my voice
Follow me down
The shadows I cast
Follow me down

Deeper I'm falling
Into the arms of sorrow
Building descending
Into the arms of sorrow


Ja jälleen tuo eräs musta kettu oli erehtynyt tassuttelemaan donioiden alueelle.
...Ai mitenniin erehtynyt? No, eiköhän sen nähnytkin. Etutassujen takana komeili "dino-jalat", niinkuin uros itse oli noita raajoja ruvennut nimittämään. Häntiäkin sattui olemaan kolme. Tai oikeastaan niitä oli yksi, mutta se haarautui kolmeen. Korvatkin olivat kaksi puoleiset ja suusta pilkisteli jotkut mustat, kulmahampaiden laiset... hampaat? Niin, tuo kettu oli siis ranwi. Eikä asia oikeastaan haitannut yhtään, varsinkin, kun nuo dino-jalat olivat hyvinkin kätevät, sillä niistä löytyi kätevät sormet.
Tuo ex-donia istui erään rauduskoivun juurella, raapien vasemmalla dinojalan kynsillään omaa kylkeään. Tuo kylki oli jo tahrautunut märästä verestä. Veren virtaus kyljessä jotenkin rauhoitti urosta. Samoin kipu, jonka se tunsi aina kynnen viiltäessä jo auki olevaa kylkeä.

[Ee, lyhyt tönkkö kökkö paska x) Piti jatkaa vielä tuosta, mutta tuli lähtö]

[cyanidecat]

[ Mikään tönkkö ole, hyvä son! 8) ]

Mätä
Muuan valkoturkkinen uros joka omisti suuren vihreän irokeesiharjan oli liikkeellä lehtimetsässä.
Susi kuljeskeli rauhaisana sillä tuo ei odottanut näkevänsä Minchioita tai Ranweja Donioiden reviirillä.
Tutut hukat ja koirat kutsuivat tuota keesipäätä Mädäksi.

Mätä hypähti pitkillä jäntevillä jaloillansa matalalle kivelle ja katsahti sitten hieman ympärillensä.
Oli rauhaisa tunnelma eikä ketään näkynyt näköpiirissä.
Mätä vetäisi kirsunsa täyteen lehtimetsän raikasta ilmaa,
ja aivan yllättäen tuo haistoi vieraan hajun.
Suden korvat nousivat oitis pystyyn ikäänkuin kuullakseen jotain.
'Mhm? Vieraita... Toivottavasti ei Minchia tai Ranwi...'

Uros hypähti matalalta kiveltä takaisin maankamaralle.
Mätä otti varovaisia askelia hajun suuntaan ja hetken kuljettuaan sen näkökenttään ilmestyikin
vieras.
Tuo ei ollutkaan susi tai koira niinkuin Mätä oli odottanut.
Mädän silmään pistivät oitis vieraan etutassujen takaa pilkistävät raajat.
Sen täytyi olla Ranwi.

Mätä vetäisi rauhallisen mutta varuillaan olevan egon päällensä.
"Sinä et taidakkaan olla Donia?",
huudahdin tummaturkile jyrkällä äänellä.

[vohveli]

Tuo Synti-niminen kettu oli niin syventynyt raapimaan avointa kylkeään, ettei edes älynnyt kirsuun tulevaa vieraan koiran tai suden hajua. Se oli keskittynyt vain siihen ihanaan veren tuoksuun, joka tulvi kyljestä. Uros olisi halunnut nuolla sitä kyljestään, ja maistaa sen herkullisen maun, muttei kyennyt. Tai ehkä olisikin, jos olisi kunnolla yrittänyt. Mutta se ei olisi ollut kannattavaa, sillä niskat olisivat saattaneet jäädä silloin moneksikin päivää jumiin. Tummaturkilta nimittäin puuttui yksi nikama niskastaan. Niin harmittomalta kuin se kuulostaakin, se silti oli aika suurikin haitta ranwille.
'Sinä et taidakkaan olla donia?'
Mtääh, ei täällä pitänyt olla ketään? Äkkiä Synti vetäisi dino-jalkansa pois vuotavan kyljen luota. Ihan vain siksi, ettei paljastaisi itsetuhoisuuttaan muille. Vaikkakin, jos tulija oli tarkkaillut jo kauankin uroksen tekemisiä?
Pää kääntyi äänen suuntaan, jolloin niskasta kuului taas se ikävä naksahdus ja pistävä tunne valtasi koko niskan. Tuota kettu ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään, vaan katsoi ilmeettömällä katseella paikalle ilmestynyttä doniaa, joka oli kieltämättä melko hurjan näköinen.
"Voi hyvinkin olla", tummaturkki vastasi karkealla äänellä. Kurkussa olevan liman takia se alkoi jo kuulostamaan liiankin karhealta, ja kurkussa oleva tunne pakotti Synnin yskäisemään ja sylkäisemään tämän jälkeen suuhun tulleen liman. Ee, nyt ei jotenkin huvittanut virnuilla ja keskustella kehittäviä.

[cyanidecat]

Mätä
Mätä tarkkaili tummaa vierasta kirkkaankeltaisilla silmillänsä.
Silmät liikkuivat nopeasti ja tuntuivat seuraavan ranwin pienintäkin liikettä.
Oikeastaan Mätä ei ollut lainkaan tappelunhaluinen jossei toinen aloittaisi taistelua tai sen suurempaa meininkiä.
Silti Mätä ei voinut mennä avosylin ottamaan toista vastaan,
olihan tuo silti Donioiden aluetta eivätkä muut Doniat varmaankaan katsoisi hyvällä muiden kanssa kaveeraamista.
Eikä Mätä tietenkään voinut olla varma millainen tämä vieras oli.
Sehän saattaisi olla vaikka vakooja, "ammattiteurastaja" tai ties mitä.
Harvemmin muiden laumojen asukit suhtautuivat hyvin Donioihin.

"Arvashin.", Mätä sanoi hiljaa matallimmalla äänellänsä mitä tuo kurkustaan vain pystyi päästämään.
Mätä piti suutansa tiukasti kiinni ja liikutteli kieltänsä ylänielussa hinkaten lävistysnapeilla suutansa,
ikäänkuin tuo olisi hieman hermostunut.

Valkoturkki otti pari hidasta askelta lähemmäs ranwia.
"Taidat olla ranwi... neh?", heitti tuo suustansa rennosti mutta silti varuillaan olevasti.
Kuin pakonomaisesti Mädän silmät hakeutuivat tummaturkin kyljessä sojottavaan haavaan.
"Shähän vuodat.
Taishtelusshako shitä on tullut oltua?", Mätä sanoi.
Sen äänensävy ei ollut vihamielinen muttei myöskään ystävällinen.
Todella normaali pikemminkin.

[vohveli]

Niin, harvemmimpa erilaumalaiset olivat kauhean ystävällisiä toisilleen. Tosin, ei Synti mikään ystävällinen ollutkaan. Tai, ystävällinen se oli siinä mielessä, että ei hyökännyt kimppuun. Ketulla nimittäin ei ollut lainkaan väliä, mihinkä laumaan toinen kuului. Se ei ranwina ollessaankaan ollut lojaali kenellekkään suuremmalle hepulle. Vaikkakin musta oli jo kolmantena arvoasteikossa. Olihan se jo ärsyttänyt betaakin tahallaan. Mutta ketään se ei tottelisi, sillä selvä. Tai voisihan se totella toki, jos sitä itseään huvittaisi. Mutta se oli varmaa, että ranwi ei suostunut pakotetuksi mihinkään.
'Arvashin'
Synti pani merkille tuon suhisevan ässän. Ehkä sillä oli puhevika. Ei tärkeää. Tosin olisihan sillä voinut kiusata, jos olisi sattunut huvittamaan. Mutta kun ei sattunut huvittamaan. Itseasiassa ketulla oli harvinaisen tyhjä olo, mikään ei huvittanut. Ei vittuilu, tappelu, seksi, eikä... No, itseasiassa nuo kolme olevatkin tummaturkin koko elämä.
Meripihkanväriset silmät tutkailivat keesipäätä, joka tassutti muutaman askeleen lähemmäs. Tuo arveli ketun olevan ranwi. Oliko suurikin yllätys? Vastausta toinen ei kuitenkaan saanut. Uros vain kohotti kulmiaan, kuin kertoakseen, että 'tiedät itsekkin'. Kettu vain säästeli sanojaan. Jota se ei muuten ollut tehnyt piitkään aikaan. Igo tosiaan oli muuttanut paljonkin Syntiä. Siis muutenkin kuin ranwiksi muuttumisella. Tuo oli tosiaan oppinut puhumaan paljon enemmän.
Vaalean keltaisten silmien osuessa veren tahrimaan kylkeen, dino-jalka liikahti automaattisesti sen päälle. Sen jälkeen tulija kysyikin siitä.
Donia oli muuten... harvinaisen neutraali. Se tuntui jotenkin oudolta. Mutta joo, piti keksiä selitys haavalle kyljessä.
...Mutta keesipää tarjosi näemmä itsekkin selityksen. Ja se kelpasi hyvin.
"Jep", kuului matala murahdus kurkusta. Ee, Synd tykkäsi kovin omasta äänestään sen karheuden ja mataluuden takia.

[cyanidecat]

Mätä
Susi nyökkäsi pienesti toiselle eikä pihahtanutkaan hetkeen.
Mätä raotti hieman suutansa ja nuolaisi kielellänsä koiraeläimille yleisiä raateluhampaita.
Syynä tuolle oli pieni näläntunne tuon mahanpohjassa.
Tosin nälkä ei ollut huutava,
sitä voisi hyvinkin lykätä tunnilla parilla eteenpäin.

Yllättäen Mätä käänsi selkänsä uskaliaasti vieraalle.
Tuo oletti että toinen ei ollut halukas upottamaan hampaitansa tämän niskaan.
Uros tassutelli hetken poispäin tästä tummaturkista ja haisteli kovastikkin ilmaa etsien jotain riistaa.
Mätä oli nimittäin päättänyt ruokailla heti,
sillä älyttömän nälkäisellä mahalla oli todella vaikeaa saalistaa jotain kun mahaa pisti kova nälkä.
Pieni nälkä oli vain hyvästä.

Mätä kohotti korviansa kuullakseen ääniä.
Pian tuo kuulikin pienoista rapinaa pusikosta.
Valkoturkki meni matalaksi ja ponkaisi yllättäen pusikkoon kuin tuli hännän alla.
Jänis lähti pusikosta juoksemaan kuolemanpelossa,
mutta Mätä pysytteli tiukasti sen kintereillä.

Pari juoksuaskelta ja sen jälkeen hyppy jäniksen niskaan.
Voimakkaat leuat puristivat jäniksen kaulaa painaen sen maata vasten.
Pian jäniksen sätkyttely loppui ja sen kaulasta vuosi kirkas veri.
Mätä otti jäniksen hampaittensa väliin ja tuli pois pusikosta.
Sitten tuo kävi makuulle maahan ja alkoi syödä jänistä vilkuillen aina välillä tuohon tummaturkiin.
Mätä päätti pitää tuota niin kauan silmällä kun se oli Donioiden alueella.

[vohveli]

Oho, oho, vaaleahan käänsi selkänsä ketulle. Normaalitilanteissa uros olisi hypännyt tuon kimppuun, muttakun. Nyt ei tosiaan huvittanut. Aikoikohan keesipää lähteä? Hyvä vaan, jos lähtisi, nyt kun Synti halusi olla yksin.
Vaan ei, se pomppasi puskaan, josta ryntäsi ruskeaturkkinen jänis. Se siis olikin päättänyt ruokailla. Håhåå, ilmaista ruokaa. Jos siis uros antaisi Synnille osan saaliistaan. Vaan, jos ei antaisi, laittaisi tummaturkki tuon antamaan.
Meripihkan väriset silmät tarkkailivat tuota ajojahtia, joka päättyikin pian, kun keesipää sai pupun kiinni. Veren vuotaessa tuon kaulasta, ranwin olisi tehnyt mieli hypätä pupun kimppuun ja lotrata verettä. Mutta ei nyt. Ei nyt kun tuo donia oli näkemässä. Voisi myöhemmin hankkia oman pupun, jonka kanssa leikkiä. Katse kääntyi katsomaan veresta tahriintunutta kylkeään, olisi sekin himottanut niin kovin. Naks. Niskassa tuntui taas se vihlaiseva kipu. Saatanan niska. Kyllä, uros inhosi sitä kovinkin. Siitä oli tappelussakin haittaa. Muutaman hetken musta piti päätään paikoillaan, tuijottaen kylkeään. Sattui niin julmetusti. Ja tuosta vihlovasta kivusta, jonka tuo tunsi lähes aina päätään ääntäessä, kettu ei ollut ikinä oppinut nauttimaan.
Toisen käydessä maahan jyrsimään jänistään, Synd käänsi päästä tuota kohti, jolloin kipu tuntui taas. Onneksi se ei ollut yhtä voimakas kuin äsken.
"Jos meinasit siihen jäädä syömään, saat antaa siitä minullekkin", uros murahti toiselle silmät viirussa.

["Vaan, jos ei antaisi, laittaisi tummaturkki tuon antamaan. " Err, kuulostaapas pervolta 8''D]