Post by Lara on Oct 10, 2007 18:06:00 GMT 2
Joo, ajattelin näin tylsissäni alkaa kirjoittaa Vilkun elämästä, ja menneisyydestä. Alkaen syntymästä 
Tämä saattaa toki aina välillä tyssätä etten kirjoittele jos vaikka ei ole mitään mistä kirjoittaa 8) Mutta jos lukijoita ei tule/löydy niin tämä ei pitkälle pötki.
__________________________________________________
Luku 1; Syntymä
Luminen, kylmä joulu aamu. Ilma oli kirpeää ja sieltä erottui ainoastaan oranssi läikkä, viimeisillään oleva susi narttu. Se taapersi hitaasti hengitys höyryten luuhistumaisillaan rahisevassa lumessa. Joka askellus upposi lumeen, ja se tuotti rasitusta tiinenä olevalle emolle. Vatsa oli mahdottoman suuri. Aina upotessaan oranssi kirosi mielessään sitä päivää kun lumi oli alkanut laskeutua maan päälle. Oranssin turkki oli koristeltu keltaisin kuvioin. Tassut, kyynerpäihin asti oli täysin keltaiset, kuonon pää oli keltainen, korvat olivat keltaiset. Hännänpää ja alus oli keltaiset. Takajalkojen lavassa oli keltaiset merkit, niinkuin tuon suvussa kuului olla edes yksi sellainen merkki jossain puolella kehoa. Tähän asti ainakin joka pennulla oli ollut. Nyt oli Arianelin vuoro jatkaa sukua, ja toivoa että jokaisella pennulla olisi jossain puolella kehoa edes yksi pieni merkki, kuvio, joka oli kaikilla suvun pennuilla ollut koko elämänsä. Narttu jatkoi matkaansa, se tiesi minne sen matkan oli tarkoitus pysähtyä joksikin aikaa. Vihdoin, muutaman vartin kuluttua paikka jo häämötti. Luola, jonka suu oli peittynyt kahdella tiheä oksaisella kuusella, joka oli taipunut. Siellä oli tämäkin syntynyt. Ja niin oli tarkoitus syntyä näidenkin pentujen. Ariane vilkuili ympärilleen ettei lähellä ollut mitään petoja jotka voisivat huomata kolon joka johti isoon luolaan. Nopeasti varmistuksen jälkeen oranssi vilahti luolaan ja oksat suulla vain kahisivat. Kun suulta käveli jonkin matkaa kyyryssä pääsi vihdoin suureen 'saliin' luolan sisään. Se oli valtava ja siellä kelpasi piilotella. Koska kukaan ei näkisi kolon suuta, muuta kuin ne jotka olivat tietoisia paikasta. Tämä oli myös yksi suvun salaisuuksista. Oranssi voihkaisi. Mahaan iski kipu ja susi lyyhistyi kovalle viileälle luolan lattialle. Silmissä heitti. Kaikki pyöri. Mahassa tuntui kamalalta. Sitten, hetkellinen rauhoittunut tunne valtasi nartun. Kunnes sitten taas tuli supistuksia. Pieni, suloinen pentu kierähti ja yritti nousta ylös. Emon silmät aukenivat ja tämä oli nousemassa ottaakseen pentunsa kylmältä lattialta, mutta sitten tuo iskeytyi taas lattiaan. Hengitys tiheni, supistuksia ja syntyi pentu. Nopealla liikkeellä Arianel kierähti kahden pentunsa puoleen ja nappasi nuo lähelleen. Mahaan koski, tuntui kuin miljoona pentua voisi syntyä vielä, mutta maailmaan putkahti enää kolme pentua. Se riitti nykyiselle emolle. Yksin hoitajalle. Kaikki pennut piti napata lähelleen etteivät ne paleltuisi viileällä lattialla. Sitten susi hoksasi ettei viileälle luolan lattialle ollut mitään lämmikettä tai muuta, ja vielä kirpeä talvi pakkanen. Ei kyllä susi voinut pentujakaan jättää kylmään odottamaan että emo hakee jotain lämmikkeitä lattialle joten susi nappasi pennut yksi kerrallaan niskasta ja kantoi nurkkaan. Sitten kun kaikki pennut olivat siellä, narttu käpertyi itse nurkkaan ja siirsi pennut ihan lähelleen. Jokainen pentu nuoltiin ja siirrettiin imemään maitoa nartun nisille. Susi käpertyi sitten pentujen ympärille lämmittääkseen noita keinolla millä hyvänsä. Sitten sen mieleen pälkähti että nimethän niille piti keksiä! Susi nosti päänsä. Katseli pentuja ja nappasi vanhimman siirsi sen hieman kauemmas muista ja mietti.
"Sinä, olet täten Mikael", narttu sanoi oranssille pennulle, jolla oli kaksi keltaista raitaa selässä, suvun tärkeimmät merkit! Sitten Mikael siirrettiin takaisin muiden luokse mönkimään ja satunnaisesti narttu valitsi taas yhden pennun viidestä muusta joka siirrettiin myös hellästi suden eteen jotta tuo pystyi tarkastelemaan. Tuo muistutti paljon Walouta, pentujen isää. Pentu oli heti jo menossa kauemmas, se oli erakko. Arianel nappasi pennun kiinni. Se oli narttu.
"Sinun nimeksesi tulee taas Walo, olet niin isäsi kaltainen", tuollakin pennulla oli yksi pieni merkki etutassussa, se oli kelvollinen. Kahden viimeisen urospennun nimeksi tuli Wil sekä Arkenil. Kaikilla neljällä pennulla oli raidat, jossain kohti. Mutta viimeinen pentu siirrettiin eteen, se oli nuorin ja pienin. Emon kauhistukseksi, tuolla pennulla ei ollut raitoja!
"E-ei. Sinä et, et voi olla pentuni!", narttu sanoi. Se oli karu totuus, suvussa oli kulkenut aina, että pennun emän piti kiistää olevansa merkittömän pennun emo. Elämä oli julmaa, ainakin tuossa suvussa.
"Sinusta tulkoon Vilhelmiina, ja sinä saat elää luonani vain tietyn ajan, jolloin joko lähdet itse, joudun häätämään sinut tai pahimmassa tapauksessa tappamaan. Täst edes et ole pentuni. Olet vain hoidokki.", asia teki kipeää, mutta se oli suvun laki. Suvun jonne Vilkku syntyi.
"Sinua kutsutaan täten Vilhelmiina nimen ohella myöskin Vilkuksi.", emo sanoi. Se oli pakko. Mutta ei tämä hylkäisi pentuaan vielä. Vaikka niin olisi pitänyt tehdä mutta susi ei voisi olla niin raaka, omalle pennulleen.
_________________________
To Be Continue
Eli siis jatkuu 8) Mitäs tykkäätte/ mitä ette tykkää? Kertokaa Kyllä, Vilkun suvussa on tuollainen perinne, mutta itse Vilkku ei pystyisi tekemään noin, vaikka pitäisi.. Eli jos haluatte että jatkuu, niin kommenttia 8) Ja oikeasti, kertokaa mitä pidätte ^^ En kuole kritiikistä ^^
Tämä saattaa toki aina välillä tyssätä etten kirjoittele jos vaikka ei ole mitään mistä kirjoittaa 8) Mutta jos lukijoita ei tule/löydy niin tämä ei pitkälle pötki.__________________________________________________
Luku 1; Syntymä
Luminen, kylmä joulu aamu. Ilma oli kirpeää ja sieltä erottui ainoastaan oranssi läikkä, viimeisillään oleva susi narttu. Se taapersi hitaasti hengitys höyryten luuhistumaisillaan rahisevassa lumessa. Joka askellus upposi lumeen, ja se tuotti rasitusta tiinenä olevalle emolle. Vatsa oli mahdottoman suuri. Aina upotessaan oranssi kirosi mielessään sitä päivää kun lumi oli alkanut laskeutua maan päälle. Oranssin turkki oli koristeltu keltaisin kuvioin. Tassut, kyynerpäihin asti oli täysin keltaiset, kuonon pää oli keltainen, korvat olivat keltaiset. Hännänpää ja alus oli keltaiset. Takajalkojen lavassa oli keltaiset merkit, niinkuin tuon suvussa kuului olla edes yksi sellainen merkki jossain puolella kehoa. Tähän asti ainakin joka pennulla oli ollut. Nyt oli Arianelin vuoro jatkaa sukua, ja toivoa että jokaisella pennulla olisi jossain puolella kehoa edes yksi pieni merkki, kuvio, joka oli kaikilla suvun pennuilla ollut koko elämänsä. Narttu jatkoi matkaansa, se tiesi minne sen matkan oli tarkoitus pysähtyä joksikin aikaa. Vihdoin, muutaman vartin kuluttua paikka jo häämötti. Luola, jonka suu oli peittynyt kahdella tiheä oksaisella kuusella, joka oli taipunut. Siellä oli tämäkin syntynyt. Ja niin oli tarkoitus syntyä näidenkin pentujen. Ariane vilkuili ympärilleen ettei lähellä ollut mitään petoja jotka voisivat huomata kolon joka johti isoon luolaan. Nopeasti varmistuksen jälkeen oranssi vilahti luolaan ja oksat suulla vain kahisivat. Kun suulta käveli jonkin matkaa kyyryssä pääsi vihdoin suureen 'saliin' luolan sisään. Se oli valtava ja siellä kelpasi piilotella. Koska kukaan ei näkisi kolon suuta, muuta kuin ne jotka olivat tietoisia paikasta. Tämä oli myös yksi suvun salaisuuksista. Oranssi voihkaisi. Mahaan iski kipu ja susi lyyhistyi kovalle viileälle luolan lattialle. Silmissä heitti. Kaikki pyöri. Mahassa tuntui kamalalta. Sitten, hetkellinen rauhoittunut tunne valtasi nartun. Kunnes sitten taas tuli supistuksia. Pieni, suloinen pentu kierähti ja yritti nousta ylös. Emon silmät aukenivat ja tämä oli nousemassa ottaakseen pentunsa kylmältä lattialta, mutta sitten tuo iskeytyi taas lattiaan. Hengitys tiheni, supistuksia ja syntyi pentu. Nopealla liikkeellä Arianel kierähti kahden pentunsa puoleen ja nappasi nuo lähelleen. Mahaan koski, tuntui kuin miljoona pentua voisi syntyä vielä, mutta maailmaan putkahti enää kolme pentua. Se riitti nykyiselle emolle. Yksin hoitajalle. Kaikki pennut piti napata lähelleen etteivät ne paleltuisi viileällä lattialla. Sitten susi hoksasi ettei viileälle luolan lattialle ollut mitään lämmikettä tai muuta, ja vielä kirpeä talvi pakkanen. Ei kyllä susi voinut pentujakaan jättää kylmään odottamaan että emo hakee jotain lämmikkeitä lattialle joten susi nappasi pennut yksi kerrallaan niskasta ja kantoi nurkkaan. Sitten kun kaikki pennut olivat siellä, narttu käpertyi itse nurkkaan ja siirsi pennut ihan lähelleen. Jokainen pentu nuoltiin ja siirrettiin imemään maitoa nartun nisille. Susi käpertyi sitten pentujen ympärille lämmittääkseen noita keinolla millä hyvänsä. Sitten sen mieleen pälkähti että nimethän niille piti keksiä! Susi nosti päänsä. Katseli pentuja ja nappasi vanhimman siirsi sen hieman kauemmas muista ja mietti.
"Sinä, olet täten Mikael", narttu sanoi oranssille pennulle, jolla oli kaksi keltaista raitaa selässä, suvun tärkeimmät merkit! Sitten Mikael siirrettiin takaisin muiden luokse mönkimään ja satunnaisesti narttu valitsi taas yhden pennun viidestä muusta joka siirrettiin myös hellästi suden eteen jotta tuo pystyi tarkastelemaan. Tuo muistutti paljon Walouta, pentujen isää. Pentu oli heti jo menossa kauemmas, se oli erakko. Arianel nappasi pennun kiinni. Se oli narttu.
"Sinun nimeksesi tulee taas Walo, olet niin isäsi kaltainen", tuollakin pennulla oli yksi pieni merkki etutassussa, se oli kelvollinen. Kahden viimeisen urospennun nimeksi tuli Wil sekä Arkenil. Kaikilla neljällä pennulla oli raidat, jossain kohti. Mutta viimeinen pentu siirrettiin eteen, se oli nuorin ja pienin. Emon kauhistukseksi, tuolla pennulla ei ollut raitoja!
"E-ei. Sinä et, et voi olla pentuni!", narttu sanoi. Se oli karu totuus, suvussa oli kulkenut aina, että pennun emän piti kiistää olevansa merkittömän pennun emo. Elämä oli julmaa, ainakin tuossa suvussa.
"Sinusta tulkoon Vilhelmiina, ja sinä saat elää luonani vain tietyn ajan, jolloin joko lähdet itse, joudun häätämään sinut tai pahimmassa tapauksessa tappamaan. Täst edes et ole pentuni. Olet vain hoidokki.", asia teki kipeää, mutta se oli suvun laki. Suvun jonne Vilkku syntyi.
"Sinua kutsutaan täten Vilhelmiina nimen ohella myöskin Vilkuksi.", emo sanoi. Se oli pakko. Mutta ei tämä hylkäisi pentuaan vielä. Vaikka niin olisi pitänyt tehdä mutta susi ei voisi olla niin raaka, omalle pennulleen.
_________________________
To Be Continue
Eli siis jatkuu 8) Mitäs tykkäätte/ mitä ette tykkää? Kertokaa
Kyllä, Vilkun suvussa on tuollainen perinne, mutta itse Vilkku ei pystyisi tekemään noin, vaikka pitäisi.. Eli jos haluatte että jatkuu, niin kommenttia 8) Ja oikeasti, kertokaa mitä pidätte ^^ En kuole kritiikistä ^^
