Laumattomien heinikko :: I came to see you.

[Tika]

[Lol evotan otsikoissa :'D fanginen voipi siis tuoda Tuskansa tänne~]

Pimeä verhosi Kuolon saarta. Aurinko oli painunut mailleen jo aikoja sitten. Oli suden hetki; pimein hetki yöstä, juuri ennen aamunkoittoa, kun oli kylmintä ja toivottominta. Yö oli pimeä, ja taivas kauttaaltaan musta pilvien peittäessä tähdet ja kuun. Hienoinen tuulenvire heilutteli aavemaisesti laumattomien heinikkoa. Oli epätavallisen hiljaista; kaikki eläimet olivat nukkumassa ja valmistautumassa pian koittavaan uuteen päivään.
Paitsi yksi.
Suden tummanvihreät silmät tuntuivat melkein loistavan pehmeää valoa tässä pimeydessä. Oranssi makoili lähellä heinikon reunaa laakealla kivellä. Paikka ei todellakaan ollut turvallinen nukkumista ajatellen, mutta eipä minchia edes halunnut nukkua. Se tarkkaili. Pimeys näytti ensisilmäyksellä läpitunkemattomalta, mutta kun silmä oli tottunut pimeyteen, pystyi susi erottamaan hiukan ympäristöään, ei paljoa, mutta hiukan. Eikä näkeminen tässä ollutkaan se pääasia, vaan haistaminen ja kuuleminen. Sudella oli tietenkin loistava hajuaisti, kuten susilla yleensäkin. Tällä hetkellä tuuli tosin ei tuonut mitään mielenkiintoisia hajuja.
Oikeastaan narttu oli täällä mietiskelemässä. Se ei ollut saanut unta, johtuen luultavasti täydestä kuusta jonka alfa pystyi aistimaan pilvien takana. Jokin suden vaisto kertoi tälle, että nyt oli täysikuu. Se teki oranssin hiukan levottomaksi. Susi kallisti päätään ja laski sen sitten tassujensa päälle. Vilkku huokaisi hiukan. Sen elämä oli ollut yhtä alamäkeä ja ylämäkeä, kaikenlaista oli koettu, onnea ja surua. Oikeastaan susi oli melkoisen tyytyväinen elämäänsä: olihan sillä pentuja ja myös puoliso, jota tämä rakasti. Missähän Tuska tosiaan mahtoi olla? Ja missä lie pennutkin.

[omnom :3]

[fang]

Jonkin matkan päästä mietteliäästä nartusta makasi suurehkon kiven vieressä, suojassa koira. Vaimea korina kuului uroksen nukkuessa painuneen heinän päällä. Ympärillä heinä heilui tuulessa, ja Tuska kääntyi hieman, kunnes säpsähti äkkiä hereille. Erotettu oli nähnyt unta putoamisesta, ja herännyt saman tien. Koira nosti päänsä tuoksuvasta heinästä ja pudisteli hieman päätään, kun viileä tuuli heilutti erotetun korvia. Vasemman korvan kolme korua osuivat tuulessa toisiinsa ja kilisivät hiljaa. Tuska laski päänsä etutassujensa väliin, ja vilkuili otsansa alta taivasta ja aukeaa ympäristöä. Taivas oli tumma, eikä valoa tullut mistään, mutta uroksen silmät tottuivat suht nopeasti pimeyteen, ja pian tuo näki siedettävän selvästi kaiken näkemisen arvoisen - eli Tuska näki vain heinää, heinää ja vielä kerran heinää. Erotettu tunsi olonsa melko virkeäksi, joten tuo nosti jälleen päänsä ja oli kolauttaa sen viereiseen kiveen. Uros vältti yhteentörmäyksen täpärästi, ja loikkasi kiven päälle, kierähti siinä ja kävi melkein kerälle makuulle kylmälle kivelle. Tuska tunsi olonsa kovin yksinäiseksi ja heilautti häntäänsä. Tuo ei ollut nähnyt aikoihin ketään tuttua, ja oli alkanut ajatella, että hän olisi ainut selviytyjä perheessä. Mh.

[Diddiddii, täs ois~ :3]

[Tika]

[Kurr :3]

Vilkun korva heilahti melkein refleksinomaisesti tuon kuullessa äänen, joka ei tottavie kuulunut tälläiseen yöhön, ellei täällä ollut joku muukin. Metallinen kilahdus, ei mitenkään kova, mutta kyllä nartun tarkat korvat sen poimivat helposti. Susi nosti päätään ja katseli tarkkaavaisesti vihreillä silmillään ympärilleen. Pian tämä huomasikin hiukan kauempana kivellä hahmon, joka ei ollut vielä äskettäin ollut siellä. Susi kallisti päätään ja siristi silmiään, mutta ei millään erottanut enempää yksityiskohtia kuin vain sen, että toinen näytti olevan koiraeläin. Tuulikin kävi toisesta suunnasta, joten narttu ei oikein voinut hajustakaan tunnistaa tai luokitella. Susi punnitsi vaihtoehtoja. Joko tämä voisi jättää asian sikseen ja jäädä itsekseen omalle kivelleen, mutta toisaalta tämän mielenkiinto oli herännyt. Uteliaisuus voitti, ja Vilkku nousi varovasti seisomaan venytellen hieman. Sitten oranssiturkki loikkasi ketterästi heinikon sekaan. Onneksi heinä ei sentää niin korkeaa ollut, että olisi kokonaan peitännyt tämän näkökenttää. Susi suunnisti lähemmäs hiukan varovasti, eihän sitä koskaan tiennyt mitä vastaan tulisi. Pian tämä jo hahmotti enemmänkin toisesta. Jotenkin tuo oli tutun näköinen...
"Tuska!" hihkaisi narttu tunnistaessaan toisen, ja loikki pitkin harppauksin lähemmäs, varoen samalla oksia, kiviä ja kuoppia.

[fang]

Omissa oloissaan ollut Tuska ei ollut huomannut, että häntä tarkkailtiin ja lähestyttiin. Luonnollisestikkaan huonokuuloinen uros ei kuullut heinien havinaa, mutta pian tuo haistoi jotain. Uros käänsi päänsä suuntaan, josta tuttu tuoksu kävi, ja nousi sitten seisomaan kivelle. Jo pelkkä tuoksu riitti kertomaan, kuka erotettua oli vahdannut.
"Vilkku," erotettu huudahti ikäänkuin vastaukseksi, ja hypähti alas kiveltä. Tuo seisahtui odottamaan että toinen tulisi lähemmäs, vaikka erotetun mieli teki kyllä lähteä juoksemaan narttua vastaan. Uros tunsi suurta iloa ja helpotusta ja tunsi silmäkulmiensa hieman kostuvan, niin tunteita herättävä hetki tämä oli Tuskalle. Koira astui pari askelta edemmäs, ja uroksen häntä alkoi heilua puolelta toiselle innostuksesta.

[Tika]

Vilkku loikki häntä heiluen onnellisena toista kohti, ja pian pysähtyikin Tuskan eteen hiukan hengästyneenä. Susi hymyili hiukan ujosti ja ojensi kuononsa toista kohti.
"On ollut ikävä", sanoi narttu. Sen häntä heilui onnen osoituksena, korvat olivat niskassa, koska tämä vain oli niin innoissaan. Tuskaa ei ollut näkynyt aikoihin, ja oli helpottavaa tavata nyt, ja nähdä että toinen oli mainiossa kunnossa - ainakin näin pikaisesti katsottuna. Pimeys kyllä haittasi vähän, mutta mitäpä siitä. Vihreäsilmä hymyili lämpimästi toiselle. Susi ei vielä aloittanut väistämätönsä kyselyrumbaa, se halusi hetken vain nauttia toisen läsnäolosta.

//Lyhyt 8<//

[fang]

Uros nuolaisi toisen kuonon sivua ja puski päänsä toista vasten nuuhkaisten samalla narttua.
"Minullakin on ollut ikävä," Tuska sanoi melko hiljaa ja veti sitten päätään taaemmas Vilkusta, että pystyi hieman katsastamaan tätä katseellaan. Toinen näytti voivan hyvin, ainakin fyysisesti. Hiljaisuus laskeutui kaksikon ylle, ja se tuntui uroksesta mukavalta. Hiljaisuuden vallitessa koiran mieli täyttyi pikkuhiljaa kysymyksistä, ja erotettu oli varma, että nartullakin oli muutama kysymys kysyttävänä. Tuska työnsi päänsä jälleen toiseen kiinni, ja tuhisi siinä hetken, että sai mielensä tasaantumaan innostuksesta. Ei liian innostuneena pystynyt edes puhumaan kunnolla. Lopulta uroksen olotila oli melko tasaantunut, ja tuo astui nartun vierelle, ja kävi istumaan.

[Tika]

Vilkku tuhisi Tuskan turkkiin, ja hymyili itsekseen. Pitkään aikaan narttu ei ollut kokenut edes kovin montaa ystävällistä elettä, oli mukavaa tavata otus, joka piti tästä. Tuskan siirtyessä tämän viereen, istahti minchiakin alas ja nojautui vähän Tuskan lämpimään kylkeen.
"Miten sinulla on mennyt?" kysyi susi, päättäen aloittaa toisen kuulumisista. Narttu ei ollut kovin sillä tuulella, että olisi kauheasti omia asioitaan vatvonut, mutta luultavasti siihenkin päädyttäisiin lopulta. No, selvitettäisiin nyt ensin Tuskan asioita. Susi huokaisi ja tuhisi vähän.

[fang]

Tuska tunsi toisen lämmön ja siitä tuli jotenkin tuttu ja turvallinen olo. Uros hymyili, hän oli arvannut ettei Vilkku malttaisi olla kauaa hiljaa. No, oli Tuskakin utelias kuulemaan, miten Vilkulla meni.
"Minulla.. No, olen vaeltanut ympäri saarta niinkuin ennenkin. Mitäs muutakaan olisin tehnyt," uros sanoi ja naurahti vähän lopuksi. Jep, Tuskan hurjat nuoruusvuodet olivat auttamatta takana. Nykyään urosken elämän täytti päämäärätön vaellus..
"Olen tosin ihmetellyt sitä, että melkein kaikki tällä saarella ovat kadonneet.."
Erotettu nielaisi hieman. Tuo pelkäsi, mikä oli täysin luonnollista, että myös tämän pennuille olisi käynyt jotain, että hekin olisivat kadonneet, kuolleet..
Uros hymähti itsekseen. Ei, ei hänen pennut. Ne kyllä selviäisivät mistä vain.

[Tika]

Vilkku vilkaisi toista hiukan.
"Niin, no.. Etkai sinä muutakaan", sanoi narttu. Tätä vähän harmitti, etteivät nämä sattuneet törmäämään toisiinsa useammin, vaikka kuitenkin asuivat samalla saarella. Tuskan kanssa oli niin rauhallista ja kotoisaa olla. Samaa tunnetta ei narttu saanut mistään muualta.
"Ai, pennuistako ei ole kuulunut?" kysyi narttu ja huoli pennuista käväisi pinnassa. Susi kuitenkin pakotti tunteen piiloon mielensä sopukoihin; eihän tämä kokoajan voinut olla vahtimassa pentujen tekemisiä. Ja hehän olivat jo isoja, kyllä niitten piti omillaankin elää. Olisi toki silti hauska nähdä joskus pentujakin...

[1000 viestiä o/]

[fang]

[Hoo, nii näkyy olevan : D Myö ollaa nyt ainuita joil on yli 1000 viestii x) ]

Tuska hymähti hiukan ja vaihtoi hieman asentoaan. Vilkun kysymyksen jälkeen uros meni vähäksi aikaa hiljaiseksi, koska oli hieman huolissaan. Olihan Onnillekkin käynyt miten kävi.
"En ole nähnyt Tinttua aikoihin. Muita pentuja en ole nähnyt sen jälkeen kun he lähtivät omille teilleen", koira sanoi eikä voinut peittää pientä huolta äänessään. Tokihan Tuskan nuorimmatkin pennut olivat jo aikuisia, mutta silti, se ettei heitä ollut näkynyt oli uroksesta huono juttu.
Vanhimmista pennuistaan uros ei juuri kantanut huolta. Tuska ei edes tuntenut heitä, paitsi Taavin. Ja uros tiesi että Taavi oli kunnossa, olihan Taavi jo aikamies, yli 20 (ihmisissä huom).
Erotettu jätti pentuajatuksensa tylysti pois mielestään, ja vilkaisi Vilkkua.
"Mutta olen varma että pennut pärjäävät", Tuska sanoi sitten puoliksi narttua lohduttaakseen ja puoliksi lohduttaakseen itseään. Uros rauhoitteli itseään mielessään. Eihän heillä edes ollut varsinaisia uhkia tällä saarella. Vain doniat, joille jälkikasvu kyllä pärjäisi. Karhuistakaan ei varmaan ollut hirveästi huolta. Ainoat varteenotettavat uhkat olivat mystinen sairaus, joka oli vienyt lähes kaikki saarelaiset ja verenhimoinen pappa.

[Tulipa ontuvaa tekstiä :I]

[Tika]

//Lol oon sairaan hidas 8(//

Vilkku luimisteli hiukan. Ehkä olisi vain parempi jättää tämä pentukeskustelu, kyllä kai nuo nyt pärjäisivät. Nehän olivat jo _isoja_ eikä mitään kakaroita enää. Kyllä, parempi olisi vain nauttia Tuskan kanssa olosta, nyt tuppasi huoli pennuista varjostamaan tätä iloa. Eikä sitä iloa liikoja muutenkaan ollut tässä elämässä, joten pitäisi nauttia siitä mitä oli! Niinpäniin.
"Aivan. He pärjäävät todellakin. Ovathan he sentään meidän pentujamme", sanoi Vilkku ja virnisti vielä. Toisen lämmin kylki tuntui ihanalta tätä vasten, narttu kuvitteli, että se oli hänen turvasatamansa, ankkuri maailman tuulissa. Ja niinhän Tuska oikeastaan olikin, tuo oli aina suojellut Vilkkua parhaansa mukaan.
"Sä olet kyllä upea otus", sanoi susi hetken mielijohteesta, ja kallisti hiukan päätään nähdäkseen toisen ilmeen. Minchia tunsi viileän öisen tuulahduksen puskevan näitä päin mukanaan miljoonia erilaisia tuoksuja. Ei mitään erityisen kiinnostavaa tosin, tällä hetkellä nartun kaikki mielenkiinto oli sen vieressä istuvassa lämpimässä, ihanalta (ainakin Vilkun mielestä) tuoksuvassa Tuskassa.

//Aarhgg, en ossaa enää edes kirjoittaa. Prkl.//

[fang]

[No ei se mitää, miullaki kestäny aika kaua vastaamine parii pelii.. : D]

Tuska sulki silmänsä, ja antoi viilenevän syystuulen pörröttää lyhyttä turkkia ja antaa kirpuille kyytiä. Uroksen valtasi sisältä päin kumpuava hyvän olon ja turvallisuuden tunne, jota möllykkä ei ollut tuntenut aikoihin. Koiran elämässä ei ollut vähään aikaan ollut mitään iloa, mutta nyt erotettu tunsi olonsa taas niin hyväksi kuin traumatisoitunut angstipaska vain voi. Tuska heilautti häntäänsä, ja painoi päänsä toista vasten toisen sanomisten jälkeen. Narttua tuskin tarvitsi enää pentujen takia rauhoitella, joten koira ei jaksanut enää puhua jälkikasvusta.
"Nyt vasta tajuan, kuin paljon kaipasin sinua", uros sitten sanoi hiljaa. Tuon elämä oli turhaa ja päämäärätöntä aina kun pari oli eri teillä. Mutta koira tiesi, ettei voinut aina olla Vilkun kanssa; Vilkku oli susi, sudet kaipasivat omaa rauhaa enemmin kuin Tuskan kaltaiset takertuvat koirat. Vaikka tokihan uroskin omaa rauhaa arvosti - joskus, silloin tällöin. Pidemmän päälle yksinöisyys sai Tuskan vain alakuloisemmaksi.

Mutta nyt uros ei halunnut ajatella synkeää elämäänsä, vaan nauttia rakkaansa seurasta.

[Tika]

[Nyah. Joo myöhässä, TAAAS. Oonko vähä feil.]

Vilkku heilautteli häntäänsä. Se nautti täysin siemauksin näinkin harvinaisesta ja rauhallisesta hetkestä kultansa kanssa. Yleensä kaikki oli aivan sekaisin ja maailma päälaellaan, mutta nyt tuntui kaikki kerrankin olevan jotakuinkin kunnossa.
"Mm", hymisi susi vastaukseksi toiselle ja nuolaisi tuota poskelle. Tämä yö olisi sillä rauhaisa, Tuskan seurassa. Tulevaisuudesta viis, tällä hetkellä susi ei halunnut suoda ajatustakaan sille mitä tulisi tapahtumaan. Tälläisinä hetkinä minchia ymmärsi ajatusmaailman "elä hetkessä". Narttu asettui makuulle maahan ja vilkaisi toista rakastavasti.

[Haha aww mitä siirappia x)]

[fang]

[Eipä se mittää, oon kärsivällinen ko itelläki menee joskus vastaamisessa hyvä tovi XD Ja on kyl siirappii, hohhooo x3]

Tuska asettui makuulle toisen viereen ja huokaisi hieman. Ilma viileni hieman, ja kylmät väreet kulkivat pitkin lyhytturkkisen niskaa ja selkää. Koiran sisällä vallitsi rauhallinen seesteisyys, kaikki oli juuri sopivan idyllistä ja kliseistä. Erotettu ummisti silmänsä, ja vaipui rauhalliseen horroksen ja kevyen unen sekoitus -tilaan. Tuo tuhisi hieman unissaan ja kääntyi hieman kyljelleen. Sentään kuorsaamaan uros ei alkanut. Eikä Tuska kovin sikeästi torkkunut, tuo olisi ponkaissut salamana säpsähtäen pystyyn jos Vilkku olisi vain maininnutkin tämän nimen.

[Lyhyt 8< Ei oikee koulus viitti kovi pitkästi kirjottaa XD ]

[Tika]

//lol taas olen myöhässä >__>//

Vilkku hymyili, kun toinenkin asettui makaamaan. Narttu nojasi itseään toiseen, ja virnisti onnellisesti. Narttu tunsi itsensä hyvinkin onnekkaaksi, kun sillä oli noin upea pari. Vilkku vajosi hiljalleen uneen, joka oli hassun syvää ja rauhallisempaa kuin aikoihin. Unet eivät sitä tällä hetkellä vaivanneet, vaan lämmin pimeys ympäröi suden tuudittaen tämän uneen.

//Kato, ennätyslyhyt öööh.//